Sää oli eilen aamulla, niin ankea, että tavallisesti sytytän kynttilät sisälle, kun juon aamukahvia, mutta eilen sai parvekekin osansa. Olin kuitenkin hyvällä, reippaallla mielellä. Mieli kun oli myös harmaansynkeä melkein koko viikon. Eilen aamulla tosin sää oli harmaa, mutta pää ei enää. Kun tulin vaihdevuosiin sain kahden ja puolen vuorokauden migreenin joka kuukausi. Se oli rankkaa. Nykyään, se ei enää tule tasaisin välein, mutta aina välillä pää saa päähänsä, että olen nuorempi, kuin olenkaan. Eli migreeni tulee, ja aina kello neljä aamuyösta, niin tälläkin viikolla. Oikea olka jumittuu ja käy araksi, sitkeä, kipeä jänne kipuaa olalta, kaulaa pitkin, korvan taakse ja siitä auraksi oikean silmän ylle. Siihen ei sitten auta mikään. Ei lääkkeet, raitis ilma, ei mikään. Särky on siellä, lääkkeet auttaa, niin että pystyy olemaan töissä, mutta jomotus on siellä koko ajan. Se vetää mielen matalaksi ja energiatason nolliin. Olen aina iloinen, kun on 60 tuntia täynnä, sillä sitten aura poistuu, niska on rento ja elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta.

 Eilen siis heräsin täynnä energiaa ja pää tuntui hyvältä, vaikka vettä ripsi ja pohjoistuuli virkisti matkalla joogatunnille. Pipo menee nopeasti tänäpäivänä päätä lämmittämään, jos vertaa teinivuosiin, kun mielummin olisi kuollut, kun laittanut pipon kutreilleen. Joogan jälkeen annoin sitten periksi ja annoin amerikkalaistuttaa viimein itseni, eli ostin vähän syyskoristuksia parvekkeelle. Tosin tänään sain  kuullu, että Halloween on alunalkajaan Skotlannista, mutta minä kyllä jotenkin ajattelen aina jenkkejä, kun puhutaan tästä juhlasta. Minun lisäkseni ei tähän huusholliin, sitten  muita mörköjä tai kummituksia mahdu, mutta kai  kakaroita varten täytyy ostaa tiistai-illaksi vähän karkkia (jos muistan)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Melkein kuuskymmpinen joka ei oikein osaa rauhoittua. Uusin harrastus on jooga. Haluan katsoa miten pitkälle pystyy kehittymään siinä. Matkat ovat suuri osa elämääni ja vauvojen kanssa työskentely yhdistyy aina silloin tällöin siihen. Neolominen on liki neuroottista, sitä olen harrastanut seitsemän vuotiaasta. Sen lisäksi tykkään vähän kaikenlaisesta vaihetelevasti.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat