Kirjoitukset avainsanalla Aikaero

Onneksi tänään oli kaunis keli, joten saatoin kävellä pienen lenkin, selvittäkseni päätäni. Nyt olen ollut kotona kaksi yötä, joista ensimmäisen nukuin 20 tunnin matkustamisen jälkeen , kuin kuollut. Vedin 11 tuntia unta huppuun katkeamatta ja ajattelin, että ihanaa ei tarvinnut kärsiä aikaerosta. Touhusin koko eilisen päivän. Mahdolliset torakat ravistelin parvekkeella vaatteista ( hotellin torakat, kun oli , niin pieniä, että ne olisivat hyvin voineet piiloutua vaatteisiin). Vaatteet pesuun, parveke joulukuntoon, samoin, kuin loppu huushollista. Onneksi sain touhuttua kaikenlaista ja myös lauantain joogatunnilla tuli käytyä, kaupankäynnin yhteydessä. Viime yö olikin sitten nimittäin ihan eri asia. Kaksi tuntia unta keskiyöhön ja siihen se sitten loppui. Viisi tuntia luin ja nukahdin lopulta kello viiden jälkeen kolmeksi tunniksi. Päivä onkin sitten mennyt tujotellessa erimerkkisiä suksitapahtumia ja Kalevala torkkupeittoa virkaten. Toivon pyhästi, että nukun ensiyön, muuten tulee rankka viikko. 

 Makuhuone oli helppo koristella

En  ollut ajatellut ostaa lisää koristeita, mutta yksi tonttu piti kuitenkin ostaa, kun kävin kukkakaupassa. 

Jos joku haluaa viettää Joulua minun kylpyhuoneessa, niin koristelin senkin varmuuden vuoksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat