Kirjoitukset avainsanalla kesäpäivä mökillä

Anteeksi, etten kirjoittanut viime sunnuntaina, mutta vanha väsyy välillä arkeen ja kiireeseen. Olin Ahvenanmaalla ja päätin ottaa iltalaivan takaisin Ruotsiin, vaikka tiesin, että bussiyhteydet Tukholman keskustasta kotiin takkuaa siihen aikaan alkuyöstä. Se olikin sitten viikon aliarviointi. Olin lopulta kotona puolenyönmaissa ja ,niin kivaa, kun sisareni mökillä onkin sunnuntaita viettää, niin en heti uusi tätä juttua. Isä oli mukana mökillä ja se oli kivaa. Suurimman osan ajasta hän on ihan mukana kärryillä, mutta välillä, sitten tarvitsee vähän apua ja perään katsomista. Siksi ajattelin helpottaa vähän sisareni arkea ja olla vähän pidempään heillä, mutta kuten sanottu kotimatka vei voimat. 

Heidän mökillä olikin sitten mahtava kesäpäivä ja vietimme leppoisasti aikaa, jopa tunnin verran laiturin nokalla. Minä sanoin, että sain kotiläksyksi kesän aikana harjoitella muutamaa jooga asentoa , muunmuassa tansiijan asentoa. Joogan ohjaajan mielestä paras olisi   harjoitella sitä kiven päällä, jotta hoituu tasapainoharjoittelu samalla. Ja , jos sitten tasapaino pettää, niin kaatuu jorpakkoon eikä lyö itseään. Löysin kauniin paikan  , missä oli Kivik tarpeeseen. Sisareni tokaisin siihen, että siitä kivikosta tykkää kauniilla ilmalla myös kyyt, joten jos haluan harjoitella siellä, niin hänelle sopii, mutta valokuvaa hän ei sinne tule ottamaan. Eli sain harjoitella heidän terassilla, onneksi tasapaino oli siinä kohden  ok. On toisaalta ihan hyvä, että saa välillä valokuvan tekemisistään, kun totuus ei aina vastaa omaa mielikuvaa itsestään. On tässä harjoiteltavaa, onneksi on kesä vasta alussa.

 ,Toivon että jalka  nousisi hiukan korkeammalle loppukesästä, jotta saisi hyväksynnän opettajalta. Ois se kiva jos  vielä onnistuisi kehittymään. Siromman näköistäkin kuulemma voisi olla,  sitä piti myös ajatella. Ei vissiin ihan instagram kelpoinen kuva. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat