Kirjoitukset avainsanalla kokkaaminen

Vietän paljon aikaa parvekkeellani kesäisin. Kannan ulos ruuat ja syön parvekkeella, sekä teen käsitöitä ja luen partsilla. Minulla ei keittiön työtasolta ole, kuin neljä metriä parvekkeelle , joten se onnistuu helposti. Pilkon ja kuorin myös ruuan ulkona. Mutta se mitä julkkiskokit täällä harrastavat televisiossa ja lehdissä , eli valmistavat ruuan ulkona ,ei minulta onnistuisi. Ymmärrän, jos on hyvin varustettu kesäkeittiö, että se voi olla kivaa, mutta raahata kaikki tavarat laiturin nokkaan,  ei minulta onnistuisi. Kesäkeittiökin pitäisi olla hyvin varustettu, jotta rupeaisin ruuanlaittoon siellä. Kaapeissa, pitäisi olla täysi varustus veitsiä, kulhoja, laskiämpäri, roskis, vettä ja jääkaappi.  Jos se on tavallisen keittiön läheisyydessä voisin ehkä ajatella juoksevani sisään ja ulos kymmeniä kertoja, mutta jos pitää kavuta kallioita ja metsäpolkuja satoja metrejä, niin saa laiturinnokassa kokkaileminen jäädä julkkiskokeille, joilla kymmenien henkilöiden kuvausryhmät raahaavat rekvisiitan ja sähköt ja kaasut sinne. Itse tyydyn ulkosalla syömiseen.

Tämä uusi tekniikka on siitä kiva, että yksinäinen vanhapiika voi viihdyttää itseään kuuntelemalla radiota,katselemalla korealaisia saippuasarjoja tabletilta ja hoitaa pankkiasiat ja blogin kirjoittamisen parvekkella. Pitää nauttia nyt näistä viimeisistä oikein lämpimistä päivistä täysin rinnoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat