Lasten kehityksen ihmettelyä ja ihailua

Nyt on ihan vain sellainen olo, että haluan kirjoittaa kiinnostuneille blogin seuraajille pienen lapsen kehityksestä ja elämän alkutaipaleesta muutaman ajatuksen. Näinä vuosina on nyt mahdollisuus saada seurata isovanhemman roolista lasten kehitystä ja myös omalta osaltaan osallistuakin siihen joskus. Erityisesti vuoden alkajaisiksi tuntuu hyvältä jokunen juuri tähän hetkeen sopiva ajatus jakaa. 

Ensinnäkin ei voi kuin hämmästellä erityisesti sitä asiaa, miten nopeasti lapset "ihan oikeasti" oppivat tuntemaan ihmisiä. Siis se, että tunnistaa vanhemmat, on tietysti perusasia, mutta sitten ihan vähitellen hän havaitsee ja muistaa meitä muitakin; tunnistaa viikon päästäkin, että nämä ovat tuttuja ihmisiä. Vauva kehittyy niin nopeasti. Ainakin siltä tuntuu, että melkein nopeammin kuin omat lapset aikanaan? Tai onko tämä sitä kuuluisaa isovanhempien etuoikeutta ja roolia, että näkee ja muistaa lastenlasten kehitystä eri tavoin kuin vanhemmat, jotka ovat ihan joka hetki läsnä ja vuorovaikutuksessa lastensa kanssa ja elämä on niin täyttä. Se uskomaton luottamus läheisiin ihmisiin on todella liikuttavaa. Sydän pakahtuu siitä rakkauden tunteesta näihin pieniin ja heidän vanhempiinsa, että ovat heidät luoneet. Vauvan luottamuksen syntymisessä lienee kyseessä joku perusasia liittyen elämästä selviytymiseen, siihen, että on täysin riippuvainen muista ihmisistä. Perinteisenä huolestujaemotyyppinä yritän olla ajattelematta kaikkea, joka sitten voi särkeä ja varmaankin jossain vaiheessa vähintäänkin horjuttaa luottamusta muihin ihmisiin. 

Toisekseen on aivan mykistävää se, miten älykkäästi lapsi muutaman kuukauden ikäisenä ikään kuin alkaa päätellä sitä miten saa "apinaorkestein soimaan" Siis "apinaorkesteria" soittavat nämä puolivuotiaat lapsenlapset jo mielellään, kun ovat loikoilemassa tuossa värikkäällä leikkimatolla. Siitä vain tietoisesti kopautus roikkuvaan apinaan ja musiikki soi :) Nyt, kun liikkuminen on vähitellen lisääntymässä, kääntymiset ja alustavat ryömimisen alkeetkin ovat vähitellen hallinnassa, on jo muutakin kiinnostavaa. Ei, kun pyöräytys ja siitä muitakin juttuja katselemaan ja kokeilemaan. Ohhoh, kohtahan tässä saa kaivaa esille legopalikat, hih ja sitten rubikin kuution!

Kolmanneksi on vain ihanaa, että jokaisesta lapsesta kasvaa niin uniikki oma itsensä. Ilolla tässä odottaa tulevaa näiden pientenkin osalta, miten oma persoona tulee kehityksen myötä vahvemmin esille. Isompien lastenlasten osalta on lisäksi riemullista, kun voi facetimella facettaa ja jutella heidän kanssaan. Niin vain näppärästi kuulumiset tulee vaihdettua ja pidettyä yhteyttä tänä päivänä, kun asutaan kaukana toisistaan. Voi mitä kaikkea heidän elämäänsä jo tuossa vaiheessa lapsuutta perheen lisäksi kuuluukaan; päivähoitoa, harrastuksia ja kavereita, joista kaikesta ammentaa elämään sisältöä. Kiitollisena tästä kaikesta on tämä vuosi alkanut. Kiitollisuuden hetkiä kaikille lukijoille toivoen, jokaiselle omasta elämästä niitä ammentaen.