Tänä keväänä pääsin ihan ensimmäistä kertaa käymään Helsingissä Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Onnekseni kirsikankukat olivat jo aloittaneet kukinnan toukokuun alussa. Tässä postauksessa kirsikankukat heijastelevat tunnelmiani äitienpäivän alla.

Näiden kuvien katselu saa minut samalla kertaa onnelliseksi tuosta kauniista näystä, mutta myös samalla tavallaan haikeaksi. Haikeaksi varmaankiin siitä syystä, kun tuo kauneus on niin nopeasti ohi. Tottakai luonnon kiertokulku on sitä, että kauneus tulee ja kauneus menee ohi kiitävässä hetkessä, sen ymmärrän. Onnekseni myös tämä haikeuden hetki menee ohi, sen tiedän kokemuksesta.

Tällainen haikeuden kokemus tulee minulle usein keväällä, jolloin tunnistan olevani ehkäpä herkimmilläni ja tunteet saattavat yllättää minut voimakkuudellaan. Mitenkäs muuten näin olisi, kun olen elokuun lapsi ja vuoden kiertokulku alkaa minulle silloin vahvasti. Varsinkin äitienpäivän lähestymisen aika tuo esille voimakkaita tunteita, nytkin. Haikeutta ja kiitollisuutta tunnen. Runous on usein voimavarani tunteiden käsittelyssä.

Lauri Viidan runo Alfhild alkaa vahvasti toteamuksella

"Äidit - nuo toivossa väkevät ...".

Tässä runon alussa on sanottu yhdessä lauseen osassa jo sellaisenaan mielestäni ihan kaikki olennainen äitiydestä. Toivossa väkevä äiti. Lauri Viidan sanoin

"Alfhild, hän, joka synnytti minut". 

Ja rohkenen todeta, että aivan turhan harvoin äitiemme elinaikana tulemme ajatelleeksi muulloinkin kuin äitienpäivänä sitä, mikä äitinä olemisessa on keskeistä. Toivo, tuo rakkauden suuri ilmenemismuoto. Se alkaa jo ennen lapsen syntymää ja se jatkuu äidillä elämänsä loppuun saakka ja kuten tästä nimenomaisesta runosta käy kauniisti ilmi; myös äidin kuoleman jälkeen.

"Heille on annettu voima

kohota unessa pilvien alta 

ja katsella korkeammalta."

Toivo lapsen hyvästä elämästä on kestävää, se on äidin ajatuksissa läsnä kaikissa elämänvaiheissaan. Sen tarkoituksena on kannattaa lasta elämässä eteenpäin kohti omaa, itsenäistä elämäänsä. Äidit elävät omaa elämäänsä omista tarpeistaan ja ovatkin myös nykyajassa tulkiten eräänlaisia "etäihmisiä" lastensa perheille. Äidit ovat mukana lastensa ja heidän perheidensä elämässä tarpeen mukaan ja isoäiteinä he ovat konkreettisestikin läsnä, kun ja jos se on mahdollista. 

"-Oi kuinka on ihana elää

ja tuutia lapsenlapsiaan

ja kertoa kauniita uniaan!"

Äitys, vanhemmuus ja elämän luoja itse ovat yhtä. Ja niin oivalliseksi lopuksi tämä runo päättyykin luontoon ja rakkauteen. Runoilija muistuttaa lukijaansa kauniisti seuraavasti;

"Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,

oi lapseni, rakastakaa".

Mitä kauneinta äitienpäivää sinulle. Rakas äiti muistoissa.

Lovely Mother's Day to you too!