Maa on niin kaunis! Eilen satanut lumi valaisee pihapiirin ja aurinko nousee huuruisten puiden takaa. Tänään vietetään Suomen 101. Itsenäisyyspäivää.

Tunnelma ja mieli on sekava ja järkyttynyt kotikaupungissani tapahtuneiden iljettävien tapahtumien takia. Muutama päivä sitten poliisi julkaisi tiedon kolmen alle 15-vuotiaiden lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Rikosnimikkeet kertovat törkeistä ja järkyttävistä teoista. Epäilty tekoaika on kestänyt useita kuukausia jopa koko tämän vuoden ajan ja uhrina on ollut yksi ja sama tyttö. Toisessa tutkittavana olevassa tapatumasarjassa uhreina on ollut kaksi eri tyttöä. Epäillyt seksuaalirikolliset ovat tulleet maahamme turvapaikan hakijoina tai pakolaisina ja rikokset ovat kodistuneet kantasuomalaisiin lapsiin, tyttöihin. Osalla näistä tekijöistä on jo Suomen kansalaisuus ja osalla vielä hakuprosessi kesken. Kaikki epäillyt tekijät tuntevat todennäköisesti toisensa.

Oulun poliisi julkaisi tiistaina varoitustiedotteen lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Tiedotteessa kerrottiin myös mahdollisten tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia, tarkempaa etnistä taustaa ei kerrota. Poliisi kehoittaa nuoria tyttöjä ja heidän vanhempiaan tarkkaavaisuuteen erityisesti somessa. Yhteydenotot ovat tapahtuneet somessa ja ovat vakavimmillaan johtaneet seksuaalirikokseen.

Aika hiljaa tapahtuneista kauheuksista on politikot ja päättäjät olleet. Viime päivinä ja ehkä vaalien lähestyessä on muutama tullut julkisuuteen ja tuominneet teot. Huolissaan olo ja voivottelu ei nyt auta, tekoja tarvitaan! Epäonnistunutta maahantulopolitiikkaa pitää nopeuttaa ja tehostaa ja Suomen kansallisuuden saantia tiukentaa. Lisäksi 9000 maassamme laittomasti oleilevaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta on turvallisuusriski, heidät pitää saada maasta pois välittömästi ja tehokkaasti. Vapaata oleskelua ja liikkumista ei myöskään pidä sallia!

Voi vain arvella kuinka syvät psykkiset ja fyysiset haavat tämmöinen tapahtuma jättää nuoreen tyttöön, lapseen. Suomalaisten pitää puolustaa omaa kulttuuria, omia tapoja ja voimassa olevia lakeja, naisten tasa-arvoa ja lasten asemaa ja oikeuksia elää turvallisessa maassa ilman pelkoa.

Euroopan rajat pitäisi saada pitämään, eikä päästää miljoonia pakolaisia vaeltamaan läpi Euroopan. Ihmisiä on autettava jo lähtömaassa eikä siirtää ongelmia Eurooppaan ratkaistavaksi. Suomen rajavalvontaa pitää tehostaa, jopa rajat laittaa kiinni.

Suomen Itsenäisyyspäivänä on hyvä muistaa mitä edelliset sukupolvet ovat joutuneet tekemään, että meillä on oma itsenäinen maa. Oma isäni joutui 17-vuotiaana sotaan puolustamaan ja taistelemaan maamme puolesta. Hän haavoittui sodassa ja koko elämänsä kantoi sirpaleiden muistoa fyysisesti ja psyykkisesti mukanaan. Ei hän halunnut taistella sellaisen Suomen puolesta, jossa nuorilla arabimiehillä on mahdollisuus oleilla työtä tekemättä ja nauttia meidän sosiaaliturvasta ja turvallisesta hyvinvointivaltiosta.

 

Monta Itsenäisyyspäivää olen viettänyt tropiikin lämmössä kaukana Suomesta ja maamme ongelmista. Tänään päivää vietetään kotimaassa ja parhaassa mahdollisessa seurassa omassa turvallisessa kodissa, mutta ahdistaa ja sylettää silti.

 

Hyvää Suomen 101. Itsenäisyyspäivää!

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla