Blogin kirjoittaminen on minulle todella mieluisaa ja olen siihen panostanutkin nämä kolme vuotta. ET -lehden blogiyhteisössä olen ollut nyt vajaat kaksi vuotta, mutta nyt on aika muutokselle. Muutoksen painetta aiheutti se, että tämä blogiyhteisö on käsitykseni mukaan jossain vaiheessa ikäänkuin "alasajettu", joten uudet lukijat eivät jossain vaiheessa enää löydä tälle sivustolle. Hienoa, että vanhat kirjoitukset ovat täällä löydettävissä. Olisihan ikävää, jos vuosien työ häipyisi kuin tuhka tuuleen. 

Oli niin tai näin, oman ratkaisuni olen tehnyt. En luonnollisestikaan tiedä mitä tästä seuraa, mutta kuten ajattelen "muutos on mahdollisuus" Kaikin tavoin uskon, että elämä kantaa edelleen ja jotain uutta ja hyvää voi tapahtua muutostilanteessa.

Ehkä joku teistä lukijoista jo on huomannutkin, että olen aloittanut kirjoittamisen uudessa lukijoiden blogiyhteisössä Kodin Kuvalehdessä. En siis kovin kauas siirtynyt, kun saman ison mediatalon yhteisössä jatkan. Kirjoitan edelleen nimellä mrs60something enkä nimenmuutokseen vielä ollut valmis.

Kiitän sinua lukijani sydämestäni, että olet lukenut kirjoituksiani. Toivon lämpimästi, että siirryt seuraamaan blogiani osoitteeseen https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/ms60something 

Voit myös siirtyä facebookiin seuraajaksi, jonne myös jaan kirjoitukseni. Edelleen löydät minut myös instagramista. 

Kaikkea hyvää syksyysi ja tapaamisiin edelleen kirjoitusteni kautta!

 

Just wanted to say that my blog had it's third birthday and I am starting to write in a new website now. Thank you for following me.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/2 | 

Samaa olen itsekin jo jonkin aikaa pähkäillyt, kun pari lehden tekemää muutosta on jättänyt blogiyhteisön, jos ei nyt alasajetuksi, niin kuitenkin sivupolulle. En ole kuitenkaan vielä saanut edes mietintääni valmiiksi, saati jotain aikaiseksi. Sinulle toivotan kuitenkin hyvää jatkoa uudessa paikassa ja kirjoitusintoa. Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Mielenkiintoisinta koko tapahtumaketjussa on ollut se, ettei siitä ole tiedotettu lainkaan et-lehden bloggareiksi pyydetyille ja houkutelluille. Kun et-lehden itsenäiset verkkosivut lakkasivat päivittymästä, samalla päättyi meidän blogiemme näkyvyys lehden sivustolla ja lehden Facebookissa. Emme siis saa enää sitä kautta lukijoita. Käsittääkseni Kodin Kuvalehtikään ei tarjoa lukijablogeille tukea, joten sikäli vaihdos sinne ei paranna tilannetta. Itse perustin blogin et-lehden sivuille nimenomaan ison lehtitalon tarjoaman markkinointituen takia. Ajattelin olevani tässä seurassa vahvemmilla.
Olen tutkinut vaihtoehtoja, mutta päättänyt toistaiseksi pysyä täällä, koska vakituiset lukijani löytävät minut parhaiten täältä. Valtaosa lukijoistani tulee joka tapauksessa Google-hakujen kautta, ja pelkään, että blogini hakunäkyvyys heikkenee vaihtamalla. Ja kun tämä on harrastus eikä suunnitelmissani ole ammattibloggarin ura, itsenäisen blogin perustaminen omaan domainiin olisi turhaa vaivaa. Jään nyt tarkkailemaan tilannetta. Tietenkin, jos nämä sivut lopetetaan kokonaan, on pakko miettiä jotakin muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat