Hellehattu, kuin aurinkovarjo

Nyt naputan ihan oikeasti. Lämpöä on 43 astetta ja pinna ei meinaa kestää minkäänlaista vastoinkäymistä. Viimeviikolla ei toiminut tabletin erillinen näppäimistö. Jossain välissä tajusin, että sekin täytyy vissiin joskus ladata (kerran kolmessa vuodessa). Onneksi piuhapussista löytyi sopiva johto, yleensähän ei johdot sovi ,kuin just siihen vehkeeseen, johon se on ostettu. No, näppäimistö latautui, mutta ei yhdistynyt tablettiin. Bluetooth, kun ei löytänyt mitä yhdistää. Siihen meni sitten puoliviikkoa, ennenkuin sattumalta näin, näppäimistön sivussa pikkuruisen  napin jossa oli samainen bluetoothin kuva. Johan rupes lyyti laulamaan.

Ongelmana nyt sitten tänään oli, että koneeseen oli jäänyt joku vempain päälle, joka kauniisti avitti minua englanniksi (plääh). Eli ä:stä tuli heittomerkki ja ö:stä kaksoispiste. Meinas itku tulla. Suomessa, kun ei montaa sanaa ehdi kirjoittaa, ennenkuin tarvitaa,näitä kyseistä kirjaimia. Jotain nappuloita painelin tuskaastuneesti, ja nyt tämä näyttää toimivan.

Ei ainoastaan helle ole kova vaan, niin on myös työn määrä. Siis helteeseen kuuluu, että meillä on muutama härveli joka pyörii pöydällä ja katossa, mutta varsinaista ilmastointi laitetta  ei ole. Vauvoille olisi virallisesti 33 petiä, mutta koko viikon on lapsimäärät ollut viidenkymmenen korvilla. Niitä vauvoja on siis joka paikassa. Henkilökunta on kovilla, ja niin ollaan me osatonhoitajat ja lääkärikin..

Yritn ehdottaa ikääni vedoten, että voisin tehdä töitä vain kaksi päivää viikossa ja olla viis vapaana tai olla töissä 9-13. Sanoin, että näin vanhemmalle ihmiselle 11 tunnin työpäivät kuusi päivää viikossa ovat rankkoja. Siihen sain vain naurahduksen vastaukseksi , tämä firma ei harrasta ikärasismia, kaikki saavat tehdä yhtäpaljon ja yhtäkauan töitä. Demokratiaahan se on sekin tietysti. Ja kyllähän tämä toukokuun lopusta viilenee, kunhan sateet alkaa ja päästään malariakauteen. Nyt loppui napina ja ensiviikolla jos tekniikka toimii, niin tulee varmaan vähän hauskempi teksti.

p.s Isäni on päässyt hyvään dementiakotiin ja on hyvin tyytyväinen, joten se on ollut viimeisten viikkojen tosi valoisa asia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat