Pyhäinpäivän lähestyessä tulee mukavia muistoja mieleen. Kauan kauan sitten, ajettiin räntäsateessa ja loskassa Poriin tätini luokse viettämään Pyhäinpäivää. Matkaa oli reilu 500 km, tuolloin se ei haitannut, eikä matka ollut pitkä. Tuohon aikaan päivän nimi taisi olla Pyhäinmiesten päivä.

Lokakuun viimeisinä päivinä on useana vuonna matkalaukkuja pakkailtu kuukauden reissua varten ja lähdetty aurinkoa tapaamaan. Tänä vuonna kaikki on toisin. Reissuun ei lähdetä.

Matkalle lähdettiin aina perjantaina, silloin ehti olla töissä täyden päivän ja iltakoneella mentiin Helsinkiin. Yön aikana matkattiin tuhansia kilometrejä ja aamulla auringon noustessa taivaanrantaan näkyi New Delhin sumuiset maisemat. Saavuimme Indira Gandhin kansainväliselle lentokentälle. Kuuma ilma, monet tuoksut ja ihmisten paljous vei toisenlaiseen maailmaan. Muutaman tunnin odottelua Delhissä ja jatkolento Goalle. Nyt voi alkaa loma.

Tunnin taksimatkan päässä on majapaikkamme Calangutessa. Lämpö ja aurinko oli ihanaa synkän kotimaan syksyn jälkeen. Useita tuttuja ihmisiä oli hauska jälleen nähdä.

Monenlaisia alkuhommia piti järjestellä. Tuttu taksikuski käytti ruokakaupassa evästä, juomia ja vettä ostamassa. Tavarat saatiin yhdessä guesthousin miesten ja taksikuskin avustuksella asuntoomme 3. kerrokseen vietyä.

Valuuttaa piti käydä vaihtamassa ja maksaa useamman kuukauden vuokra. Mieheni jäi moneksi kuukaudeksi Intian lämpöön, minun piti tulla välillä käymään töissä. Keväällä tein sitten saman matkan uudelleen ja kävin hakemassa mieheni kotiin!

Nyt ei voi matkustaa Intiaan, sinne ei myönnetä turistiviisumia ollenkaan eikä kansainvälisiä lentoja päästetä maahan. Koronatilanteen vuoksi ei voi edes suunnitella matkaa, nyt pysytään kotona ja yritetään pysyä terveenä. Kukaan ei tiedä milloin on turvallista matkustaa ja kuinka nopeasti lentoliikenne pääsee alkamaan. Minkälainen on korona-ajan jälkeen normaali elämä, onko sitä? Vähän tavaroita on säilötty peltiarkkuun tulevaisuutta varten.

Koronarokotusta pitää vielä odotella jonkun aikaa, mahdollisesti ensi kevääseen asti. Toivottavasti turvallinen rokote saadaan maasta ja varallisuudesta riippumatta kaikille ihmisille!

Vihdoin oli aurinkoinen kaunis päivä monen sateisen, sumuisen ja pimeän päivän jälkeen. Yöllä oli vähän ollut pakkasta, samoin tulevana yönä. Sääennusteen mukaan kylmää on parina päivänä, sitten on jälleen lämpöasteita ja vesisateen mahdollisuus.

Tasan vuosi sitten tuiskutti lunta ja oli ikävä ilma. Lumikoneet ja kolat olivat liikenteessä. Nyt ei ole lunta yhtään, vain vihreä ruoho.

Hyvää Pyhäinpäivää!

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla