Olin pikakynnillä monen  suomalaisen tuntemassa tekstiilikaupungissa Boråsissa. Sinne kotiutui aikoinaan paljon meikäläisiä ja siellä on kauppa josta saa hernekeittoa ja salmiakkia. Heillä on myös juoksutapahtuma  nimeltään Kretsloppet ja juoksen sen siskoni kanssa syksyisin ja sillä verukkeella tapaammme serkkuani ja tätini samalla. Siellä on myös aina ollut hyvää, kesäiset kelit. Se on hyvin miellyttävä, keskikokoinen kaupunki ja kaikki kaupunkilaiset joutuvat osallistumaan juoksutapahtumaan, halusivat tai eivät. Toiset juoksuvaatteita,toiset kannustavat aurinkoisilta terasseilta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat