Kirjoitukset avainsanalla nettiauto

 

Totesin joku aika sitten, että jälleen kannatti nukkua yön yli ja selvittää ajatukset. Autokuume oli laskenut aamuun mennessä. Järki käteen, niin se on.

Mitä sitä tyhjää, kuume palasi ja myytävien autojen katselu netistä jatkui. Selvittelin vähän netissä pyörivää autokauppaa ja selvisi, että samoilla hakuehdoilla kun autoja hakee, tulee samat autot uudelleen myyntiin 24 h tai 72 h uutuuksina. 30 viimeisintä on tuttu näkymä, sitä on tullut kateltua päivittäin. Telkkarissa ja sanomalehdessä on paljon erilaisia automainoksia, joilla yritetään saada ihmiset autokaupoille.

En ole asiantuntija autojen suhteen, mutta monenlaisia havaintoja olen käytettyjen autojen myynti-ilmoituksista tehnyt. Hintaan eniten vaikuttaa vuosimalli, ei ajetuilla kilometreillä ole niin väliä. Eri puolella Suomea samoilla kilometreillä ja vuosimallilla on erilainen hinta, siis hinnoittelukysymys!

Soitin pariin liikkeeseen ja kysyin myynnissä olevan auton tarkempia tietoja. Samalla kysyin vaihtomahdollisuutta, vanha olisi kyllä otettu vaihdossa, mutta mitättömään hintaan. Toisessa kaupassa myös edellytettiin, että auto katsastetaan ennen kaupan tekoa.

Hakusessa on auto vähillä kilometreillä, pieniruokainen, pienikokoinen, siistikuntoinen ja tekniikkaa ja varusteita pitää olla jonkn verran. Väri pitää myös miellyttää ja kaikki tämä pitäisi löytyä hyvään hinta-laatusuhteeseen.

Lauantaina löytyi sopiva auto toiselta paikkakunnalta. Otin puhelun myyjälle ja keskusteltiin auton varusteista, kunnosta ja tietenkin hinnasta. Minulle tarjottiin kohtuullisen hyvää hintaa vanhasta autosta vaihdossa. Hyväksyin alustavasti kaupan ehdot. Kauppakirja tuli sähköpostiin, jonka tarkistin ja hyväksyin. Sitten piti keskustella kuinka auto saadaan minulle. Myyjä olisi ollut halukas toimittamaan auton samana päivänä, mutta ongelmana oli auton kesärenkaiden säilytys rengashotellissa. Hotellista saa vasta maanantaina renkaat pois.

Kuljetuspalvelun mies toi auton paikalliseen liikkeeseen, josta me se noukittiin kotipihallemme. Palvelu on nopeaa, joustavaa ja ystävällistä. Itselle jäi vielä rekisteröintihommat ja renkaiden säilytys.

Rengashotellissa ei palvelu ollut sitä mitä pitäisi. Soitin aamulla, ääni kertoi, että meillä on ruuhkaa, otamme yhteyttä mahdollisimman nopeasti. Kolmen tunnin kuluessa ei yhteydenottoa tullut, pirautin uudelleen ja puheluun silloin vastattiin. Kerroin tulevani hakemaan kesärenkaat pois. Yllätys oli suuri, kun menin renkaita hakemaan. Asiakaspalvelijalla oli tietojärjestelmien kanssa jälleen ongelmia, eikä renkaita tahtonut löytyä. Sanoin haluavani renkaat mukaan ja manuaalilla ne varmaan löytyy. Soittoni tarkoitus oli, että renkaat olisi valmiina odottamassa, kuten aikaisemmin oli. Lopulta renkaat löytyi ja ne nostettiin kyytiin. Tämä asiakassuhde rengashotellin kanssa päättyi nyt. Aikaisemmin palvelu oli hyvä, henkilökunnan vaihtumisen mukana tuli ongelmia.

Eilen oli karmea ajokeli. Tien ja ilman lämpötila oli -4 ja lunta satoi pyryttämällä tuulen kanssa. Illalla oli jo plussan puolella lämpötila ja tänään oli +2 ja kiva kevään tuoksuinen päivä. Valoisuus on hurjasti lisääntynyt, päivän pituus on nyt 8 tuntia 55 minuuttia.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat