Huoneeni Pakistanissa

Mietin tässä eräänä päivänä, kun pesin hampaita ja katselin piikkilanka viritelmää muurin päällä, että olen viettänyt kohta kymmenen vuotta muurien suojassa. Saudeissa minun siveyttäni suojattiin, muuten tarkoitus on ollut pitää roistot kotolta.

Näkymä ikkunoista ei  kovinkaan poikkea vankiloista paitsi, että itse useimmiten saa valita ulospääsyn. Toki esim. Afghanistanissa ei saanut poistua alueelta, kuin lukitussa autossa sairaalaan. Pakistanissa sai liikkua tietyllä alueella, ja esim. Arabiemiraateissa sai liikkua vapaasti. Kotiintulo aikoija joutuu sitten aika-ihminenkin kunnioittamaan. Jos säännöt sanoo, että sisällä pitää olla viimeistään viideltä iltapäivällä, se myös tarkoittaa sitä. Muuten loppui työsuhde lyhyeen, kuin kanan lento. Kummasti sitä sopeutuu, kun tietää, että vaihtoehto on terveydelle, hengelle ja maalliselle mammonalle kohtalokas. Täällä Afrikassa on kuitenkin jonkunlainen liikkumis vapaus, mutta kieltämättä tuntuu välillä, että muurit kaatuvat päälle, ja jos rupeaa kovasti ajattelemaan, niin sitä kiukustuu. Eli tämä vanha sanonta, pitääkö minun lukita itseni kaltereiden taakse, jotta rosvot saavat rällestää, pitää hyvinkin paikkansa monessa maassa. Eikä tällainen muuta hetkessä. Köyhyys pitää ensin saada loppumaan ja tietysti tietyissä maissa näkemys naisten vangitsemisesta kotiin muurien taakse, pitäisi muuttua. En taida minä olla sitä enää näkemässä, vaikka eläisin hyvinkin vanhaksi. On tämä maailma vielä, niin pal hullujen miesten ja vanhojen anoppien johtama paikka, että muutumiseen menee vielä muutama sukupolvi.

Olisi tässä kiinteistövälittäjällä tekeminen , tämän maiseman myymisessä. Makuuhuoneesta avautuu kaunis punatiiliseinä ja seinän päällä on piikilanka-aita joka tuo menneen ajan lehmihaat mieleen. Voisihan tuo ehkä nostaa neliöhintaa?kuka tietää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat