Lehtipisteessä huomioni kiinnittyi lehteen ”Muistojen Karjala”. Lehdessä on kuvia ja artikkeleita eri puolelta Karjalaa. Karjalalaiset joutuivat lähtemään evakkoon kaksi kertaa, koti ja omaisuus jäi sinne. Muistot vain jäivät jäljelle.

Minun äitini oli syntynyt ja kasvanut Muolaassa, Viipurin ja Terijoen välimailla. Ensimmäinen evakkoon lähtö oli seurausta talvisodasta. Naiset ja lapset joutuivat keräämään vähäisen omaisuuden mukaan ja lähtemään tien päälle tuntemattomaan määränpäähän. Toisen kerran evakkoon lähdön jälkeen ei ollut enää paluuta takaisin kotiin.

Sukuni löysi asuinpaikakseen Konhon, Toijalan läheltä. Lapset menivät kouluun Toijalaan. Aikuisena äidin sisarukset perustivat omia yrityksiä eri puolelle Etelä-Suomea. Nuorin lapsista ajautui pohjoiseen akkukauppiaaksi. Äitini avioitui ja perhe muutti Kemiin, siellä oli isälläni työpaikka.

Lapsena olen kuullut monta eri versiota evakkoon lähdöstä ja paluusta Karjalaan takaisin. Äitini nuorin sisko kertoi meille lapsille näitä tarinoita. Niitä oli mukava kuunnella kaikesta huolimatta. Monta suvun tarinaa ja polkua sekä mutkia jäi mieleen noista jutuista. Myöhemmin ymmärsin, että nämä olivat yhden ihmisen kokemia asioita ja äidiltä kysyttäessä hänen kertomus saattoi olla hieman erilainen. Oli miten oli, ikävä Karjalaan kuitenkin jäi ikuiseksi.

Minä olen muutamia kertoja käynyt Viipurissa, Terijoella ja äitini synnyinpaikassa Muolaassa. Äitini kotitalo oli säästynyt sodan tuhoilta ja se oli kunnostettu. Puutarha oli hyvin hoidettu eikä ollut pitkä matka järven rantaan uimaan.

Kävimme poikani kanssa uimassa samoissa vesissä vuosikymmeniä myöhemmin missä äitini oli lapsena uinut. Mukavat muistot jäi uintireissusta ja hiekkapohjaisesta järvestä. Poikani oli tuolloin 15-vuotias ja kävelimme hiekkapolkuja ja juttelimme, minkälaista täällä olisi asua. Kesällä kaikki oli kaunista, mutta talven tullen kaikki olisi toisin. Paikka oli hiljainen, asutusta oli vain muutama talo ja kylässä oli yksi kauppa. Viipuriin oli matkaa jonkun verran.

Suomenlahden rannalla sijaitsevaTerijoki oli tarinoiden mukaan ihana paikka. Kaunista siellä oli ja hieno uimaranta. Uimassahan sitä piti sielläkin käydä, kun oli heinäkuun helteet. Hotelli sijaitsi rannan läheisyydessä vehmaassa ympäristössä. Hotellin ulkopuolella oli moskovalainen taiteilija, joka teki muovokuvia. Niinpä siinä jonoteltiin illalla myöhään ja poikani sai upean lyijykynällä tehdyn kasvokuvan itsestään. Kuva on myöhemmin kehystetty Suomessa.

Äitini suku on lähtöisin Karjalasta ja isäni on Pohjanmaalta. Muistan, kun lapsuudessani oli sellainen teurastamo kuin Karjapohjola. Lapset huutelivat toisilleen, jos äitisi on Karjalasta ja isäsi on Pohjolasta, niin pennut on Karjapohjolasta. En tiedä montako tämä huutelu kosketti eikä varmaan huutelijatkaan tienneet.

Vanhoja kuvia katsellessa löysin kuvan, jossa tätini on minulle tuntemattoman ihmisen kanssa ”jossain siellä”.