Nyt on ihan vain sellainen olo, että haluan kirjoittaa kiinnostuneille blogin seuraajille pienen lapsen kehityksestä ja elämän alkutaipaleesta muutaman ajatuksen. Näinä vuosina on nyt mahdollisuus saada seurata isovanhemman roolista lasten kehitystä ja myös omalta osaltaan osallistuakin siihen joskus. Erityisesti vuoden alkajaisiksi tuntuu hyvältä jokunen juuri tähän hetkeen sopiva ajatus jakaa. 

Ensinnäkin ei voi kuin hämmästellä erityisesti sitä asiaa, miten nopeasti lapset "ihan oikeasti" oppivat tuntemaan ihmisiä. Siis se, että tunnistaa vanhemmat, on tietysti perusasia, mutta sitten ihan vähitellen hän havaitsee ja muistaa meitä muitakin; tunnistaa viikon päästäkin, että nämä ovat tuttuja ihmisiä. Vauva kehittyy niin nopeasti. Ainakin siltä tuntuu, että melkein nopeammin kuin omat lapset aikanaan? Tai onko tämä sitä kuuluisaa isovanhempien etuoikeutta ja roolia, että näkee ja muistaa lastenlasten kehitystä eri tavoin kuin vanhemmat, jotka ovat ihan joka hetki läsnä ja vuorovaikutuksessa lastensa kanssa ja elämä on niin täyttä. Se uskomaton luottamus läheisiin ihmisiin on todella liikuttavaa. Sydän pakahtuu siitä rakkauden tunteesta näihin pieniin ja heidän vanhempiinsa, että ovat heidät luoneet. Vauvan luottamuksen syntymisessä lienee kyseessä joku perusasia liittyen elämästä selviytymiseen, siihen, että on täysin riippuvainen muista ihmisistä. Perinteisenä huolestujaemotyyppinä yritän olla ajattelematta kaikkea, joka sitten voi särkeä ja varmaankin jossain vaiheessa vähintäänkin horjuttaa luottamusta muihin ihmisiin. 

Toisekseen on aivan mykistävää se, miten älykkäästi lapsi muutaman kuukauden ikäisenä ikään kuin alkaa päätellä sitä miten saa "apinaorkestein soimaan" Siis "apinaorkesteria" soittavat nämä puolivuotiaat lapsenlapset jo mielellään, kun ovat loikoilemassa tuossa värikkäällä leikkimatolla. Siitä vain tietoisesti kopautus roikkuvaan apinaan ja musiikki soi :) Nyt, kun liikkuminen on vähitellen lisääntymässä, kääntymiset ja alustavat ryömimisen alkeetkin ovat vähitellen hallinnassa, on jo muutakin kiinnostavaa. Ei, kun pyöräytys ja siitä muitakin juttuja katselemaan ja kokeilemaan. Ohhoh, kohtahan tässä saa kaivaa esille legopalikat, hih ja sitten rubikin kuution!

Kolmanneksi on vain ihanaa, että jokaisesta lapsesta kasvaa niin uniikki oma itsensä. Ilolla tässä odottaa tulevaa näiden pientenkin osalta, miten oma persoona tulee kehityksen myötä vahvemmin esille. Isompien lastenlasten osalta on lisäksi riemullista, kun voi facetimella facettaa ja jutella heidän kanssaan. Niin vain näppärästi kuulumiset tulee vaihdettua ja pidettyä yhteyttä tänä päivänä, kun asutaan kaukana toisistaan. Voi mitä kaikkea heidän elämäänsä jo tuossa vaiheessa lapsuutta perheen lisäksi kuuluukaan; päivähoitoa, harrastuksia ja kavereita, joista kaikesta ammentaa elämään sisältöä. Kiitollisena tästä kaikesta on tämä vuosi alkanut. Kiitollisuuden hetkiä kaikille lukijoille toivoen, jokaiselle omasta elämästä niitä ammentaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat