Tänään ystävänpäivänä minua inspiroi tuo kuva, jota ottaessani koin sellaisen syvän hetken ja takauman liittyen ystävyyteen, jonka haluan nyt jakaa teille.

Vuosia, ehkäpä kaksikin vuosikymmentä sitten, annoimme rakkaan ystäväni kanssa toisillemme lupauksen käydä yhdessä kävelyllä vielä sittenkin, kun jo olemme vanhoja. Kerroimme, että pidämme huolta toisistamme silloinkin.

Kävin tammikuussa kaupungilla tarkoituksena käydä tuon talvipäivän viimeisten valoisien hetkien aikana ottamassa muutaman kuvan Oulun torinrannasta. Minulla ei ollut mitään ajatusta mitä kuvaisin, niin kuin ei monestikaan ole, kun tekee mieli vain mennä kuvaamaan. Tässä muuten yksi todella ihana asia nyt, kun olen tällainen oman aikatauluni hallitsija ja vapaaherratar, että voin vain lähteä keskellä päivää valokuvamaan. No, niin, takaisin torinrantaan. Kävelin kohti Kiikelin taloja ja siinä otin oheiset kuvat näiden uudempien talojen suuntaan ja tykkäsin kovasti tuosta kanavamaisemasta.

Sitten käännyin kaupungin suuntaan ja katseeni kohdistui tuohon upeaan makasiinirivistöön. Silloin koin hetken, joka vieläkin liikuttaa minua niin kovasti. Kuvaa ottaessani tajusin, että kuvaan kahta vanhempaa naista kävelemässä makasiinien ohi.

Minut valtasi niin syvä kokemus tästä näystä, kutsun kokemustani paluuksi tulevaisuuteen, että siinä me kävelemme rakkaan ystäväni kanssa yhdessä toinen toistamme tukien sittenkin, kun olemme kahdeksankymppisiä. Siinä me olemme rinnakkain kaksi ikuista ystävää, ihan niin kuin toisillemme lupasimmekin.

Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille :)