Ruotsissa käytetään sanaa gåggata, kun vuoroin kävellään=gå ja vuoroin hölkätään=jogga. En tiedä käytetäänkö tällaista sanontaa ja sanaa suomenkielessä. Kehitin siksi itse tämän kälkkäämisen. Osallistumme yleensä sisareni kanssa 10km juoksutapahtumaan syksyisin Boråsissa. Tänä vuonna olimme päättäneet, että lopetamme tämän perinteen, koska kumpikaan ei ole hölkännyt, kuin kaksi kertaa muutaman kilometrin tänä kesänä. Serkkuni, jonka luona olemme siellä, halusi meidän kuitenkin osallistuvan, kun se on ainoa kerta vuodessa, kun tapaamme. Eli päätimme sisareni kanssa matkata sinne ja kokeilla, kuinka täten käy.
Tällä kertaa asuimme viereisessä hotellissa ja tässä olemme sitten valmistautumassa päivän koettelemukseen. Olin valvonut aamuyön ja edellisen illan viinit tuntuivat hiukan vartalossa. Meistä tuntui, että edellisenä iltana oli ihan se ja sama joimmeko vai emme koska tuloksiin se ei vaikuttaisi. Sovimme yhdessä sisareni kanssa, että hölkkäämme jos jaksamme , mutta kävelemme ainakin reitin.
Lähtöviivalla alkoi kuitenkin tuntua siltä, että halusimme kuitenkin yrittää ihan oikeasti ja panna parastamme. . Meillä on joka vuosi ollut säkä ilman suhteen ja ,niin oli nytkin. Aamulla satoi kaatamalla, mutta juoksu olikin sitten aurinkoinen tarina. Kävelimme ja otimme lyhyitä juoksupyrähdyksiä väliin ja maaliin päästiin, siinä ajassa , kun olimme olettaaneetkin. Ei hyvä aika, mutta odotettu ja siihen nähden ,ettemme olleet harjoitelleet, niin olimme erittäin tyytyväisiä,että saimme ilon ja inspiraation uudestaan tähän lajiin.
Saimme mitalimme, jotka jaettiin ensimmäisen kerran tämän juoksutapahtuman yhteydessä ja olimme tosi tyytyväisiä itseemme ja päätimme, että ensikesäksi ja syksyksi alkaa harjoittelu nyt. Tämä kälkkääminen on ollut myös meitä yhdistävä tekijä viimeiset kymmenen vuotta ja päätimme, että haluamme jatkaa siitä mihin jäätiin. Kivaa oli myös tavata tätini, serkkuni, hänen miehensä ja yhden lapsista ja hänen lapsenlapsia. Otimme myös suihkun jälkeen viimeiset kesäkaljat kälkkäämisen (kävely+hölkkä ) kunniaksi.. /etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/578818a8-21d7-4c28-a79c-909a220b27c7.jpeg?itok=VQCG5hRm)
. Puutarhaan hoito alentaa kuulemma verenpainetta, joten taitaa tomaatinviljelystä olla muutakin hyötyä, kuin hyvää syötävää. Tänään aamulla luin, että kävely antaa hyvän mielen. Eli joka kerta, kun jalan laittaa maahan isku lähettää hyvinvoinnin tunteita aivoihin. Olen aina pitänyt kävelystä ja kävellyt pitkiä matkoja (koulutiet) nuorena ja lenkkejä nyt aikuisena
. Japanilaiset keksivät, että metsä toimii mindfullnessina ja minun on helppo harrastaa metsässä oleilua , kun asun metsän laidalla ja metsän läpi pyöräilen kesäaikaan töihin. Onneksi olen tehnyt tätä ylläolevaa tietämättäni koko ikäni, vissiin tykännyt kaikesta tästä. Ei ole tarvinnut syödä lääkkeitä eikä toipua sairaslomilla. Välillä on hyvä olla onnellisen tietämätön ja vain toimia vaistojensa mukaan /etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/image_116.jpeg?itok=duD34rCy)