Kirjoitukset avainsanalla vapaa-aika

Kyllä Suomi on pitkä maa ja sehän on ihan pakko todeta erityisesti keväisin ja syksyisin. Keväällä sen huomaa miten eri tahtiin luonto elää eri puolilla Suomea, kun on tällainen vuodenaikojen vaihde menossa. Vuosien saatossa on tullut havaittua, että Oulun ja tämän vapaa-ajan paikkamme välinen erokin on vähintään viikko ja sitten Etelä-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan välillä noin yleensä on ainakin kaksi viikkoa eroa sekä keväällä että syksyllä. 

Kuten pitempään juttujani lukeneet tietävät, vietämme läpi talven viikonloppuja maalla. Vapaa-ajan paikkamme ei ole varsinaisesti mökki, vaan 70 -lukulainen talo Iijoen varrella. Muutos kodista kaupungista maalle todella kauas laajemmasta asutuksesta on aina hyppäys pois erilaiseen elämäntyyliin, ihan kuin mökkiläisetkin kuvaavat siirtymistä vapaalle. Tosin meillä toimii netti (valokuitukaapeli on löytänyt tiensä perille taloomme) ja ihan samaan tahtiin seuraan somea ja joskus kirjoittelinkin siellä blogia. Että siinä mielessä samoja asioita tulee tehtyä kuin kotonakin. Mutta jotenkin aika kulkee hitaammin ja elämä vain on yksinkertaisempaa.

Se mikä on erityinen suola käynneillämme, on se että ainakin yritän ottaa kuvia vaihtuvista maisemista luonnossa joka reissulla. Onhan vuodenaikojen vaihtelu täälläkin omalla tavallaan antoisaa seurattavaa. Tällä kertaa kuulin pihalle mennessäni ja TODELLA KAUKAA näin joutsenten lentävän pitkin Iijokea. Ja yritin ottaa kuvan. Tälläinen tilannehan tulee aina niin nopeasti, että hyvä jos kamera on käsillä. Niinpä tästä(kään) kuvasta ette erota sitä mitä tuolla kaukana sinisellä taivaalla on; kaksi joutsenta. Zoomatessani kamerastani, kyllä ne siellä kuvassa olivat. Mutta sen mitä näette on todella hieno aurinkoinen ja noin 10 astetta lämmin päivä. Juu ja huomaatte, että lunta on!!!

Tällaisena hetkenä saa vain ihmetellä, että milloin tuo kaikki lumi sulaa. Mutta eipä hätää, kullerot jo odottavat puhkeamista kukkaansa heti lumien sulettua. Ja myös raparperit tulevat puskemaan maasta läpi joka kevät, kun niiden aika on. Kyllä silti haaveilen lumettomasta maasta ja lämpimämmistä keleistä, sellaisista kuin on siellä etelämpänä.

Täällä yksi keväinen hetki on se, kun mies käy hakemassa itse valmistamaansa (siis luonto tekee työn ihmisen puolesta) kuivalihaa. Taika on mielestäni siinä miten suolan kanssa onnistuu. Täytyy sanoa, että nyt oli maku todellakin kohdallaan.

Kuten totesin, samoja juttuja talossa touhuilen kuin kotonakin. Teen täällä käydessä usein lauantai-iltana ruuaksi kalaa, useimmiten lohta. Yleensä tullaan tai ainakin minä tulen, jos mies on jo täällä, perjantaina. Nyt oli meillä perjantai-iltana aivan täydellinen illallinen oululaisessa ravintolassa hääpäivämme merkeissä ja muutoinkin ajeltiin vasta aika myöhään lauantaina maalle. Tällä kertaa teinkin ns pääruuan vasta sunnuntaina ja kuvassa näkyy meidän perinteinen ateria. Paistoin siihen uunissa myös lisukkeeksi uunifetaa. Lisäsin tomaattien joukkoon porkkanaa ohuina viipaleina. Sopivat muuten oikein hyvin ja kypsyivät mukavasti siinä samalla.

Tuossa kirjoituksen alussa meni haaveilun puolelle, kuten meni tällä käynnillä muuten siltäkin osin, että vietin aikaa pinterestissä.  Meillä on pienen remontointityön alla talon isoin huone, jota vanhaan aikaan on pirtiksi kutsuttu ja leikkisästi puhuttelemme sitä nykyisin saliksi. Sinne on suunniteltu yhden ison kaapiston purkamista,  seinien maalausta ja tapettikin yhdelle seinälle on jo tilattu. Kokoilin itselleni pinterestiin kansiota muutamista ideoista, joita haaveilen huoneeseen toteutettavan. Pienin askelin eteenpäin. Ja haaveet talon ulkopuolen uusimisestakin on ääneen lausuttu ja on jo uudesta värityksestäkin kuvia pinterestiin valittu. Ehkäpä olen jossain vaiheessa valmis kirjoittelemaan tarkemmin noista remontoinnin haavekuvista. Pitää vielä vähän kypsytellä asiaa.

Siitä kevään keikkumisesti piti kirjoittamani ja sitä vaan, että nyt sitten on tänään maanantaina kotiin tultuamme huomattavasti viileämpää ja luntakin on tiedossa lisää käsittääkseni kaikkialle tässä pitkässä maassa. Mutta sehän on vain vanhan lumen surma kun tähän aikaan lunta sataa, eikö vain?

Huhtikuista keväistä viikkoa toivotellen oli sää mitä tahansa. Aurinkoisia ajatuksia jokaiselle!

It is April and we have still so much snow in our little cottage in the countryside. Although snow will melt soon and the little globeflowers are waiting under the snow. We say in Finland that spring comes always somehow rocking way. 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllä vain, nyt on lunta, varsinkin täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Menimme perjantai-iltana maalle tarkoituksena viettää tällä kertaa ainoastaan lauantaipäivä vapaa-ajan paikassamme Iijoen rannalla. Olihan mukava herätä yhdessä ehkä rauhallisimmista paikoista, jonka tiedän. Siinä aamiasta syödessä kurkistelin ikkunasta tietysti säätä ja ihan vaikutti sopivalta päivältä ulkoilulle.

 

Käytännössä täytyy kyllä olla melkoisesti pakkasta tai myrskysää, että ei tule käytyä edes vähän ulkoilemassa, kun maalle tulee käymään. Tällä kertaa päivän kiintiöön tuli yksi pienempi lenkki ja sitten toinen isompi miehen kanssa. Siinä samalla yksikseen kävellessäni napsin kuvia ja päädyin jopa ottamaan tavoistani poiketen muutaman vähän laajemman kuvan talon pihapiiristäkin. Toinen kävelylenkki olikin reippaampaa liikkumista hämärän laskeutuessa. Talvisessa maisemassa ja tunnelmassa on ihan oma fiiliksensä. Tuollainen totaalisen pilvinen päiväkin voi olla kaunis kaikkine harmaan sävyineen. Kaupunkioloista poiketen ulkoilu tapahtuu toisinaan syvässä hiiljaisuudessa. Niin oli mahdollista kokea tänä lauantaina, kun kansanperinteen mukaan talven selkä oli taittumassa.

Nautitaan siis tahoillamme talven monimuotoisuudesta (lunta on tullut nyt kaikkialle ainakin hetkeksi) vaikkapa ulkoillen. Lisäksi kevään valoa näyttää jo täällä Oulussakin nyt näkyvän ikkunasta sunnuntain iloksi. Taitaa tulla käytyä ulkoilemassa tänäänkin.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Olipa mahtava tässä loppuviikosta huomata, että kerran jonkin opittuaan, osaa sen vielä vaikka viidentoista vuoden jälkeen. Tässä tapauksessa tuo viisitoista vuotta on vielä kaiken lisäksi jokseenkin alakanttiin arvioitu aika. Kirjoitan nyt neulomisesta. Mitä siis neulon ja miksi sekä miten tähän on tultu? Siitä tässä jutussa ja tapani mukaan varmaan pääosin ihan muustakin.

Kulunut viikkohan oli elämässäni täysin poikkeava, koska opettelin vähitellen tajuamaan, että en mene tämän lomapätkän jälkeen enää töihin. Kun on 40 vuotta aiemmin aloittanut työuransa ja sitten tulee se päivä, että ihan oman päätöksen perusteella ei enää mene päätoimisesti tai ei ehkä ollenkaan töihin, on se melkoinen paikka. Puhun nyt vain omasta puolestani ja suorastaan ihailen niitä ihmisiä, jotka odottavat sitä hetkeä, että pääsisi vihdoinkin eläkkeelle. En vielä tiedosta miltä minun kuuluisi tuntea. On semmoinen outo olo, kun on aikaa... ja toisaalta järki ja tunteetkin sanovat, että olet vapaa-aikasi ansainnut ja myös sen mahdollisuuden, että voit uudella tavalla päättää ajankäytöstäsi. Olisiko tällä pohdinnalla jotain tekemistä jonkinlaisella ajantajulla ja kriisinpoikastakin saattaa olla liikkeellä?

Viikon alkaessa pohdinkin, että lähtisin nyt heti käymään autolla vanhempien haudalla, koska on hyvä keli ja autoillessa säällä on merkitystä. Matkaahan tulee kuitenkin reilusti yli 400 kilometriä. Kesken matkan suunnittelun päätin edellisenä iltana poiketa suunnitelmastani ja lähteä matkaan junalla. Autolla, kun ajelen, reitti on niin selvä; Oulusta Kokkolan kautta kohti lakeuksia, Alahärmän Power Parkin ohi ja sitten kantatie 66:a pitkin päätyen Keskisen kyläkaupan hotelliin. Ostin sellaiset junaliput, että Seinäjoen jälkeen juna pysähtyy Tuurin seisakkeelle (sisar laittoi viestiä hymyillen, että ihan pääraiteelle - selitykseksi, jos joku sellaista kaipaa, Tuurissa on vain yksi raide, mutta sehän riittää) ja sitten liput takaisin kotiin seuraavalle aamulle.

Eikä tässä vielä kaikki tästä matkanteosta. Haa!!! Hyppäsin Oulussa junaan puoli seitsemän aikaa aamulla ja vilkaisin paluulippua ja totesin saman tien, että olin ostanut sen samalle aamulle, kun olin juuri lähdössä. En illalla tohkeissani tajunnut, että lipuissa oli sama päivämäärä.  Äkkiä siis nettiin VR:n sivuille ja palvelunumero esiin. Palvelu pelasi aivan loistavasti, sain liput vaihdettua ja kiitos nykymahdollisuuksien, klik vain olivat sähköpostissani. Olisiko ollut se kuuluisa klik suhteessa VR:ään?  Vaikka enhän minä nyt kuitenkaan vielä autoilua jätä :) yhden junamatkan perusteella.

No, mennäänpä lähemmäs neulomista. Yövyin, kuten aina näillä "hautuumaamatkoilla", paikassa, joka taas toi mainion mahdollisuuden tosin juuri junailusta johtuen vain pieneen ostosten tekoon. Jos olisin matkustanut autolla, olisin ostanut Keskiseltä  talouspapereista lasten vaippoihin monenlaista tilaa vievää, kun niitä muutoinkin tarvitsee ostaa. Ostokset olivat nyt varsin pienimuotoisia ja huomasinkin ostavani varmaankin lähestyvän itsenäisyyspäivän innoittamana sinivalkoisia Suomen lippua kuvaavia servettejä, isää ajatellen haudalle sotaveteraanien hyväksi myytävän kynttilän ja sitten... Johtuen tilkkutyöharrastuksestani, jonka tosin jouduin jättämään aikataulusyistä joksikin aikaa tauolle pari vuotta sitten, viivähdin tälläkin kertaa hetken kangasosastolla. Tarttuihan sieltä mukaan taas lastenkangasta. Niitä on hyvä olla varastossa, kun ei tiedä milloin innostuu ompelemaan tilkkupeittoja lastenlapsille.  Tällä kertaa katseeni nauliutui myös ihaniin villalankahyllyihin. Kiertelin ja kaartelin ja katsoin olisiko jotain lankaa, jossa olisi muutakin kuin villaa. Olen melkoisen herkkä villalle! On tosissaan kurjaa tämä iän myötä villalle herkistyminen senkin takia, että kaulahuiveissa varsinkaan ei mikään muu käy kuin silkki, puuvilla ja keinokuitu. Olisipa kiva saada hyviä vinkkejä, onko muuta mitä voisi kokeilla. Tässä kuitenkin tulee kohta pakkaskelit.  

Löysin langan, jossa on alpakkaa 20%, villaa 20% ja akryyliä 60%. Niinpä ostin muutaman kerän lilaa lankaa, vaikka en ihan varma tuolla hetkellä ollutkaan mitä siitä tekisin. Oli muuten hauska miettiä siinä muita lankoja tutkivia naisia katsellessa, mitähän he tekevät. Vilkaisinpa jopa tärkeän näköisenä siinä esillä ollutta neulelehteä, kun nyt oikein neulomisesta olin kiinnostunut :)

Kotona sitten kaivoin esille paksut pyöröpuikot, joiden suunnilleen arvelin sopivan kyseisellä langalla kutomiseen. Olin havainnut netistä paksun pipon ohjeen ja ajattelin, että voihan sitä kokeilla, tuleeko tehtyä ja sopiiko sitten itselleni. Suurin yllätys tässä neulomisoperaatiossa oli se, että neulominen sujui kuin ei olisi vuottakaan ollut tässä välissä. Siitä vain puolipatenttikin luonnistui ohjetta noudattaen toki. Niin ja se kuuluisa ajantaju kyllä katoaa neuloessa, ihan kuten aiemminkin teki.

Nyt, kun kävimme ennen isänpäivää pikaisesti maalla, josta tämän jutun kuvat ovat, neuloin aina välillä muutaman kerroksen. Siinä neuloessani havaitsin myös yhtäkkiä, että siitä, kun edellisen kerran olen neulonut, on niin paljon aikaa, että silloin ohjeet luettiin paperisista neulelehdistä. Toisin on nyt. Tässä netistä löytyneestä ohjeessa kerrottiin, että yhdessä illassa valmistuu. Huomaan kyllä, että minulle sopii aivan mainiosti tällainen tahti, että parikin iltaa saa vierähtää neulepipon valmistumiseen. Olisiko tämä sitten uudenlaista ajantajua...

 

Kommentit (1)

KristiinaS
1/1 | 

Alpakka on just hyvää jos villalle on allerginen. Alpakasta puuttuu se lanoliini, jolle ollaan allergisia, siis jo on ihan allergiasta kyse eikä vain siitä, että villa kutittaa. Kutitusta voi välttää valitsemalla esim. merinovillaista lankaa, ja onhan sitä silkkisekoitettakin neulelangoissa. Siitä vaan rohkeasti neulomaan!

Taisi olla tämä viikonloppu ihan yhtä värikäs tasapuolisesti kaikkialla Suomessa. Ihan hengästyttävää oli katsella sitä värien ilotulitusta, jota näkyi niin teiden varsilla kuin perillä IIjokivarressa. Lauantaiaamuna kävin ensimmäiseksi tarkistamassa vieläkö löytyy  mustia viinimarjoja pensaista. Tänä vuonna kävi sitten niin, että saatiinkin vallan erinomaisia marjoja, suorastaan spätleseä :) Ihan olivat niin maukkaita, että täytyypä uusia ensi vuonna sama juttu. Jättää osan mustista viinimarjoista syyskuun viimeiseen päivään poimittavaksi, melkeinpä suosittelen. Ei toki sovi silloin, jos on kovin kylmänarat kädet. Nimittäin sattui olemaan hieman viileä keli ja jätinkin loput poimimiset sunnuntaille.

Iltapäivällä kävimme hieman ajelemassa puolison kotimaisemissa, jolloin tuli katseltua tämän vuotista ruskaa enemmänkin ja, joka on tänä vuonna aivan erityisen kaunis. Ruskan värien innoittamana iski jälleen stailauksen kaipuu, jotta saisi illalliselle samaa värikylläistä tuntua kuin oli ulkona.

Ruokailu noudattaa meillä maalla ollessa lähes aina samaa ja turvallista linjaa. Kalaa, perunoita, kasviksia, salaattia. Mitäpä sitä muuta. On tullut käytettyä kattauksessa poron sarvia, lehtikuusen käkkäräisiä oksia ja käpyjä. Nyt kokosin isoon vanhaan puukuppiin värikylläisen pihlajanmarjan oksan, jokusen vielä maasta löytyvän valkoisen kukkasen sekä linnun sulkia. Niitähän puoliso on tullut keränneeksi metsässä kulkiessaan. Tuloksena sitten oli tällaista väri-ilottelua.

Jälkiruuaksi oli tarjolla tietysti niitä makeita ylikypsiä ja melkeinpä jäisiä mustia viinimarjoja, hilloja (siis lakkoja, suomuuraimia tai valokkeja ihan murrealueittenne tavalla ilmaistuna) ja lisäkkeeksi ihanaa smetanasta ja fariinisokerista tehtyä sekoitusta. Kiitos ohjeesta ystäville, jotka sitä ensi kertaa tarjositte kesällä mansikoiden kera. Hyvin sopi tämä lisäke näillekin marjoille.

Lopuksi on ihan melkeinpä pakko jakaa viikonlopun kaunein kuva, jonka nappasin päivällä ajellessamme. Oli taianomaista havaita, että vesi voi olla niin kirkasta, että järven pohjassa näkyy kiviä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat