Tänään oli ensimmäinen aamu kun pihalla oli hieman lunta. Eilisen päivän satoi vettä ja oli syksyisen kolea ja harmaa ilma, illalla sade muuttui rännäksi. Nyt on hieno aurinkoinen sunnuntain rauhallinen hetki!

Lapsuudessa ensimmäisten lumihiutaleiden innoittamana piti pihalle hakea sukset, kelkat ja potkurit, niille oli monta seuraavaa kuukautta kovasti käyttöä. Luistimia ei vielä tuossa vaiheessa otettu esille! Vieläkin ensi lumi saa mielen iloiseksi ja maiseman valoisaksi.

Mukavia muistoja on lapsuuden talvitouhuista. Lumilinnat, lumiukot ja monet muut lumirakennelmat ehdittiin rakentelemaan pitkän talven aikana. Tuolloin ei ollut telkkareita, pelikonsoleita eikä muutakaan sosiaalista mediaa käytössä. Onneksi perheissä oli useampia lapsia ja aina löytyi puuhailuun kavereita ja keksittiin yhteistä tekemistä. Joskus kotona kyllä joutui puhutteluun...

Eräs tälläisen puhuttelun paikka oli ja anteeksi jouduttiin menemään pyytämään ilkeyksiä. Naapurissa asui yksinäinen vanha täti pitkässä talossa. Talon toisessa päässä oli asunto ja tien puoleisessa päässä oli puuliiteri. Joku porukan lapsista sai loistoidean, että heitetään seinään lumipaakkuja. Niitä sitten heitettiin ja täti tuli ulos kieltämään. Kieltoa uskottiin, päät alaspäin ja häpeissään tyhmästä teosta lähdettiin kotiin.

Seuraavana päivänä kun koulusta tulin kotiin, äiti kysyi olenko edellisenä iltana tehnyt ilkeyttä. Vahakankaan kuviota tutkin pitkään ja jouduin toteamaan, että Leskisen tätin seinään heitettiin lumipaakkuja. Äiti kyllä tiesi tapauksen. Vaatteet piti laittaa päälle ja lähdettiin pyytämään anteeksi paakkujuttua. Muistan hyvin pimeän ulkoeteisen, josta lämpimään huoneeseen aukesi ovi ja keittiön hellassa oli tuli. Pienellä pöydällä oli kahvikupit ja munkkilautanen. Kiltisti velipojan kanssa pyydettiin anteeksi ja luvattiin, ettei koskaan enää paakkuja heitellä. Anteeksi saatiin ja lisäksi kuumaa punaista mehua ja munkit. Lupaus on edelleen pitänyt, en ole paakkuja heitellyt!

Kuva hiihtäjistä on otettu keväisenä pyhäpäivänä 50-luvun lopulla Karihaarassa, Kemissä. Äitini on ommellut sini-harmaan ruutuhameen ja valkoisen puseron, täti on neulonut sinisen villatakin joululahjaksi. Damaskit ovat myös kotikutoiset. Velipojan housut ovat äidin tekemät, villatakki joululahja tädiltä muut vermeet on varmaan kaupasta ostettu. Vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset aurinkolasit täydentävät asun!

Samalta pihalta seurattiin Sputnik 1 tekokuun lentoa 4. lokakuuta 1957. Sateliitti vilkutti valoa lentäessään syksyisellä taivaalla. Sateliitti oli Neuvostoliiton valmistama ja se oli maailman ensimmäinen sateliitti

Valkoinen lumi saa aina mielen innostumaan ja vanhoja asioita ja valokuvia katselemaan. Tänään aukaisin oikean aarrerasian, joka pitää sisällään vanhoja valokuvia ja muita muistoja vuosikymmenten takaa. Puinen rasia on neuvostoliittolaisen sotavangin vankileirillä Suomessa tekemä olkikoristeinen rasia. Rasian olen perinyt isältäni ja myöhemmin olen rasian lakannut ja edelleen hyvin sitä säilytän kaikkine muistoineen.

Edelleen minulla on parvekkeella hyvässä kuosissa kaikki kesäkukat!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat