Kirjoitukset avainsanalla perhe

Tuleekohan teille toisinaan sellaista hetkeä, jolloin tekee mieli olla ihan vain hiljaa omien ajatustensa kanssa? Tänä keväänä on minulla ollut tällaisia hetkiä useammankin kerran. Ihan on todettava jo alkuunsa, että näin muuten kuuluu joskus ollakin - siis että on hiljaisuutta ja ajatuksia, jotka eivät johda mihinkään.

Tällä hetkittäisellä "pysähtyneisyyden" tilalla lienee tekemistä jossain määrin sen kanssa, että meneillään on täysin uusi elämäntilanne. Olen ehkä hieman hämmentynyt siitä, mitä tämä oikein on. En ole enää virkatyössä, vaan niin kutsutulla eläkkeellä. Samalla saan osallistua jatkossa muun muassa hallitustyöskentelyyn järjestössä, josta tehtävästä ja vastaavista muistakin tehtävistä olen erittäin innostunut. Olen ikään kuin täydessä valmiudessa hyödyntämään työelämän tuomaa osaamista edelleenkin. Ja kuten tiedätte opiskelen myös uutta alaa. Ainakin on sellainen täyttä elämää vaihe aina vain meneillään, huomaan!

Palataanpa noihin hetkiin omille ajatuksille, mistä ne muun muassa kumpuavat. Tänä keväänä on ollut paljon sellaisia hetkiä, että ajatukset ovat viivähtäneet elämän kiertokulussa. Olen käyttänyt puheenvuoron lähisukulaisen muistotilaisuudessa ja taustoitukseksi käynyt läpi muun muassa vanhoja sukuselvityksiä. Olen seissyt vanhempieni vanhojen kirjojen vieressä ja vain tuijottanut vanhempieni kuvia, jotka lepäävät siinä kirjakasan päällä. Ja kuten olette lukeneet aiemmin, olen lastenlasteni suurin ihailija ja heidän kehityksensä hämmästelijä!

Viime viikonloppuna kävelin pienen hetken hautuumaalla, kun vein isäni syntymäpäivän kukat ja kynttilät haudalle Etelä-Pohjanmaalla. Koin samalla riemua niin sanotusta kotiseutumatkailusta ja nautin ensimmäisestä kesäjäätelöstä Keskisen kyläkaupan pihapiirissä. Oheisiin kuviin tiivistyy jotain siitä itsensä kanssa olemisen tunnelmasta, vaikka tuolloinkaan en ollut yksin.

Tällainen kaikki saa mietteliääksi ja saa ajan ikään kuin pysähtymään ihan hyvällä tavalla. Lisäksi ihana, ihana auringonpaiste ja jopa keväinen lämpö hellittelee mieltä näinä päivinä. 

Tällaisten ajanjaksojen ja mietteiden aikana ja jälkeen sitä kuitenkin tietää, että kohta on toisin. HiIjaisuus ja pysähtyminen voimaannuttaa yhdessä valon ja lämmön kanssa.

Tuon kukkakimpun sain mieheltäni pari viikkoa sitten ja se on voimissaan aina vain. Ehkäpä raaskin sen kuitenkin kohta heittää pois ja antaa tilaa uusille kukille. 

Auringonvaloa ja voimaannuttavia hetkiä teille kaikkille!

Kommentit (5)

betsyjolas
2/5 | 

Vaikka kyky sovittaa yhteen työ ja sosiaalinen elämä on hieno taito, on aikoja, jolloin meidän täytyy ottaa askel taaksepäin ja ottaa yhteyttä omiin etuihin ja arvoihin.

https://wordlewebsite.com

Emma Orabelle
3/5 | 

Toistaiseksi haluan olla hiljaa. Kuuntelemaan elämää, tuntemaan olonsa mukavammaksi joka päivä väsyttävän työn aikana. On yksi asia, josta pidän todella kukista https://exhibitofsorrows.com

Retro Bowl College
4/5 | 

Vaikka työ- ja sosiaalisen elämän yhdistäminen on suuri lahjakkuus, on hetkiä, jolloin meidän on astuttava taaksepäin ja palattava omiin etuihin ja arvoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskus yhteen viikonloppuun mahtuu niin paljon tunnelmaa ja iloa, että on vaikea kiteyttää mitä siitä kertoisi. Pitkästä pitkästä aikaa olivat pikku A ja neito M käymässä meillä maaliskuun alkupuolella. Siis viikottainhan heitä näemme facetimella, mutta sitä tunnetta, kun saa lapsenlapsen lähelle ja syliinsä ei korvaa mikään. Nyt oli semmoinen viikonloppu ja onneksi meillä oli tiedossa matka vuorostaan heidän kotiinsa vielä ennen pääsiäistä ja tavata taas. 

Pääsiäinenhän on minulle iso juhla. Oli jopa aikoja, jolloin koin pääsiäisen jouluakin voimakkaammin tärkeäksi osaksi vuoden kiertoa. Pääsiäisen liittyy ainakin kaksi perheeni suurista tapahtumista; omat häät ja nuorimmaisen syntymä tapahtuivat aikanaan juuri tuolloin. Myöskin eteläpohjalaiset kotiseudun perinteet olivat niin isoja asioita, että niitä kaipaan edelleen vuosittain. Pääsiäiskokot ja -trullit kuuluivat ja kuuluvat nykyisinkin siellä perinteisiin ja nimenomaan pääsiäislauantaina.  

Tällä kertaa pääsiäisen lähestyminen sai minut hankkimaan ensimmäiset sipulikukat jo maaliskuun alkupuolella. Minulle varoiteltiin, että niitä ei saa laittaa ulos, kun on pakkasta, joten kiltisti ne sitten sisäkukiksi sijoitin. Aivan merkillisesti tuo hieman kermanvalkoinen narsissi Bridal Crown mahtui tuohon varmaankin todella vanhaan Orthexin ruukkuun, joka löytyi kodinhoitohuoneen kaapin perältä. Tuli niin hauska, retrohenkinen olo, että ihan ilahduin, kun en ollut onneksi mihinkään sitä hävittänyt. Sopii kuin nakutettu tuo kaupan sisäruukku kasveineen valkoisen ruukun sisälle.

Toiseksi hankin helmihyasintteja. Kovin olivat tuolloin vielä nupullaan, joten niiden osalta oli toiveita, että ne kukkivat vielä pääsiäisenäkin. Tätä kirjoittaessa voi sanoa, että eivät muuten kestä pääsiäiseen ja narsissi on menettämässä tehoaan tässä vajaa viikko ennen pääsiäistä.. Koristellakseni pöytää perhepäivällistä varten irrotin muutaman helmihyasintin sipulin ja laitoin ne pieneen lasimaljaan. Tuossa maljassahan oli minulla jouluna ne kaksi vahahyasinttia, jos joku muistaa sen kuvan nähneensä. 

Seuraavaksi aloin irrottelemaan pääsiäisen hengessä oikein kunnolla ja etsin esille kaikki keraamiset munat, joita on eri kokoisia. Ne toivat kivasti sinistä sävyä pöytään. Sitten valitsinkin siniset pellavaservetit ja niin edelleen. Olipa hauska järjestellä päivällispöytää tällä kertaa peräti kolmelle lapsenlapselle kuuden aikuisen lisäksi. Pikku L oli myös kanssamme vanhempineen. Pikku E puolestaan on vanhempineen kovin kaukana matkalla ja niinhän se on, että kaikki eivät mitenkään voi olla yhtäaikaa paikalla kovin usein.

Kuvissa näkyy sekä tarjolla ollut hyvä punajuurisalaatti että jälkiruoka. Palaan ehkä vielä tuohon jälkiruokaan myöhemmin ja jaan reseptin teille toisessa postauksessa. Kuvat on otettu ennen ja jälkeen ruokailun, joka oli rauhoitettu perheelle.

Muutoin viikonlopun ruuista kerronkin ainoastaan sen, että todellakin niin suomalaiskansallisesti ja retrohengessä tarjoilin junaan lähteville lapsukaisille (ja aikuisille) makaroonilaatikkoa. Makaroonilaatikkohan oli ns varma juttu saada lapset syömään edes jotain, vaikka junamatka jännittikin jo mieltä. Kuvissa näkyy taustalla, että olimme ottaneet esille tyttäremme vanhan nukkekodin, joka sai ainakin kahdenkymmenen vuoden jälkeen uuden leikkijän :)  

Tuo ihana viikonloppu päättyi meidän isovanhempien kannalta täydellisesti, kun pikku A (siis jo 4 -vuotias ensimmäinen lapsenlapsemme) ja siskonsa, 2 -vuotias neito M, lauloivat pukeutuessaan ennen junamatkaa meille seuraavasti

"Linnunradalla on tähti

Joka kiertää planeettaa

Planeetalla kaupunki

Kaupungissa katu

Jonka varrella on talo

Sen ikkunalla sinä

Ja sinulla on sydän, jota rakastan"  

Lyriikka on Juha Tapion laulusta Sydän, jota rakastan.

Sydämellisiä hetkiä ja aurinkoista pääsiäiseen valmistautumisen aikaa myös teille!

 

Kommentit (1)

Nyt on ihan vain sellainen olo, että haluan kirjoittaa kiinnostuneille blogin seuraajille pienen lapsen kehityksestä ja elämän alkutaipaleesta muutaman ajatuksen. Näinä vuosina on nyt mahdollisuus saada seurata isovanhemman roolista lasten kehitystä ja myös omalta osaltaan osallistuakin siihen joskus. Erityisesti vuoden alkajaisiksi tuntuu hyvältä jokunen juuri tähän hetkeen sopiva ajatus jakaa. 

Ensinnäkin ei voi kuin hämmästellä erityisesti sitä asiaa, miten nopeasti lapset "ihan oikeasti" oppivat tuntemaan ihmisiä. Siis se, että tunnistaa vanhemmat, on tietysti perusasia, mutta sitten ihan vähitellen hän havaitsee ja muistaa meitä muitakin; tunnistaa viikon päästäkin, että nämä ovat tuttuja ihmisiä. Vauva kehittyy niin nopeasti. Ainakin siltä tuntuu, että melkein nopeammin kuin omat lapset aikanaan? Tai onko tämä sitä kuuluisaa isovanhempien etuoikeutta ja roolia, että näkee ja muistaa lastenlasten kehitystä eri tavoin kuin vanhemmat, jotka ovat ihan joka hetki läsnä ja vuorovaikutuksessa lastensa kanssa ja elämä on niin täyttä. Se uskomaton luottamus läheisiin ihmisiin on todella liikuttavaa. Sydän pakahtuu siitä rakkauden tunteesta näihin pieniin ja heidän vanhempiinsa, että ovat heidät luoneet. Vauvan luottamuksen syntymisessä lienee kyseessä joku perusasia liittyen elämästä selviytymiseen, siihen, että on täysin riippuvainen muista ihmisistä. Perinteisenä huolestujaemotyyppinä yritän olla ajattelematta kaikkea, joka sitten voi särkeä ja varmaankin jossain vaiheessa vähintäänkin horjuttaa luottamusta muihin ihmisiin. 

Toisekseen on aivan mykistävää se, miten älykkäästi lapsi muutaman kuukauden ikäisenä ikään kuin alkaa päätellä sitä miten saa "apinaorkestein soimaan" Siis "apinaorkesteria" soittavat nämä puolivuotiaat lapsenlapset jo mielellään, kun ovat loikoilemassa tuossa värikkäällä leikkimatolla. Siitä vain tietoisesti kopautus roikkuvaan apinaan ja musiikki soi :) Nyt, kun liikkuminen on vähitellen lisääntymässä, kääntymiset ja alustavat ryömimisen alkeetkin ovat vähitellen hallinnassa, on jo muutakin kiinnostavaa. Ei, kun pyöräytys ja siitä muitakin juttuja katselemaan ja kokeilemaan. Ohhoh, kohtahan tässä saa kaivaa esille legopalikat, hih ja sitten rubikin kuution!

Kolmanneksi on vain ihanaa, että jokaisesta lapsesta kasvaa niin uniikki oma itsensä. Ilolla tässä odottaa tulevaa näiden pientenkin osalta, miten oma persoona tulee kehityksen myötä vahvemmin esille. Isompien lastenlasten osalta on lisäksi riemullista, kun voi facetimella facettaa ja jutella heidän kanssaan. Niin vain näppärästi kuulumiset tulee vaihdettua ja pidettyä yhteyttä tänä päivänä, kun asutaan kaukana toisistaan. Voi mitä kaikkea heidän elämäänsä jo tuossa vaiheessa lapsuutta perheen lisäksi kuuluukaan; päivähoitoa, harrastuksia ja kavereita, joista kaikesta ammentaa elämään sisältöä. Kiitollisena tästä kaikesta on tämä vuosi alkanut. Kiitollisuuden hetkiä kaikille lukijoille toivoen, jokaiselle omasta elämästä niitä ammentaen.

Olisitte siis voineet lukea, jos olisin kirjoittanut... Mietin kovin, mistä aloittaa tämän vuoden bloggaamisen. Päädyin kirjoittamaan teille ensimmäiseksi katsauksen siitä, mistä en kirjoittanut (ja vähän niistäkin mitä kirjoitin). Ehkä jostain vastaavista jutuista kuulette sitten tänä vuonna.

Tammikuussahan me teemme hyviä lupauksia ja on paljon hyviä aikomuksia. Liikunta ja kaikkinainen kuntoilu kuuluu siihen kategoriaan. Niin nousin minäkin suksille viime vuonna maalla käydessä ensimmäisen kerran tammikuussa. Tänä vuonna 2018 se kerta vielä odottaa, mutta nyt on täällä Oulun korkeudella lunta niin maalla kuin kaupungissa, joten teidän monien hiihdosta innostuneiden kanssa voinen ainakin joitakin kertoja tänä talvena iloonne samaistua.

Helmikuussa leivoin kampanisuja. Oli kulunut kaksi vuotta äidin kuolemasta, joten se varmaankin sai etsimään esille hänen itse minulle kirjoittamansa reseptin. Hyviä tuli! Tämän reseptin mukaan teen tänäkin vuonna kampanisuja, sen lupaan. Sitten voin reseptin jakaa teillekin.

Maaliskuussa oli niin mahtavasti valoa ja käänsin kameran kodissamme eteisaulan suuntaan. Olette ehkä jostain kuvista huomanneet, että talossamme on iso portaikko keskellä taloa.  Se jakaa keittiön ja olohuoneen sekä sitä seuraavan kirjaston ja eteisaulan yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi ympärilleen. Kyllä vain, talomme tarvitsee paljonkin ehostusta, mutta myös tällaisenaan voin siitä jakaa juttuja tänä vuonna enemmänkin. It´s a promise :)

Huhtikuussa tein matkan kotiseudulle ja yövyin Keskisen hotelli Onnentähdessä, kuten kuluneina vuosina aina olen tehnyt. Siinä neulomisjutussani viime vuoden marraskuussa saittekin kuvauksen niistä matkoista. Näitä onnea tuovia lukkoja teillekin. Olkoot huhtikuu onnen kuukausi :)

Toukokuussa, silloin oli Ranskan matka, joka täytti koko vuotuisen kiintiöni sieltä. Kirjoitin sieltä parikin juttua. Oli vain niin ihanan keväistä Bois de Boulognen puistossa, että siitä täytyy jakaa teille kuva vielä kerran. Tästä vuodesta en tiedä, tuleeko tätä Ranskan kiintiötä täyteen? 

Kesäkuussa luonto sai vallan kaupunkipihallamme. Siitä todisteena upeasti kukkinut norjanangervo. Hmmm, saas nähdä jos toivottavasti jotain sopivaa kuvaisin tänäkin vuonna pihaltamme.

Heinäkuussa oli aika kahden lapsenlapsen syntymälle, rakkaan Amerikan perheemme käynti sekä ystäväperheiden kanssa vietetty retki saareen. Kirjoitinkin lupiineista laivakoiraan, laivakoirasta lapsosiin jutun, joka kuvatkoon koko kesän tunnelmia. Pihallamme olevasta puusta oli pudonnut jälleen käpyjä maahan. Kaunista :)

Elokuussa oli edessä paluu töihin. Tässä vaiheessa olittekin lukeneet aika monta kertaa, että virkaura lähenee loppuaan. Kävimme muuten virkistypäivänä Liminganlahden luontokeskuksessa. Suositus :)

Syyskuussa kävimme mieheni kanssa perinteisesti Habitaressa, joka näyttäytyi tapahtumana nyt entistä raikkaampana ja uudistuneena ja matkustimme Azoreille, kauas valtameren puoleen väliin. Niin ja kirjoitin silloin ensimmäisen blogini ET-lehden blogiyhteisössä.

 

Lokakuussa tai olikohan jo syyskuuta, kun sain piharuukun laitettua paikoilleen :) Tämä kuuluu sarjaan; harvinaiset talon pihamaan asiat, joista ehkä olisin voinut kirjoittaakin.

Lastenlasten juhliin, kuului viime vuonna sekä synttäreitä että kahdet ristiäiset kukkineen, koristeluineen ja kakkuineen, että niistä yksistään olisin voinut kirjoittaa juttuja. Neito M:llä oli lokakuussa tällainen kaksivuotiskakku :)

Marraskuussa jätin hyvästit työpaikalle ja siirryin ihmettelemään sitä, miten paljon onkaan monenlaista tekemistä. Samalla innostuin jo suunnittelemaan tulevaisuutta :) 

Joulukuu alkoi ikuisesti mieleenpainuvan itsenäisyyspäivän vieton merkeissä, josta kirjoitinkin.  Kirjoitin myös muistakin jouluun ja sen odotukseen liittyvistä seikoista. Ystävien kanssa nautitun aterian juhlakattauksesta oheinen kuva :) 

Vuoden vaihteeseen kuului myös jouluhalkoa ja bataattisosetta. Jouluhalko valmistui sitten omaksikin yllätykseksi vielä uudenvuoden päivän kahvipöytään. Siinä samalla tarjottiin perheen ihan viimeisimmäksi syntyneelle bataattisosetta.

Perinteitä ja koko ajan uusia asioita elämään kuului vuoteen 2017 ja sitä samaa toivon myös omalle kohdalle vuodelle 2018. 

Onnellista uutta vuotta kaikille! Happy new year 2018!

 

 

Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat