Kirjoitukset avainsanalla perhe

Nyt täytyy paljastaa jotain liittyen Juhannukseen samalla, kun kertoilen mietteitäni näin keskikesän, sydänkesän, kynnyksellä ja tämänvuotisen Juhannuksen jo siirtyessä menneeseen aikaan.

Jos on syntynyt viisikymmentäluvun alkupuolella ja kymmenvuotiaana on muuttanut syntymäpaikkakunnalta uudelle paikkakunnalle, vaikuttaa se perinteisiinkin ja kokemukseen juhlapyhistä, kuten Juhannus. Lapsuuden ihan varhaisimmista ajoista ei luonnollisestikaan ole mitään muistoja. Meillä ei ole lapsuuden perheessäni ollut koskaan mökkiä. Myöskään kummallakaan vanhemmista ei sellaista ollut omilla perheillään. Tosin tuolloin muinaisuudessa oli ns huviloita vain harvalukuisilla kaupunkilaisperheillä esimerkiksi täällä Oulussa. Joten en ole koskaan kokenut ns tavallista mökkijuhannusta jonkin ihanan järven rannalla grillaillen, saunoen, katsellen keskikesän auringon laskemista sinne horisonttiin. En lapsena enkä myöhemmin. Tai no olemme toki miehen lapsuuden kotijärven rannalla joskus olleet juhannuksena, mutta tiedätte mitä tarkoitan :)

Minun lapsuudessani muistan Juhannukset ajalta yli kymmenvuotiaana. Kotiimme haettiin juhannuskoivut talomme sisäänkäynnin eteen sukulaisten metsästä (luvan perästä) ja saatiin ternimaitoa heidän maatilalta. Siitä yrittäjänä toimiva äiti paistoi kropsua (siis pannukakkua) ja taisi pyöräyttää samalla myös karjalanpiirakat, tultuaan töistä kotiin tuolloin juhannusaattona!!! Muistelen, että Juhannuspäivänä tai heti kohta sen jälkeen saattoi tulla serkkujen perhe kylään ja luulisin, että jäivät sitten meille lomailemaan ehkä viikoksikin. Sen muistan, että serkkujen äiti joskus ompeli meille lapsille jotain... Oih, onpa tämä muisteleminen hankalaa. Tiedän, että varmaan jotain ajankohtaistakin haluatte kuulla. Mutta, tällä lailla sitten aina seuraavat sukupolvet aikanaan ponnistelevat miettien, minkälaisia olivat heidän lapsuuden Juhannukset. Juu ja tiedän, että eivät todellakaan kaikki suomalaiset vietä keskikesän juhlahetkeä mökillä grillaillen. Ei aiemmin eikä nykyisin.

Oikeastaan tänä vuonna Juhannus alkoi, kun edellisellä kerralla vapaa-ajan paikassamme käydessäni pesin räsymattoja tarkoituksena laittaa ne lattialle keskikesän juhlan kunniaksi. Pidän niitä keittiössä ja nykyisin vain muutamaa mattoa. Jotenkin räsymattojen pesu on yksi merkki, jolla aloittaa kesän valmistelut maalle ihan muutoinkin ja ainakin useimpina kesinä. Ihana käsityön tunnelma on näissä matoissa. Saunakin tuli pesaistua ensitöikseen maalle mentyämme ja sinivalkoisen laudeliinan levitin puhtaaseen saunaan.

Mutta mitä muuta sitten kuului tähän Juhannukseen? Viime vuonnahan päätin, että opettelen onkimaan ja niin myös tapahtui silloin juhannuksena. Onkimista vähän kaavailin myös johonkin iltaan tälläkin kertaa. Nyt oli ihan pakko jättää onginta väliin, sillä koko ajan on SATANUT ja TUULLUT! Siis ei ollut sellaista Juhannusta sään puolesta, josta raportoitiin pitkin laajaa Suomen maata. Ainut kirkkaampi hetki sään puolesta olisi ollut lauantain vastaisena yönä. Ainut yö viikon sisällä, josta muistan, että en olisi herännyt sateeseen ja tuuleen (paitsi viime yö täällä kotona kaupungissa). Nukuin - en herännyt ottamaan kuvia keskiyön auringosta. 

Mutta kyllä, mekin illalla grillasimme. Ihan vain vanha pallogrilli viritettiin traktoritallin räystään suojaan. Kasviksia, lihaa, hyvää viiniä ja saunomista kuului juhannusaattoon.

Juhannuspäivänä sateen hieman tauotessa hetkellisesti hain syreenin oksia maljakkoon ja katoin pöytään tuon "fuusioliinan" valmistellessani lounasta. Kun äitini ei enää aikanaan jaksanut tehdä liinaa ihan valmiiksi, sain sen häneltä ja tein tilkkutyönä siihen reunukset. Nimesin sen fuusioliinaksi. Se jotenkin vain kuuluu kesään ja erityisesti Juhannuksen hetkeen. Joskus se on meillä kaupungissa ja sitten taas maalla eräänlaisena kesäkoristeena. Nautin liinan käyttämisestä kattauksessa juuri tällä tavalla, oikeaan aikaan ja sopivan juhlavaan hetkeen. Liina on lempeä muisto äidin erinomaisista käsityötaidoista ja omista yrityksistäni tilkkutöiden parissa. Lounaalla emme ihan kahdestaan olleetkaan, kun räsymattojen tekijä oli kanssamme viettämässä Juhannusta tuona päivänä. Nautittiin uusia perunoita, lohta, salaattia ja jälkiruuaksi omista raparpereista tehtyä raparperipiirakkaa sekä paikallista herkkua; leipäjuustoa sekä hilloja. Niin supisuomalaista. Ja sopii Juhannuksen perinteisiin.

Vaikka meillä ei ole lipputankoa kaupungissa eikä maallakaan, laitan aina kotona pienen puisen Suomen lipun pöytään Juhannuksen ajaksi. Niin tein nytkin ennen maalle siirtymistä. Lapsuudestani muistankin Juhannuksesta erityisesti Suomen lipun ja sen juhlistamisen. Juhlistan itsekin tällä tavoin Suomen lippua ns vanhasta muistista.

Siispä sitä vain halusin sanoa, että juhannus ei ole varsinaisesti "my kind of a festive". Pärjäisin aivan mainiosti ilman Juhannuksen juhlintaa. Ensisijaisesti nautin siitä jonkinlaisena kesäkauden alkamisen kohokohtana tällä tavoin muistellen vanhoja ja luoden uusiakin perinteitä.

Seuraavaksi onkin kiva sitten miettiä jo pientä kesämatkailua ja perheen tapaamisia kesän aikana. Kesä alkakoon!

Toivon auringonpaistetta ja leppoisia kesäisiä elämyksiä sinulle!

We had midsummer with a lot of rain and oh boy, it was windy!!! After having midsummer at our ranch with some old and new traditions I am ready for summertime. We will have holiday in the city, at ranch, traveling and meeting family. I wish lovely summertime to you too! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllä nyt on toukokuun loppu osoittanut kauneimmat puolensa auringon helliessä ja lämmittäessä ja varsinkin kun on saanut olla niin Etelä-Suomessa kuin täällä Pohjois-Pohjanmaalla samalla viikolla.

Viime viikolla käynnistettiin auto peräkärryn kanssa kohti Etelää ja siirryttiin auttamaan yhden lapsemme perhettä muutossa. Jokainen, joka on muuttanut kotia (omalta kohdalta vallan kaukainen muisto edellisestä kerrasta vuosikymmenten takaa), tietää miten iso tapahtuma on kyseessä. Muuttohan on yksi niistä elämän isoista sekä ihanista, mutta myös takuuvarmasti stressaavista tapahtumista. Meillä isovanhemmillahan oli kyseessä tälläkin kertaa sellaista käytännöllistä auttamista, joten sitä kokonaista henkisempää kokemusta ei toki koettu lähellekään. Suuri ilo on se, että voi olla jollakin tavalla avuksi näissä elämän isoissa muutostilanteissa. Onneksi toiset isovanhemmat asuvat suhteellisen lähellä, joten taaperoikäisellä oli sitten hoivaa ja apua riittämiin kaikissa vaiheissa. Sekin on kyllä heti alkuun todettava, miten mahtava asia on tuo pienen lapsen uteliaisuus ja sopeutuvuus. Heti vain piti päästä tutustumaan uuden kodin lähialueeseen, kun muuttokuormaa odoteltiin. Jokainen risu ja kivi on niin kiinnostava. Ja omat lelut levitettiin uuden kodin lattialle ja siitä lähti leikki sujumaan täysillä.

Muuttoahan ei ole ilman pakkaamista. Siis pakkaaminen, sehän on semmoinen varsinainen taitolaji. Onneksi on äidin peruja jonkun moinen taju siitä, miten laatikon tai kassin tila on hyvä käyttää taitavasti kokonaisuudessa hyväksi. Niinpä astioiden pakkaamista tuli tehtyä tällä reissulla ja on muuten tiedossa vielä tämänkin viikon lopulla, kun toinenkin lapsemme muuttaa perheineen. Ja onneksi on banaanilaatikoita ja Ikea isoine kasseineen! Onkos muuten kenellekään sattunut niin, että banaani olisi löytynyt muuttoa varten haetusta banaanilaatikosta :) ? Tällä kertaa löytyi.

SItten varsinaiseksi muuttopäiväksi lupauduin huolehtimaan tarjolle keittoa. Koska käytettävissä oli poron lapaa ja etuselkää, tein niistä  porokeittoa (joku kutsuu sitä Lapin akan porokeitoksi ja totta totisesti äidinäidin puolelta olen kuin olenkin lappilainen). Tällaisen keiton tekeminen piti oikeasti jakaa kahteen päivään, kun lihan sulatus kohmeiseksi ja ohuiksi siivuiksi keittoon leikattavaksi vaatii oman aikansa. Niinpä käristelin lihan ja pilkoin perunat valmiiksi jo edellisenä päivänä. Helpotti ja joudutti seuraavan päivän valmistamisen osuutta. Kun sitten muuttoauto kurvasi uuden kodin pihaan, oli keittokin jo valmiina odottamassa. 

Niin ja siellä uudessa kodissa puhkesi päärynäpuu kukkaan juuri muuton aikaan. Muutoinkin uuden kodin pihapiiri on niin kaunis, hieman japanilaishenkinen. Olipa ihana nauttia ja kuvata pihapiiriä muuttoviikonloppuna. On sitten ikuistettuna puutarhan lähtötilanne. Omenapuut kukkivatkin sitten seuraavaksi.

On tullut joskus todettua, että kyllä Suomi on pitkä maa. Se tuli nytkin selväksi. Meillä kotona ei todellakaan päärynäpuut menesty ja vielä pitää hieman odotella omaa minihanamia ainokaisen kirsikkapuumme juurella. Kotiin palatessamme saimme sitten kuitenkin hämmästellä, miten poissa ollessamme viidessä päivässä oli lehti tullut koivuihin. Aivan hämmästyttävä muutos noin lyhyessä ajassa. Oma puutarha odottaa melkoisesti siistimistä ja jo toissaviikolla etukäteen ostamani orvokit odottavat siirtämistä ruukkuihin. Vielä täytyy hakea puutarhalta lumikelloja ja ne etukäteen tilaamani suklaakosmokset. On tämä upeaa aikaa.

Ja oli kyllä eilen illallakin niin nautinnollista viettää iltaa Oulussa Valkeisjärven rannalla. Nautittiin isolla porukalla muun ohjelman ohessa ensimmäiset ulkona grillatut makkarat. Ja miten kaunis oli perisuomalainen järvimaisema juuri eilen.

Iloa touko-kesäkuun vaihteeseen!

Nature is so beautiful just now. We were in Southern part of Finland last week helping one of our child with his family moving to their new home. Pear tree was blooming at their new garden already. Here at home in Oulu the birch trees have leaves now and lake Valkeisjärvi in Oulu was so amazingly beautiful yesterday evening.

 

Kommentit (0)

Tänä keväänä pääsin ihan ensimmäistä kertaa käymään Helsingissä Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Onnekseni kirsikankukat olivat jo aloittaneet kukinnan toukokuun alussa. Tässä postauksessa kirsikankukat heijastelevat tunnelmiani äitienpäivän alla.

Näiden kuvien katselu saa minut samalla kertaa onnelliseksi tuosta kauniista näystä, mutta myös samalla tavallaan haikeaksi. Haikeaksi varmaankiin siitä syystä, kun tuo kauneus on niin nopeasti ohi. Tottakai luonnon kiertokulku on sitä, että kauneus tulee ja kauneus menee ohi kiitävässä hetkessä, sen ymmärrän. Onnekseni myös tämä haikeuden hetki menee ohi, sen tiedän kokemuksesta.

Tällainen haikeuden kokemus tulee minulle usein keväällä, jolloin tunnistan olevani ehkäpä herkimmilläni ja tunteet saattavat yllättää minut voimakkuudellaan. Mitenkäs muuten näin olisi, kun olen elokuun lapsi ja vuoden kiertokulku alkaa minulle silloin vahvasti. Varsinkin äitienpäivän lähestymisen aika tuo esille voimakkaita tunteita, nytkin. Haikeutta ja kiitollisuutta tunnen. Runous on usein voimavarani tunteiden käsittelyssä.

 

Lauri Viidan runo Alfhild alkaa vahvasti toteamuksella

"Äidit - nuo toivossa väkevät ...".

 

Tässä runon alussa on sanottu yhdessä lauseen osassa jo sellaisenaan mielestäni ihan kaikki olennainen äitiydestä. Toivossa väkevä äiti. Lauri Viidan sanoin

"Alfhild, hän, joka synnytti minut". 

 

Ja rohkenen todeta, että aivan turhan harvoin äitiemme elinaikana tulemme ajatelleeksi muulloinkin kuin äitienpäivänä sitä, mikä äitinä olemisessa on keskeistä. Toivo, tuo rakkauden suuri ilmenemismuoto. Se alkaa jo ennen lapsen syntymää ja se jatkuu äidillä elämänsä loppuun saakka ja kuten tästä nimenomaisesta runosta käy kauniisti ilmi; myös äidin kuoleman jälkeen.

"Heille on annettu voima

kohota unessa pilvien alta 

ja katsella korkeammalta."

 

Toivo lapsen hyvästä elämästä on kestävää, se on äidin ajatuksissa läsnä kaikissa elämänvaiheissaan. Sen tarkoituksena on kannattaa lasta elämässä eteenpäin kohti omaa, itsenäistä elämäänsä. Äidit elävät omaa elämäänsä omista tarpeistaan ja ovatkin myös nykyajassa tulkiten eräänlaisia "etäihmisiä" lastensa perheille. Äidit ovat mukana lastensa ja heidän perheidensä elämässä tarpeen mukaan ja isoäiteinä he ovat konkreettisestikin läsnä, kun ja jos se on mahdollista. 

"-Oi kuinka on ihana elää

ja tuutia lapsenlapsiaan

ja kertoa kauniita uniaan!"

Äitys, vanhemmuus ja elämän luoja itse ovat yhtä. Ja niin oivalliseksi lopuksi tämä runo päättyykin luontoon ja rakkauteen. Runoilija muistuttaa lukijaansa kauniisti seuraavasti;

"Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,

oi lapseni, rakastakaa".

Mitä kauneinta äitienpäivää sinulle. Rakas äiti muistoissa.

Lovely Mother's Day to you too!

Kommentit (0)

Aika on ihan parasta perhelomailussa ja yhdessäolo. On se kumma, että ajantaju muuttuu. Toki se on selvä, että pienten lasten mukana ollen, täytyy huolehtia perustarpeista suunnilleen ajallaan. Senkin voi tehdä lomaillessa sillä lailla rennommalla mielellä. Paikat vaihtuvat eikä se nyt niin ole tarkkaa lomaillessa, että kaikki menisi just niin kuin kotona ja arjessa. Se on vaihtelua lapsellekin, saada olla hieman vapaammin.

Herkuttelu. Aakkosissa sattuu herkuttelu tulemaan seuraavaksi - ei mitenkään johdu siitä, että olen herkkusuu :) On se vaan niin hauskaa katsoa kuinka viisivuotias nielaisee menemään smoothiensa koristeltuna vaikka millä herkuilla, kuten kuvasta näkyy. Siskollansa oli samanlainen, mutta pinkin sävyissä.  Tämä herkku syötiin lomaviikon alussa Oulun Nallikarin kahviossa juuri ennen kuin menimme sinne rakennettuun Talvikylään katsomaan pienimpien riemua. Nallikarin Talvikylä on kyllä onnistunut ja lapsille riemullista ajanviettoa tarjoava idea ja paikka; valtaisa lumiliukumäki, labyrintti, mönkijä- ja poniajelut sekä porot. Harmillisesti jäi kuvaaminen vähemmälle, kun ympärillä oli lapsia ja vanhempia eikä kuvia sitten voi julkaista, jos on tunnistettavia henkilöitä. Neito M pääsi poniajelulle jonkun toisen tytön kanssa.

Hotelli Pikku-Syötteellä Olemme yöpyneet vuosikymmenten saatossa yhdessä perheen kanssa ja myös omilla työmatkoillamme hyvin erilaisissa hotelleissa tai majapaikoissa. Voi sanoa, että kaikkea mahdollista nuorisomajataloista korkeatasoisiin hotelleihin on nähty ja koettu.

Pikku-Syötteen hotelli on Iso-Syötteen vastapäisen rinnealueen huipulla ja hotelli rinnetoimintoineen ja muut vastaavat tilat ja toiminnot kuuluvat Vuolle Setlementille. Kyseessä on varsinainen monitoimialue, koska siellä on hotellin lisäksi myös muun muassa leirikoulutoimintaa. Käyntimme ajoittui Suomen hiihtolomien jälkeiselle viikolle, joten perheitä, jotka olisivat olleet hiihtolomalla, ei ollut nyt rinteissä. 

Meidän käydessämme sattui yöpymään hotellissa samalla viikolla leirikoulussa sadan 5-6 luokkalaisen lapsen sekä lisäksi parinkymmenen vanhemman/valvojan ryhmä. Tämän määrän lapsia huomasimme luonnollisesti aamiaisaikaan ja osin mennessämme illalliselle ja sitten illalla pitkin käytäviä ennen kuin rauhoittuvat nukkumaan. Mutta mitäpä se haittaa nähdä iloisia lapsia, jotka silmin nähden nauttivat toiminnoistaan. Heillä oli koulua, harrastuksia, kiipeilyn opettelua ja laskettelua saman päivän aikana, kyllä heillä täytyi olla mukava viikko!

Hotellissa on runsaasti majoituspaikkoja ja huoneita on viidessä kerroksessa. Tilat ovat pitkine käytävineen osin myös sokkeloiset, mutta eipähän tuo haittaa kerryttää askelia. Lapsiperheet asuivat perhesviitissä, jossa on myös sauna. Heillä oli tosi viihtyisät tilat minikeittiöineen. Me yövyimme tavanomaisessa hotellihuoneessa, jossa oli sellainen minisauna.  Koska huoneemme oli ylimmässä kerroksessa, josta tullaan myös hotelliin sisään, ikkunasta aukesi näkymä suoraan vastapäiselle tunturialueelle. Näillä rinteillä kasvaa sitten marjoja ja jopa suppilovahveroita, joten syksyiset retket ovat varteenotettava vaihtoehto. Hotelli on yleishyödyllisen järjestön omistama, joten kyseessä ei ole yksityinen hotellitoiminta. Perheille, jotka eivät edellytä ns luksusta tai täysin moitteettomia yleisiä tiloja, tällainen majoitusvaihtoehto sopii oikein hyvin rauhalliseen lomailuun. Koululaisryhmille saa kyllä hakea vastaavaa paikkaa, jossa on myös mahdollisuus lasketteluun.

Laskettelemaan pääsee käytännössä hotellin pihalta, joka on kyllä melkoista bonusta varsinkin silloin, kun on itsenäisesti rinteisiin meneviä lapsia/nuoria mukana. Vanhemmat voivat sitten omaan tahtiin lasketella, kun voi päästää nuoret laskemaan omassa tahdissa. Toki liput rinteisiin täytyy ala-asemalla käydä ostamassa. Samoin varusteet vuokrataan alhaalta, jos ei ole omia mukana.

Hyvä ruoka. Lomalla osaa nauttia siitä, kun saa hyvää aamiaista, illallista ja nuotiolla paistettua makkaraa. Ei ole aina kotioloissa samanlaista. 

Aamiainen oli todella monipuolinen. Siis runsas ja ruokavaliot huomioiva. Huolimatta siitä, että koululaisryhmän lisäksi oli meitä muita hotellivieraita sekä henkilökuntaa samoilla aamiaisilla runsaasti, kaikki sujui mallikkaasti meidänkin perheen osalta. Jos olisimme olleet vain aikuisten kesken, olisi voitu siirtää aamiaiselle tuloa myöhemmäksikin.

Makkaranpaistolla ja kahvitteluilla (ja munkeilla) kuitattiin lounasta sekä välipaloja ennen illallista. Sitä lomalla olon erilaisuutta päivittäiseen normielämään.

Illallisen osalta päädyimme syömään a la Carte listan ruokia. Olimme vilpittömän yksimielisiä siitä, että ruoka oli todella hyvää! Illallisella oli kuusi aikuista ja kolme lasta taaperosta viisivuotiaaseen. Olin kyllä kuullut aiemmin, että keittiö on hyvä, mutta se ylitti odotukset. Jälkiruokaa en malttanut olla kuvaamatta, varsinkin kun tässä on menossa sokerittoman ruuan paasto. Rikoin sen ihan hyvillä mielin tämän suklaakakun ja appelsiinisorbetin äärellä. Huoh ja maistoin miehen berliininmunkkiakin kahvilassa!

Palvelu

Koska vietämme vapaa-aikaamme suhteellisen lähellä Syötteen aluetta, oli virkistävää yöpyä hotelliympäristössä ja liikkua lasten ja lastenlasten kanssa laajemminkin Syötteen alueen palveluiden parissa. Kaikki palvelut, joita käytimme, toteutettiin ystävällisesti ja viipymättä. Meitä varten esimerkiksi käytiin sytyttämässä makkaranpaistoa varten kota Pikku-Syötteen laskettelurinteen alueella juuri aikataulumme mukaisesti. Tuolloinhan oli kyseessä arkipäivät eikä ollut lomailijoiden ajankohta, joten olimme kodalla vain oman perheen kesken.

Ulkoilu, laskettelu ja liikkuminen luonnossa, moottorikelkkailusta puhumattakaan

Tällaiseen lomailuun kuuluu ehdottomasti liikkuminen luonnossa. Pienimmät lapset pääsivät harjoittelemaan laskettelua, jota olivat tänä talvena opetelleet etelämpänä Suomessa, Helsingistä katsottuna kotimaisemissa. Tällaiset rinteet (yhdeksän) kuin oli Pikku-Syötteellä, ovat vallan riittäviä perheen kanssa lasketteluun. Toisaalta muutaman kilometrin päässä ovat sitten ne isommat rinteet, joissa on mahdollisuus kokeneempien laskettelijoiden harrastaa laajemminkin laskettelua. Kävimmekin siellä, kun miehet halusivat käydä moottorikelkoilla maastossa. Oli jopa nostalgista istua paikallisessa rinneravintolassa muistelemassa aikaa, kun nuo nyt aikuiset omat lapset itse laskivat siellä ensimmäiset rinteensä. Toisaalta tuntuu hurjalta muistella sitä aikaa, jolloin ei ollut edes kypäriä käytössä laskettelussa. Nyt on niin paljon paremmin ja turvallisempaa lapsille tulla kypärät päässä rinnettä alas. 

Ympäristö ja ympäristön vaihdos on lomailun suola. Kelitkin suosivat melkoisen mukavasti. Aluksi saatiin nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta ja sitten meni pari päivää pilvisessä säässä. Se, että siirryt jonnekin, jossa et ole tavanomaisesti, muuttaa jo omaa olotilaa vapaammaksi ja irrottaa arjesta. Meille isovanhemmillekin sopi aivan loistavasti se, että emme olleet tällä kertaa mökillämme perheiden kanssa ja sieltä ajaneet vajaan tunnin matkan suuntaansa näille rinteille päiväksi laskettelemaan. Tälle tavalle lomailla porukalla on tilaus jo seuraavalle talvellekin. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat