Kirjoitukset avainsanalla valinnanvapaus

Hoivakodin puutarhassa isäni kanssa

Kun aikanaan politiikot keksivät, että vanhukset-ja mielisairaat halusivat asua yksinään kodeissaan,oli se päättäjille melkoinen lottovoitto ajatuksena. Käytännössä sen täytyy maksaa maltaita, olla täysin ympäristövastaista ja äärettömän turvatonta vanhukselle ja painajainen työssäkäyvälle omaiselle, joka yrittää pitää tilannetta jollain tavoin hallinnassa. Joka kaupungissa pörrää yötä päivää pikkuautoja joissa lukee josjonkin hoivafirman nimi. Autoissa istuu tasan yksi hoitaja ja enin työaika kuluu maantiellä. Asiakkaan luo ehditään, niin pal, että saadaan ruoka heitettyä mikroon, oli mikä aika päivästä tahansa ja sen saa sitten vanhus syödä yksinään,  jos muistaa. Koulutustaso ja kiinnostavuus työhön on vaihtelevaa ja, kun hoitajia yhden vanhuksen osalle koituu viikossa noin 30, niin riittää vaihtelua myös hoidettavalle. Pesusta ei ole tietoakaan. Vanhus, kun sanoo menevänsä myöhemmin suihkuun, niin säästyy siinäkin muutama minuutti, kun ei tarvitse tänäänkään auttaa suihkussa. Alzheimeria sairastava vanhus ei vaan syystä tai toisesta mene suihkuun, joko ei muista mennä tai taudin sivuvaikutuksena on saanut vesikauhun, joten pesemättä vanhus voi hyvinkin olla viikon, kaksi jos omaiset ei käytä pesulla. Maksun siitä avustaa saa kuitenkin hoivayhtiö.

Sen lisäksi, että hoitajat istuvat enimmän aikaa maantiellä saastuttamassa, isääni kuljettettin muiden vanhusten kanssa päiväkerhoon joka päivä. Jos ei kaupungeissa muuten ole ruuhkaa, niin ainakin vanhusten hoito saa aikaan melkoisen liikenteen paikkakunnalle, kuin paikkakunnalle. Kaikkien näiden autojen vakuutus ja kulutusmaksut polttoaineineen ja kuljettajineen täytyy olla kallista. Eikö todellakaan tule halvemmaksi pienkerrostalot joissa vanhukset pysyvät aloillaan ja vuoroon tulee osastoa kohden pari hoitajaa. Itse saimme osaksemme lottovoiton. Isä pääsi Maarianhaminalaiseen Odalsgårdeniin  asumaan. Alkaen sisäänkäynnistä, tämä paikka on viityisä. Tämä on kunnallinen vanhustentalo johon isäni eläke riittää. Ei yilmääräistä luksusta, mutta kaikki mitä vanhus tarvitsee. Sängyt ovat laitoksen, se on heidän toive, muuten huoneet ovat sisutettuja vanhuksen omilla huonekaluilla, verhoilla ja isäni sai myös ottaa sinne mattonsa. Hänen mielestään koti ilman mattoa on kolkko, joten hän sai sen ottaa, vaikka se ensin oli kielletty, lähinnä puhtaanapito syistä. Isä saa myös tehdä vointinsa ja halujensa mukaan piha-ja puutarha töitä. Siitä hän nauttii näin alkukesästä. Ruoka-ajat ovat säännölliset. Ruoka syödään yhdessä (dementia osastolla ei huoneessa ole keitto mahdollisuuksia). Sen lisäksi lämminruoka syödään lämpimänä ja kylmä kylmänä. On juhannusjuhlaa järjestetty, on yhteislaulua ym. Eikä autot kuljeta asukkaita yhtään minnekään. Erillistä maksua vastaan saa hiukset leikattua yhteisessä tilassa ja jalkahoitaja käy tarpeen mukaan, samoin lääkäri.

Iloksi  käy myös lapset, lapsenlapset ja eritoten isä nautii, kun hän saa olla lastenlastenlasten kanssa. Ei hän niiden nimiä muista,mutta ei se tunnu pieniä miehenalkuja haittaavan, eikä myöskään isääni. Sisareni käy moikkaamassa kerran , kaksi viikossa ja minä silloin, kun olen Ahvenanmaalla. Isä on nyt paljon rauhallisempi, kuin vuosi sitten ja nauttii turvallisesta olostaan ja hoitajien ja muiden vanhusten seurasta. Me olemme itsekkäistä syistä onnellisia ja onnellisia isän takia, että hän pääsi juuri sellaiseen hoitoa, kun oli viime vuodet halunnut. Suur kiitos myös loistavalle henkilökunnalle, jotka tekee erinomaista  työtä, jotta vanhukset viihtyvät ja meillä on hyvä mieli jättää heille omaisemme. Tietysti sitten on vanhuksen jotka halusivat olla kotona ja saavat ja selviävät annetun avun kanssa ja hyvä, niin. Sehän on sitä oikeaa valinnut vapautta jos se toimii. Ongelma meillä oli, ettei toiminut, eikä kotihoito ollut vanhuksen oma toive, se pitää päätäjien muistaa, kun puhuvat hienosti valinnanvapaudesta.

Jos ei halua katsella yeisessä tilassa tv:tä, niin voi aina mennä omaan kotoonsa sitä katsomaan.Ensimmäinen ryijy jonka isäni teki 1954, on ollut jokaikisen kodin seinällä siitä lähtien ja ,niin myös nyt. Samoin hänen parikymmentä vuotta sitten jäätelötikuista tekemä muumitalo sai vielä tulla tähän kotiin mukaan.Loistavaa elämänlaatua viimeisiin  vuosiin

Kommentit (1)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/1 | 

Onnea isälle ja teille omaisille!  Vanhuksia ja heidän elämäntilanteitaan on kuitenkin monenlaisia. Omassa ystävä/tuttavapiirissäni on muutamakin vanhus, joka pystyy asumaan kotona ja nauttii, kun pääsee, usein vain kerran viikossa, päiväkerhoon/päiväsairaalaan. En lähtisi tätä toimintaa tuomitsemaan saastuttamisen perusteella.  Tutkimuksinkin on todettu, miten kerran viikossakin tapahtuva ryhmässä käyminen  kohensi mm. mielialaa ja vähensi lääkärissäkäyntejä. Kaikki eivät tarvitse laitoshoitoa, eivät edes yli 90-vuotiaat. Useimmat ainakin tamperelaisen Tervaskantotutkimuksen mukaan jopa yli 90-vuotiaina pystyivät ja halusivat asua kotona. Siinäkin tutkimuksessa tuli tosin ilmi, että osa koki tarvitsevansa laitoshoitoa, mutta ei ollut sinne päässyt. Selvä epäkohta.

Kotihoito vanhuksille on minusta oivallinen asia, jälleen huolimatta siitä, että hoitajien liikkuminen usein tapahtuu autolla. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että parannusta systeemiin pitäisi tehdä. Salamakäynneissä ei ole mitään järkeä. Rahastahan sekin on kiinni.

Asiat eivät tässäkään asiassa ole minusta mustia tai valkoisia, vaan monenvärisiä. Juhannusta toivotellen Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat