Kirjoitukset avainsanalla neulominen

Olipa mahtava tässä loppuviikosta huomata, että kerran jonkin opittuaan, osaa sen vielä vaikka viidentoista vuoden jälkeen. Tässä tapauksessa tuo viisitoista vuotta on vielä kaiken lisäksi jokseenkin alakanttiin arvioitu aika. Kirjoitan nyt neulomisesta. Mitä siis neulon ja miksi sekä miten tähän on tultu? Siitä tässä jutussa ja tapani mukaan varmaan pääosin ihan muustakin.

Kulunut viikkohan oli elämässäni täysin poikkeava, koska opettelin vähitellen tajuamaan, että en mene tämän lomapätkän jälkeen enää töihin. Kun on 40 vuotta aiemmin aloittanut työuransa ja sitten tulee se päivä, että ihan oman päätöksen perusteella ei enää mene päätoimisesti tai ei ehkä ollenkaan töihin, on se melkoinen paikka. Puhun nyt vain omasta puolestani ja suorastaan ihailen niitä ihmisiä, jotka odottavat sitä hetkeä, että pääsisi vihdoinkin eläkkeelle. En vielä tiedosta miltä minun kuuluisi tuntea. On semmoinen outo olo, kun on aikaa... ja toisaalta järki ja tunteetkin sanovat, että olet vapaa-aikasi ansainnut ja myös sen mahdollisuuden, että voit uudella tavalla päättää ajankäytöstäsi. Olisiko tällä pohdinnalla jotain tekemistä jonkinlaisella ajantajulla ja kriisinpoikastakin saattaa olla liikkeellä?

Viikon alkaessa pohdinkin, että lähtisin nyt heti käymään autolla vanhempien haudalla, koska on hyvä keli ja autoillessa säällä on merkitystä. Matkaahan tulee kuitenkin reilusti yli 400 kilometriä. Kesken matkan suunnittelun päätin edellisenä iltana poiketa suunnitelmastani ja lähteä matkaan junalla. Autolla, kun ajelen, reitti on niin selvä; Oulusta Kokkolan kautta kohti lakeuksia, Alahärmän Power Parkin ohi ja sitten kantatie 66:a pitkin päätyen Keskisen kyläkaupan hotelliin. Ostin sellaiset junaliput, että Seinäjoen jälkeen juna pysähtyy Tuurin seisakkeelle (sisar laittoi viestiä hymyillen, että ihan pääraiteelle - selitykseksi, jos joku sellaista kaipaa, Tuurissa on vain yksi raide, mutta sehän riittää) ja sitten liput takaisin kotiin seuraavalle aamulle.

Eikä tässä vielä kaikki tästä matkanteosta. Haa!!! Hyppäsin Oulussa junaan puoli seitsemän aikaa aamulla ja vilkaisin paluulippua ja totesin saman tien, että olin ostanut sen samalle aamulle, kun olin juuri lähdössä. En illalla tohkeissani tajunnut, että lipuissa oli sama päivämäärä.  Äkkiä siis nettiin VR:n sivuille ja palvelunumero esiin. Palvelu pelasi aivan loistavasti, sain liput vaihdettua ja kiitos nykymahdollisuuksien, klik vain olivat sähköpostissani. Olisiko ollut se kuuluisa klik suhteessa VR:ään?  Vaikka enhän minä nyt kuitenkaan vielä autoilua jätä :) yhden junamatkan perusteella.

No, mennäänpä lähemmäs neulomista. Yövyin, kuten aina näillä "hautuumaamatkoilla", paikassa, joka taas toi mainion mahdollisuuden tosin juuri junailusta johtuen vain pieneen ostosten tekoon. Jos olisin matkustanut autolla, olisin ostanut Keskiseltä  talouspapereista lasten vaippoihin monenlaista tilaa vievää, kun niitä muutoinkin tarvitsee ostaa. Ostokset olivat nyt varsin pienimuotoisia ja huomasinkin ostavani varmaankin lähestyvän itsenäisyyspäivän innoittamana sinivalkoisia Suomen lippua kuvaavia servettejä, isää ajatellen haudalle sotaveteraanien hyväksi myytävän kynttilän ja sitten... Johtuen tilkkutyöharrastuksestani, jonka tosin jouduin jättämään aikataulusyistä joksikin aikaa tauolle pari vuotta sitten, viivähdin tälläkin kertaa hetken kangasosastolla. Tarttuihan sieltä mukaan taas lastenkangasta. Niitä on hyvä olla varastossa, kun ei tiedä milloin innostuu ompelemaan tilkkupeittoja lastenlapsille.  Tällä kertaa katseeni nauliutui myös ihaniin villalankahyllyihin. Kiertelin ja kaartelin ja katsoin olisiko jotain lankaa, jossa olisi muutakin kuin villaa. Olen melkoisen herkkä villalle! On tosissaan kurjaa tämä iän myötä villalle herkistyminen senkin takia, että kaulahuiveissa varsinkaan ei mikään muu käy kuin silkki, puuvilla ja keinokuitu. Olisipa kiva saada hyviä vinkkejä, onko muuta mitä voisi kokeilla. Tässä kuitenkin tulee kohta pakkaskelit.  

Löysin langan, jossa on alpakkaa 20%, villaa 20% ja akryyliä 60%. Niinpä ostin muutaman kerän lilaa lankaa, vaikka en ihan varma tuolla hetkellä ollutkaan mitä siitä tekisin. Oli muuten hauska miettiä siinä muita lankoja tutkivia naisia katsellessa, mitähän he tekevät. Vilkaisinpa jopa tärkeän näköisenä siinä esillä ollutta neulelehteä, kun nyt oikein neulomisesta olin kiinnostunut :)

Kotona sitten kaivoin esille paksut pyöröpuikot, joiden suunnilleen arvelin sopivan kyseisellä langalla kutomiseen. Olin havainnut netistä paksun pipon ohjeen ja ajattelin, että voihan sitä kokeilla, tuleeko tehtyä ja sopiiko sitten itselleni. Suurin yllätys tässä neulomisoperaatiossa oli se, että neulominen sujui kuin ei olisi vuottakaan ollut tässä välissä. Siitä vain puolipatenttikin luonnistui ohjetta noudattaen toki. Niin ja se kuuluisa ajantaju kyllä katoaa neuloessa, ihan kuten aiemminkin teki.

Nyt, kun kävimme ennen isänpäivää pikaisesti maalla, josta tämän jutun kuvat ovat, neuloin aina välillä muutaman kerroksen. Siinä neuloessani havaitsin myös yhtäkkiä, että siitä, kun edellisen kerran olen neulonut, on niin paljon aikaa, että silloin ohjeet luettiin paperisista neulelehdistä. Toisin on nyt. Tässä netistä löytyneestä ohjeessa kerrottiin, että yhdessä illassa valmistuu. Huomaan kyllä, että minulle sopii aivan mainiosti tällainen tahti, että parikin iltaa saa vierähtää neulepipon valmistumiseen. Olisiko tämä sitten uudenlaista ajantajua...

 

Kommentit (1)

KristiinaS
1/1 | 

Alpakka on just hyvää jos villalle on allerginen. Alpakasta puuttuu se lanoliini, jolle ollaan allergisia, siis jo on ihan allergiasta kyse eikä vain siitä, että villa kutittaa. Kutitusta voi välttää valitsemalla esim. merinovillaista lankaa, ja onhan sitä silkkisekoitettakin neulelangoissa. Siitä vaan rohkeasti neulomaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat