Kirjoitukset avainsanalla joogastudio

Tein ensimmäisen ristipistoni toukokuussa -93. Lähdin silloin ensimmäistä kertaa ulkomaille töihin. Saudiarabiaan, enkä tiennyt milloin pääsin sieltä lomille. Sopimus oli vuoden mittainen ja laukku sai painaa 40kg. Siinä sai hiukan miettiä, että mitä ja miten pakkaa. Ei ollut ipadia eikä oikein muitakaan härveleitä, joten kirjat piti kantaa kirjoina ja neuleohjeet ainakin paperilla jos ei jopa lehtenä. Neuleitten ongelmana oli myös, että helpomman puseron neulon viikossa, joten ymmärsin, ettei matkalaukkuun voi kilokaupalla lankoja laittaa, kun puseroa kohden menee 600gr. Mikä neuvoksi. Eihän ristipistojakaan oikein seinilla pidetty, eikä pöytäliinoina, joten apua, mitä, mitä? Muuta en osaa, kuin virkata ja ristipistoilla sekä neuloa. Sitten äkkäsin, joulukalentereita. Niitä voi kirjoa tuttavien lapsille, itselle jne. Materiaalit oli helppo kantaa mukana ja työtä riitti moneksi kuukaudeksi. Sen lisäksi siinä joutui seuraamaan piirosta, kun telkkaria ei ollut. Neulominen olisi ollut tylsää, istua ja neuloa ja tujotella seinään. Rstipistoista on siis tullut ulkomaantöiden pelastus.

Tällä kertaa, kun teen kuolinsiivousta, niin otin suurimman osan langoistani mukaani ja paljon kaapista löytyneitä pohjakankaita. Osan langoista ostin silloin aikoinaan Saudeista, sillä siellä oli vanha papparainen Jeddassa jolla oli kaikki DMC:n värit ja halvalla, 1 markka per kerä. Sitten oli ja on vielä lankoja äitini jäljiltä ja hän on nyt ollut 18 vuotta kuolleena.

Joulukalenteri kiintiö on kuitenkin täynnä ja jouiduin katsomaan, että mitä värejä minulla on ja mitä niistä voisi värkätä. Keksin että, kun täällä Eteläsudanissa maasuetukaupungissa on hiukan huonosti joogastudiotia, niin teen sellaisen huoneeseeni, Joten tein värikkään mandalan studiotani varten. Vähän tämä studio on kirjava ja myös lämmin joten jokaisesta joogamuodosta on tällä hetkellä tullut bikramjoogaa, kun varjossa on 41 astetta ja meillä on huoneitten viilennykseen pöytätuuletin. Rauhaisa jooga vähän kärsii väreistä ja lämmöstä, mutta saa kelvata tulevan puolivuotta, sitten pääsee taas oikeaan studioon ja pysyy ainakin lihakset lämpösenä täällä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat