Muistan kuinka 80-luvulla Harri Holkeri eräässä haastattelussa sanoi, että tulevaisuudessa ei tule riitä ,että  ihminen opiskelee joksikin ja tekee sitten sitä duunia koko ikänsä. Joudumme tulevaisuudessa kouluttautumaan  useaan otteeseen, jotta selviämme muuttuvilla työmarkkinoilla. Itse en varsinaisesti ole vaihatanut alaa  , mutta opiskellut lisää omaa alaa  ja lisännyt arkeen  vähän mausteita.

Aloitin lastenhoitajana yliopistosairaalan vauvalassa ja tykksäsin todella työstäni. Silloinen osastonhoitajani tosin sanoi elämäni ensimmäisessä kannustuslisäkeskustelussa, että tulen kyllästymään ja turhautumaan työtehtäviini. En ymmärtänyt häntä ollenkaan. Muistan , kun hän kannusti minua hakemaan sairaanhoito-opistoon ja minä tokaisin, että voin ajatella kaikkea muuta, mutta en sitä missään tapauksessa. Pari vuotta myöhemmin, kun istuin bussissa matkalla yötöihin 27- vuotiaana , mietin, että tässäkö tämä nyt on. Tämäkö on sitä, mitä elämäni tulee olemaan? Eli, niinkuin elämässä useasti tapahtui, sattuma ohjasi minut sitten hakemaan sairaanhoito-opistoon. Niin minusta sitten siis tuli sairaanhoitaja. Enkä ole katunut. 

Seisoimme sairaanhoitajakoulutuksen aikana koulun takapihalla tupakalla ja keskustelimme erikoistumisesta. Kaikki muut tuntuivat tietävän mitä halusivat, paitsi minä, joka aina olen vähän hidas kaikessa. Ainoa, jonka tiesin varmasti oli, että terveydenhoitajaa minusta ei ikinä tule. No, muutama vuosi myöhemmin joudun vähän, kuin vahingossa terkkarilinjalle. Oli rankka kuoluvuosi, kun tiesin, että se ei ole minua varten. Jatkoin siis sairaanhoitajana vastasyntyneiden  valvontayksikössä, enkä suostunut edes ajattelemaan siirtymistä vastasyntyneiden teholle. Niin vaikeaan ja vastuulliseen  tehtävään en ikinä ryhtyisi. Muutama vuosi myöhemmin olin sitten Jeddassa Saudiarabiassa vastaavana hoitajana vastasyntyneiden teholla. Tein sitten 20 vuotta sitä duunia ja tykkäsin kovasti. Sittemmin tulin siinä tieni päähän. Hain avusutusjärjestöön töihin ja kävin 15 pinnan kurssin terveydenhultoa köyhissä maissa. Nyt olen aina silloin tällöin sitten  vähäosaisempia lapsia hoitamassa ja se on kivaa antoisaa työtä monelle tapaa. Sitten tulin  elämän vaiheesseen jolloin päätin sittenkin kokeilla tätä neuvolantädin työtä ja viihdyn ihan hyvin, vaikka olin aina sanonut, että minusta ei ikinä olen  neuvolaan  töihin. Päätin  myös viimeksi, kun opiskelin, etten ikinä enää kirjoita ensimmäistäkään kirjallista työtä enää elämässäni. Nyt kuitenkin tarjoutui melkein 60.kymppiselle tädille mahdollisuus ottaa  viimeiset korkeakoulupisteet ennen eläkkeelle siirtymistä, joten yksi kirjallinen työ pitää vielä saada tehtyä. Kevät meneekin nyt sitten lukien  artikkeleita ja kirjoja  , niin maalla kuin merellä. Kävin nimittäin Ahvenanmaalla rapujuhlissa ja kampaajalla ja kunnon opiskelijana luin matkalla kurssimateriaalia. Ei tarvita laivalla paljoa muuta menoa. 

 Opiskelun ohella hiukan sosiaalista elämää Nyt onkin sitten hyvä, että  talviolympialaiset  ovat ohi, niin soffannokalla voi keskittyä psykiatrian  alkeisiin