Kirjoitukset avainsanalla sadonkorjuu

Tomaatit ovat punastumassa hyvää vauhtia parvekkeella vaikka on ollut merkillisen kylmä kesä. Samoin kaali kukoistaa kasvimaalla. Nyt on vanhallapiialla kiire, kun on sadonkorjuun aika. Kuivaan ja pakastan, mutta yritän myös käyttää vihanneksia tässä ja nyt. Eli kaalisoppaa, kun mulla on aina valtava nälkä, kun olen työpäivän päätteeksi pyöräillyt kotiin. Tuntuu, että pelkkä leipä ja hedelmät eivät riitä nälkää tappamaan. Löysin hyvän kaalikeiton ohjeen, mutta siinäkin piti lilluttaa puolikkaita kananmunia. Annoin vastenmielisyydelleni periksi ja päätin tehdä, niinkuin kuvassa opastettiin. En koskaan ole ymmärtänyt tätä merkillisyyttä. Forssan kansakoulussa tutustuin tähän hirveään yhdistelmään.pinaattikeitto, jossa ui kananmunia. Onneksi oli silloin opettaja vaihtunut hiukan modernimpaan, eli minua ei pakotettu  syömään tätä omituista ateriaa. Vihreä, kerransyödyn näköinen soppa munineen,kuka keksi tämä yhdistelmän? No, minun kaalikeito on tosi hyvä, mutta tämän munakokeilun jälkeen muna saa kunniapaikan munakupissa aamiaiaspuuron vieressä eikä sen tarvitse uiskennella illalliskeitossa. Olen siis sitä mieltään edelleen, että se on merkillinen yhdistelmä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/2 | 

Ihan järkevä yhdistelmä se on, koska kasviskeittoon saadaan siten proteiinilisä. Moni korvaa kananmunan kasalla raejuustoa, ja se vasta epäilyttävältä näyttää, ainakin kun on syöty muutama lusikallinen.  Itse viipaloin usein kananmunan leivän päälle keittoaterialla. Kukin tyylillään!

Ainavaikeeta
Liittynyt11.9.2016

Juu, eihän se paha ollut, se on vaan ulkonäkö joka lapsuudesta kummittelee, ja voin kuvitella, että raejuusto se vasta näky onkin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On ollut merkillinen kesä, kun yhtään päivää ei ole uskaltanut lähteä ulos, ilman, että on villastakki tai toppatakki matkassa. Viime viikonloppuna olin ystävättäreni luona eteläruotsissa, ja sieltä, kun on lyhyt laivamatka Taskaan, niin kävimme siellä päiväseltään.  Auringossa tarkeni hameessa, mutta kun aurinko meni pilveen tai oli varjokohta, jo vain oli taas viileää.

Viikonloppu oli mukava. Juoruilua,kyläilyä, ulkona ravintolassa syömistä ja Lund on kaunis vanha kaupunki, varsinkin kesällä, Kaupunginpuisto ja vanha työläiskaupunginosa ovat todella kauniita ja omiaan päiväkävelyille.

Tämä viikonloppu onkin sitten ollut täällä kotimaisemissa. Siivosin keittiönkaappeja eilen, reipas 12kilometrin kävelylenkki ja tänään onkin ollut pientä puuhastelua kasvimaalla. Kohta onkin joogan vuoro, se kun siirtyi ilta-aikaan näin kesällä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat