Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Isänihän halusi sairaalasta vanhainkotiin aiemmin keväällä. Hän ei mielestään selvinnyt enää yksin kotona ja sen lisäksi se oli yksinäistä. Ihannemaailmassahan tämä olisi toiminut, mutta todellisuus on aivan muuta. Psyykisesti sairaat ja vanhuksethan jätettiin heitteille jo vuosia sitten sekä täällä Ruotsissa, että kotona Suomessa. Veruke oli, että jokaisella on oikeus olla kotonaan ja kaikki voi paremmin omassa kodissaan. Jo vain, kun ruoka jää syömättä, lakanat vaihtamatta,hygieniassa on toivomisen varaa ja seurana on televisio josta mikään ohjelma iltasella ei ole suunniteltu vanhemmalle ihmiselle. Ja telkkaria, kun on katsonut aamusta asti, niin sekin rupeaa olemaan iltaa kohden aika yksioikoista seuraa.

Kodinhoitajat kävi ”terveen miehen” luona kaksi kertaa päivässä ja hoitivat tehtävänsä annettujen ehtojen mukaisesti. Ei siinä ollut valittamista. Pari minuuttia per asiakas on varattu aikaa ja sitten taas hurautellaan pikkuautolla seuraavan asiakkaan luo. Tukholma on ruuhkaksi asti täynnä näitä pikkuautoja joita ajaa stressaantuneet hoitajat ja asiakkaat kärsivät yksinäisyydestä. No näennäis halpaahan tällainen autoista hoitaminen yhteiskunnalle on mutta ei se luo tyytyväisyyttä, kuin politiikoille.

Eihän tällaisesta hoidosta mitään tullut. Eli isä halusi nyt 17 vuotta äidin kuoleman jälkeen muuttaa lähemmäksi meitä. Vuokrasimme hänelle kivan yksiön Maarianhaminasta ja niinpä olin siskoni ja hänen miehensä kanssa muuttamassa isää sinne. Oliko fiksu veto, en tiedä, sen saa aika näyttää. Itse lähdin sitten illalla takaisin Helsinkiin ja tuttavien mökille juomaan teetä ja nauttimaan kaunista kevät illasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin perjantaiaamuna tilaamassa lippuja Maarianhaminaan hiusten leikkuuta ja lastenkutsuja varten. Lämmintä ilmaa oli luvassa ja ajattelin, että voisin vaikka katsoa löytyisikö kivaa keväthametta kekkereihin. Kesken lipun tilaamista sain sisareltani tekstiviestin, voitko soittaa. Isä on ollut hyvin väsynyt viimeviikot joten aavistelin, että on kurja puhelu. Ja, aivan oikein. Isä oli ambulanssissa matkalla keskussairaalaan, oli kaatunut ja pää verissä ja koti täynnä lasisirpaleita. Laivalippu vaihtui lentolippuun ja onneksi ihanat ystävät tulivat vastaan yöllä lentokentälle , juottivat, syöttivät, antoivat majapaikan ja olivat hankkineet julkiseen liikenteeseen ladatun lipun, joten pääsin sujuvasti isää katsomaan.

Olihan tuo, kuin pesukarhu, mutta melko hyvässä kunnossa. Hänet oli tutkimusten jälkeen siirretty kotikaupungin sairaalaan lisätutkimuksia ja toipumista varten. Sisareni oli tullut laivalla miehensä kanssa edellisenä iltana isän huusholliin, joten he olivat siivonneet asunnon ja järjestelimme yhdessä vielä koko joukon asioita. Tänään sitten, hyvä ystävätär ajoi hakemaan minua Forssasta ja oli kiltti ja vei minut lentokentälle. Isä sitävastoin oli tänään alakuloinen ja pelokas, eikä halua kotiin. Selvisi ,että siitä ei ole, kuin pari viikkoa, kun hän on viimeksi ollut päivystyksessä kaatumisen takia. Tästä kukaan meistä tytöistä ei ole tiennyt mitään. Onko ollut liiallisten ”yömyssyjen” syytä kaatuminen vai mikä. Hän nimittäin kyllä ihan rehellisesti, itse uskoo ottavansa pienet huikat, ennen maata menoa, mutta me havaitsimme jo vuosi sitten, että huikat ovat aika isoja ja niitä nautitaan vähän useampi ennen maata menoa. Isä oli sisarelleni sanonut uudestaan illalla, ettei halua kotiin, kun ei selviä siellä ja on yksinäistä. Raskain mielin jätimme isän sängynlaidalle, alakuloisena. Hän uhkasi ettei jätä sänkyään huomenna vapaaehtoisesti jos ei saa muttaa vanhainkotiin. Onneksi hän on oikea jääräpää, joten saa nähdä kumpi voittaa, politiikot vai isä. Tuntuu tällä hetkellä, että edessä on raskas kevät. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Blogiarkisto

Kategoriat