Kirjoitukset avainsanalla asusteet

Terveisiä täältä flunssakärsimyksen ääreltä. Ihan vain siksi kärsimystä, kun en tätä tautia sairasta välttämättä edes kerran vuodessa, niin siltähän se tuntuu. Myötätuntoni ihan jokaiselle, jota flunssat tai pahimmillaan influenssa ns kaataa petiin useinkin. Niin ja tietysti onnistuin sairastuttamaan sekä läheisiä ja varmaan sellaisiakin, joita olen kätellyt viime viikon aikana. Pahoitteluni.

No asusteisiin sitten. Johdanto ensin siihen, miksi sain kimmokkeen kirjoittaa tästä aiheesta ja tällä kertaa? Olin viime viikon lopulla junamatkalla (siis flunssa iski täydellä teholla päälle juuri matkan aikana), jolloin havaitsin ravintolavaunussa käydessäni ehkäpä ikäiseni pariskunnan, jossa rouvalla oli meihin muihin verrattuna aivan poikkeuksellisen viehättävä lookki. Olisinpa voinut hänelle vain sanoa siitä kohteliaisuuden. Mutta tiedättehän meidät suomalaiset...

Hänellä oli lyhyet hiukset, kaunis kevyt ehostus, kiva kotelomekon tyylinen mekko, väritys oli kokonaisuudessaan jotain rauhallista siniharmaan sävyistä. Puolisolla oli puku ja saman sävyinen solmio. Saattoivat olla matkalla jonnekin perhetapahtumaankin. Junahan on nykyisin vallan mainio vaihtoehto matkustamiseen oli siis vaikka menossa suoraan junasta johonkin erityisempään tilaisuuteen. Siis Hänen asusteisiinsa; lähtiessäni ravintolavaunusta katsahdin häneen vielä kerran ja sitten huomasin, että hänessä oli jotakin niin kovin tuttua. Hänellä oli yksi niistä harvoista kaulakoruista, jotka olen itselleni hankkinut!!!

Muistinkin tässä flunssahuuruissani, että joopa joo, ei ole tullut käytettyä kyseistä korua aikoihin, vaikka olisi ollut montakin tilannetta, jolloin niin olisi voinut tehdä. Miksiköhän? Pientä analyysia asustamiseen liittyen seuraavaksi, mutta haluan kuitenkin ennen sitä vielä kiittää Sinua, joka rohkaisit minua tuon tietyn korun ostamiseen. Teit minulle palveluksen, kun sain lisättyä tällaisen ns pukukorun asusteitteni joukkoon. Nyt otan sen taas hetimiten käyttöön.

No, olen pitänyt itseäni sellaisena simppelin tyylin edustajana ihan kokonaisuudessaan. Minulla ei yleensä ole mitään kovin erityisiä koristautumisia vaatteiden lisäksi, vaikkakaan en todellakaan runsaampaa asusteiden / korujen käyttöä kaihda tai vastusta. Olisikohan muuten madame Coco Chanel tyytyväinen vai kehoittaisiko minua hieman ryhdistäytymään? Hänen tunnetuimpia ohjeitaanhan on vapaasti kirjoitettuna seuraava: jos mietit asusteiden / korujen määrää ja lisätäkö vai ei, poista mieluummin yksi kuin lisäät yhtään. Less is more!

En ole mielestäni erityisen sääntöihin sidottu ainakaan näissä henkilökohtaisissa mieltymyksissä, kuten vanhat laukku-kenkäsäännöt, jotka olen ohittanut jo kauan aikaa sitten. Eivät ole aina minulla samanvärisiä, joskin poikkeuksetta ovat saman värisiä keskenään niinkin yksinkertaisesta syystä, että on tuota mustaa, mustaa ja mustaa laukkua sekä kenkää kaapeissa ihan kylliksi asti. Kyllä pari punaisia kenkiä tekisi terää! Toki niinkin teen tietoisesti valintoja varsinkin juhlavampiin tilaisuuksiin pukeutuessa, että laukku ja kengät ovat samanhenkiset ja -väriset. Useimmiten arkisin, kun liikkuu kodin ulkopuolella, tulee käytettyä jotain huivia kaulassa ja/tai simppeliä kaulakorua. Sitten kengät ja laukku. En mieti vöitä, rannekoruja, kelloa ym. Varsinkin nyt talvella ihan vain lämpimät kengät, huivi ja laukku tilanteen mukaan päälle ja se paksu musta toppatakki, niin selviytyy näistä aika kovista, mutta samalla ihanan aurinkoisista talvipäivistäkin. Taitaa olla käytännöllisyys edellä parasta mitä useimmat suomalaiset ajattelevat ainakin talvipukeutumisestaan.

Ehkäpä joskus sitten jokunen sana enemmän pukeutumisesta, ainakin on vielä tekemättä tulevan kevään osalta perusteellisempi vaatekaappien siivous. Sehän on perinteisesti hyvä hetki inventoida vaatteita (myös kenkiä); mitä käyttää, mitä säilyttää ja mitä viedä perinteisesti SPR:n Konttiin. Asustamiseen liittyen oikein hyvin muistan vielä kultaisen ajan 1980-1990 -lukujen taitteen tietämiltä, jolloin oli ajan hengen mukaista käyttää lisäksi myös hiuspantoja. Tuolloin oli hiustyylini pidempi ja niitä tuli käytettyä. Ja toden totta, ne ovat vieläkin tallessa!!! 

Bloggaajan ehkä iloisimpia yllätyksiä on se, että joku toinen bloggaaja, jota seuraat, kirjoittaa juuri itsellesi ajankohtaisesta aiheesta. Niin teki nyt sunnuntain postauksessaan Beth Djalali. Muistattehan, kun vinkkasin hänestä teille blogissani pari viikkoa sitten. Beth kuvaa hienosti lukuisin kuvin esimerkkejä asusteista yhdistelyineen erilaisiin vaatteisiin ja tarkoituksiin. Mitä huikeaa ilotulistusta häneltä. Käykäähän katsomassa. Sieltä tulevat vastaan kengät, laukut, vyöt, korut, silmälasit. Klikkaa oheisesta linkistä, niin pääset katsomaan https://www.styleatacertainage.com/the-sunday-brief-back-to-basics-acces...

Kevättä jo hieman kaivaten ja aurinkoisia talvipäiviä toivotellen kaikille tällä kertaa!

I am writing about accessories on my post now. Also Ms Beth Djalali wrote about the same theme with a lots of pictures on her post last Sunday. It's a pleasure to give you the link to her post on her blog styleatacertainage. Have a nice sunny week!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat