Ostin aikanaan lasipöydän, jonka sain halvalla. Siskoni oli huonekalukaupassa töissä, ja tokaisi, että pöytä on, niin ruma, ettei sitä osta kukaan. Minun  mielestä se sopi hyvin antiikkisohvan viereen, joten omistajan kanssa neuvoteltiin ja sain sen siis hyvään hintaan. Tykkään edelleenkin, että se on hauskan näköinen pieni pöytä, mutta epäkäytännöllinen ja hyödytön kapistus minun huushollissa.Lehtiteliineenä se on hyvä, jos lehtiä on kummallakin puolella tasaisesti, muuten hökötys joutuu vinoon tai keikahtaa kokonaan. Ei sille myöskään saa laitettua oikein  mitään koriste-esinettä , saatikka kukkapurkkia. Sen lisäksi se seisoo asunnon pimeimmässä nurkassa, joten kukka, kuin kukka kuolee. Se on sohvan väärällä puolella, minusta katsoen jotta sitä edes voisi käyttää kunnon sideboardina. Ainoa mitä se on lehtien lisäksi kantanut päällään on kaksi nappula kyntiilänjalkaa.

Ilahduin siis suunnattomasti, kun sisareni ,joka oli pitänyt pöytää rumana, soitti lauantaina ja kysyi voisiko hän saada sen heille kotiin, heidän uusien tuolien seuraksi. Siitä vaan sanoin, enkä muistuttanut häntä, hänen omista sanoistaan. Kun he ovat hakeneet pöydän, siirrän käsityölampun sinne ja lehdet kuolinsiivosin paperikeräykseen. Kuolinsiivoukseen sopi hyvin tämä pöydästä eroon pääseminen, sillä en hanki sinne uutta. Nappulat sai uudet paikat, yksi keittiön pyödällä ja toinen ikkunalaudalla,rotan viekkoon

 Pöytä saikin nyt sitten seistä ja odottaa noutajaa tyhjillään ja olen varma , että se tulee olemaan edukseen paremmin sisareni huushollissa ja se pääsee uuteen kukoistukseen vanhoilla päivällä. Pöytähän on jo kohta täysi-ikäinen