Penkit ja portit pysäyttävät minua usein niitä ihailemaan ja kuvaamaan. Takana on viikonloppu, johon liittyy itselläni paljon samaa symboliikkaa kuin näihin ihastukseni kohteisiin.

Penkeissä näen hiljentymisen ja pysähtymisen symboliikkaa. Ne nähdessään mietin väistämättä sitä kuka niillä kenties on istunut, koska ja mitä lienee ajatellut. Istuiko ihminen siinä ihan yksikseen vai onko hänen seurassaan joku? Oliko jotain mikä erityisesti sai pysähtymään?

Minulle on olemassa kaksi penkkiä, jotka puhuttelevat ja jotka olen tänä vuonna kuvannut. Enkä kummallekaan penkille ole itse istunut, vaikka olisin voinutkin.

Toinen penkeistä sijaitsee Ranskassa Compiegnen kaupungissa Royalieun kaupunginosassa kartanomaisen talon puutarhassa. Kyseessä on talo, jossa madame Coco Chanel eli aikanaan ennen kuin hänestä tuli maailman huippuihin kuulunut muotisuunnittelija. Nähdessäni penkin tänä vuonna mitä kauneimmassa keväisessä puutarhassa, en voinut olla ajattelematta sitä minkälaista elämä on hänen aikanaan ollut. Minkälaisin ajatuksin Coco lieneekään penkille istahtanut? 

Toinen penkeistä sijaitsee Oulussa työpaikkani (siis työpaikkani, jossa oli tämän virkanaisen työuran viimeinen työpäivä juuri ennen tätä viikonloppua perjantaina) päärakennuksen toisessa päädyssä. Kuva on tämän jutun alussa. Olen siitä kävellyt ohi viimeisten viiden vuoden aikana aina silloin tällöin. Melkein joka kerta on ollut aivan välttämätöntä hieman hidastaa tahtia ja olenpa muuten ottanut aika monta valokuvaakin kyseisestä penkistä. Kukahan tässä penkissä on istunut, milloin ja miksi? Kuinkahan kauan on penkki tässä paikassa ollut? Melkein toivoisin, että se olisi ollut paikoillaan jo silloin, kun tuo penkki Compiegnessa on ollut.

On myös kolmas penkki, joka on minut pysäyttänyt, tosin vain elokuvassa. Tuon kaikkein ihastuttavimman romanttisen "Notting Hill" -elokuvan aivan ehdoton tarinallinen ja symbolinen centerpiece on penkki lontoolaisessa puutarhassa.

Porteista sen verran, että ne vetoavat minuun siinä mielessä, että niistä siirrytään joko sisälle johonkin tilaan tai sieltä pois. Kun yksi sulkeutuu, toinen avautuu, ei varmaankaan tarvitse enempää kertoa. Portteja kuvatessani olen toivonut, että juuri sillä hetkellä kukaan ei liiku portin takana. Tämän jutun portiksi valitsen lopuksi portin Compiegnesta.

Aloitin tämän kirjoitukseni viittaamalla hiljentymiseen tänä viikonloppuna. Ajatukset ovat olleet vahvasti sekä pyhäinpäivään liittyen edesmenneissä vanhemmissani kuin elämän kiertokulussa ja merkityksessä sinänsä. Viikonloppuumme kuului uusi Tuntematon sotilas. Elokuva, jonka soisi jokaisen aikuisen suomalaisen katsovan.