Joskus väsyttää, jalat ovat vetelät ja voimat ovat kadonneet. Kaikki tuntuu raskaalta ja mieli voi olla synkkä. Muistissa ei ole sitä päivää, jolloin elämä vielä hymyilytti ja kaikki oli hyvin. Tulevaisuus pelottaa. Näin on saattanut moni tuntea.

Kesän aikana olen tavannut ystäviäni ja puhunut pitkiä puheluita etäämmällä asuvien kanssa. Monella elämä ahdistaa, kun on ilmestynyt erilaisia vaivoja ja tutkimuksien tuloksia ei vielä ole tullut. Monta kertaa helpottaa kun diagnoosi tapaukselle selviää ja asianmukaiseen hoitoon pääsee.

Ystäväni meni lääkäriin ja häneltä otettiin verikokeita ja joitain muita kokeita terveyskeskuksen akuuttivastaanotolla. Verikokeiden tulosten perusteella lääkäri kirjoitti lähetteen Yliopistolliseen sairaalaan ja kehoitti menemään heti. Sisätaulipolin vuoteelle hänet ohjattiin ja lisää kokeita. Odotteluaika tuntui pitkältä. Viimein aamuyön tunteina lääkäri kertoi, ”teillä voi olla hiv, keuhkoveritulppa tai jokin verisairaus”.

Matka jatkui vuodeosastolle ja lisää tutkimuksia tehtiin. Lääkäri sanoi, teillä on verisairaus eli leukemia. Kokeiden perusteella voidaan todeta minkälaatuinen sairaus on.

Leukemia, syöpä! Syöpä, sanakin on jo kamala ja pelottava, niin on sairauskin. Heti aloitettiin lääkkeiden antaminen. Sytostaattia ja monia muita lääkepusseja oli tippatelineessä monta vuorokauden aikana. Hoito oli rankka. Kuukauden sairaalahoidon aikana syöpäsolut saatiin taltutettua. Välillä oli kotilomaa ja pari kertaa sairaalassa sytostaattihoitoa kantasolusiirtoon pääsyä odotellessa.

Viimein kansasolusiirto tehtiin ja kaikki näytti menevän hyvin ja kunto kohentua. Sitten tulivat monet jälkitaudit infektiot, joita hoidettiin sairaalan vuodeosastolla useita kymmeniä kertoja. Aika oli väsyttävää, ahdistavaakin, kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Sairastumisesta on aikaa yli kolme vuotta ja monien lääkkeiden syöminen jatkuu edelleen. Nyt pitäisi ehdottomasti päästä kuntoutukseen. Lääkäri on kirjoittanut lääkärintodistuksen, jolla on anottu Kelan kuntoutusta. Päätös hakemukseen luvattiin viidessä viikossa, nyt on aikaa kulunut seitsemän viikkoa. Jokainen viikkoa on liikaa ja odottavan aika on pitkä. Pahin asia, että tulisi kielteinen päätös. Sen varalle on mietittynä suunnitelma B.

Auto peruutti pihasta tielle ja pyöräilijä jäi auton alle ja lensi kadulle. Takaa tullut auto ajoi pyöräilijän päälle. Aivan käsittämätön tapaus, vaan näin on tapahtunut. Onneksi pyöräilijällä oli kypärä päässä ja hän on tänä päivänä asiasta kertomassa ja elää kotona perheensä kanssa.

Alku oli kuitenkin vaikea monien vammojen vuoksi. Sairaalassa oloaika venyi useiksi kuukausiksi ja loukkaantunut pidettiin nukutettuna. Useita vuosia on tästäkin tapauksesta aikaa ja monen monta kuntoutus- ja hoitokertaa on sairaalaan pitänyt tehdä.

Monen kaverin syntymäpäivät ovat syksyllä, samoin minun. Kun ikää kertyy, niin sanonta ”nehän on vain numeroita” ärsyttää. Nuorena näin oli ja jotain määrättyä ikää odotettiin kovasti, kun se mahdollisti monet uudet asiat elämässä. Vanhemmalla iällä on monenlaista vaivaa tai ongelmaa, eikä aina kaikki päivät ole yhtä hyviä. Monien asioiden kanssa on vain pakko opetella elämään ja selviämään elämästä.

Selviytyjä on se, joka elää läpi ne päivät, jotka hänelle on annettu.  Ei haittaa jos turkkiin on tullut takkuja ja tassuihin haavoja.

Aaltoina tämä elämä menee, pitää vaan oppia pysymään pinnalla!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat