Kirjoitukset avainsanalla Tukes

Tänään aamulla näin vihdoinkin uutisen, jota olin toivonut jo aiemmin uutisoitavan tai että olisin siitä saanut tiedon sähköpostiini. Kyseessä on Tukesin ilmoittama takaisinveto. Kyseessä on kuvassa näkyvä vauvalelu, jonka ostin tasan vuosi sitten tänne mummolaan lähinnä vauvalle käsiin pyöriteltäväksi, mutta ilman muuta tämmöinen on tarkoitettu myös puruleluksi. Vauvathan laittavat ihan kaiken suuhunsa.

Tosiaan, kovin usein ei lelu ehtinyt olla vauvalla;  saada nuo hauskat pupunkorvat irti renkaasta ja luonnollisesti pitää rengasta suussaan puruleluna. Tuossa vaiheessa ei hänellä ollut hampaita.

Eräänä päivänä sitten tapahtui se, mitä ei osannut aavistakaan. Rengas halkesi vauvan suussa. Vauva oli ihan siinä äidin ja mummon vieressä, joten otimme lelun välittömästi pois. Totesimme, että lelu oli haljennut kahtia ja pari murua irtosi lelusta.

Otin yhteyttä maahantuojaan, joka aikoi hakea lelun pois (toimipaikan ilmoitettiin olevan Oulussa). Olin myös yhteyksissä tuolloin maaliskuun alussa Tukesiin, jonne pyydettiin lähettämään kuva ja tekemään ilmoitus tapahtuneesta. Niin tein.

Nyt marraskuun 9. päivä Tukes on tehnyt päätöksen tästä vauvalelusta. Lelu aiheuttaa päätöksen mukaisesti tukehtumisvaaran. Käytännössä tukehtumisvaara voi tulla tämän kokemukseni mukaan siitä, että puuosa halkeaa ihan vähäisestäkin käytöstä vauvan suussa.  Muista tämän lelun hajoamiseen liittyvistä kokemuksista ei ole luonnollisestikaan minulla tietoa.

Aika pian huomasin, että yritys ei hakenut lelua pois. Tukes ei missään vaiheessa tehnyt vahinkoilmoituksen vastaanottamisesta "kuittausta". Kiitos Iltapäivälehden, joka kertoo, että Tukes on facebook -sivuillaan ilmoittanut leluista, jotka aiheuttavat vaaran, tiedän, että tämä tarina sai onnellisen lopun. Toivottavasti kaikki ne, jotka ovat kyseisen lelun ostaneet, palauttavat sen ostopaikkaan eivätkä missään vaiheessa anna sitä vauvan käsiin. 

Miksikö en sitten heti kirjoittanut tästä? Minunkin mielestä ensin tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Ensimmäiseksihän sitä ajattelee, että on itse tehnyt jotain väärin ja todellakin mietin pääni puhki, miten olisin voinut arvata etukäteen tämän. Myöskään yritykset, tai tässä tapauksessa yksittäinen joulun ajan kauppias, eivät luonnollisestikaan voi leluja myyntiin tilatessaan tietää, että ne rikkoontuvat. Ei myöskään tämä mummo lelua ostaessaan voinut aavistaakaan, että puuosa ei tule kestämään tai ne monet äidit tai isät tai kummit, jotka lelun ovat ostaneet, eivät voi sitä tietää. Nyt, kun asia on saanut päätöksensä, haluan varmuuden vuoksi jakaa blogikanavani kautta oman kokemuksemme tästä lelusta; Fabelab vauvan purulelu. Malli: A-teether-CB17. Päätöksen mukaan lelu tulee palauttaa kauppaan. Päätöksen syynä on tukehtumisvaara. 

I bought this lovely toy to our house one year ago for the little grandchildren to play with it. In the picture you can see what happened when the toy was on baby's mouth. I made the report for the Finnish Safety and Chemicals Agency (Tukes) about this in march 2018. Tukes have given their decision 9th November. I have found information about this decision from newspaper today. If you live in Finland (or where ever you live) this toy has been found to be dangerous and it can suffocate the baby according to the examination of Tukes. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat