Korvakipu voittaa lentopelon

Olin Suomessa viime viikonloppuna. Tapaamassa isääni ja kummityttöni valmistujaisjuhlissa. Tiedän, että minun pitäisi potea huonoa  omaatuntuoa, kun lennän Suomeen, enkä  käytä esim. polkupyörää joka olisi luontoystävällisin. Lastat, kun tuhoavat saaristoa, ovat tuhottoman kalliita ja laivamatka on 12-15 tuntia, kun lento on 45 minuuttia. Lajittelen jätteet, en omista autoa, enkä syö lihaa, joten se saa riittää tällä hetkellä lounnonsuojelun alalta minun toimesta. . Niinkauan, kun 85-vuotias isäni elää  aion  lentää aina silloin tällöin viikonloppuisin tapaamaan häntä. Voisin käyttää junaa, jota vihreät ylistävät, mutta en ole kuullut, että olisi suunnitteilla mitään luotijunaa Tukholmasta- Haaparannan    kautta Helsinkiin tai mitään tunnelia suomenlahden alle . 

Tällä  kertaa oli oikessa korvassa joku häikkä. Ilmeisesti olin hiukan vilustunut. Laskeutuessa Helsinki-Vantaalle repi oikeaa korvaa, kaulan syrjää myöden. Ja sama Tukholmaan tultaessa. Minä en oikein pidä lentämisestä, eli vielä 80-luvulla minua ei koneeseen saanut, kuin umpihumalassa, mutta nyt lennän kyllä erinälöisissä ja kokoisissa koneissa melko rauhallisena. Mutta silloin lennonkin pitää olla vailla mitään kommervenkkejä. Istuin siinä ja pitelin korvaani ja toivoin, että laskeutuminen olisi ohi nopeasti. Siinä kivuissa sitten kuulin, kun kuulutettiin, että joudumme laskeutumaan huonossa näkyvyydessä, joten pydämme kaikkia matkustajia lukemaan turvaohjeet uudestaan. Muistutamme myös, että matkatavarat pitää jättää koneeseen. Ihme kyllä, en oikein osannut hermostua. Korvaan sattui, niin että minulle oli loppujen lopuksi ihan sama mihin laskeudutaan, kunhan se käy vikkelästi. Kyllä tietysti harmitti, jos joudutaan jonkun isännän pellolle ja uudet fleesesukkahousut on ihan kurassa, kun lopulta saa kenkänsä takaisin. Onneksi oli kapu jolla oli ,niin hyvä näkö, että laskeuduimme asfaltille, niinkuin oli tarkoitus. Säästyin siis sukkahousujen pesulta ja korvakipukin  hellitti.

Tämä viikonloppu onkin sitten mennyt levätessä ja joogatessa sekä ulkoillen. Omistan suomalaisvalmisteisen 15 vuotta vanhan toppapuvun jonka housuja käytän vain, kun on tosi kylmä, mutta takkia käytän useasti. Halusin piristää  mustia juoksutrikoita vähän ja keksin, että hauskat neulotut polvisukat olisivat sekä lämpimät, että hauskannäköiset.

Itsehän neulon päivittäin, mutta en neulo sukkia, tai kudo niinkuin minä sanoin. Olen tehnyt yhdet sukat , jotka oli pakko tehdä kansakoulussa ja siihen  loppui niiden tekeminen         . Onneksi sisareni on käsityöihmisiä hänkin   ja hän on erikoistunut nyt tällaisiin kirjaviin sukkiin ja oli kiltti ja neuloi yhdet minullekin. Eli olin värikäs näky taivaltaessani päivän joogatunnille.