Kirjoitukset avainsanalla Villasukat

Vuosien aikana olen villasukkia neulonut monta sataa paria. Tarkkaa tietoa ei ole kuin kolmen viimeisen vuoden ajalta. Tänä aikana olen kaikki tekemäni sukat, langat, värit ja koot kirjannut ylös. En kyllä tiedä mitä varten.

Nyt on pari kassillista villasukkia valmiina. Joka päivä pitää vähän puikkoja heilutella, se on vaan niin mukavaa.

Facebookissa huomasin, että huhtikuussa alkaa Äitienpäiväsukat 2019 sukkien kutominen ohjeineen. Sukkia neulottiin muutaman kerroksen päiväohjeen mukaan. Aamuisin julkaistiin kuuden aikaan päivän ohje. Monta kertaa ennen kuutta olin hereillä ja odotin innolla päivän ohjeen tuloa. Ennen aamiaista piti ohjeen mukaan tehdä molemmat sukat. Kahta sukkaa tehtiin samaan aikaan.

Ohjeessa kerrottiin käytettävä lanka ja väri. Väri ei ollut aivan lemppareita, mutta tein kuitenkin ohjeen mukaisesta langasta ekat sukat ja kahdet lisäksi. Väri on kaunis juuri tuohon pitsimalliin. Jäänsinisestä olen myös tehnyt yhdet sukat. Lankoja on vielä munakoison ja nokkosen värisiin sukkiin. Tämä kaunis pitsimalli kyllä koukutti minut!

Koko viikonlopun satoi runsaasti vettä, mutta pihalla on vielä muutama lumiläjä varjoisassa paikassa. Yöpakkaset ovat viivyttäneet lumen sulamista, vaikka päivisin on ollut muutamia lämpöasteita. Loppuviikoksi on ennustettu kesäkelejä meidän korkeudelle myös.

Keväisin huomaa hyvin kuinka pitkä maa Suomi on. Tuttujen pihat eteläisessä Suomessa jo viheriö, meillä on hieman vihreää koivujen lehdissä ja pihlajassa on runsaasti vihreää näkösällä.

Eilen heivasin parvekkeelta narsissit pois. Niiden aika oli ja meni. Tilalle ostin vain muutaman orvokin ja ruukkuruusu pääsi myös ulos. Aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä ja kesäkukkia vielä odotellaan.

Vuosi sitten oli kotikadun ilme vihreä, tänään ankean väritön.

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On taas aika sytomyssyilyn ja villasukkien. Muutama päivä sitten sytomyssyt-ryhmässä jälleen haastettiin kaikki käsityötaitoiset tekemään sytomyssyjä ja villasukkia. Keskus-sairaalat ja Yliopistosairaalat ainakin ottavat molempia ilomielin vastaan, muista sairaaloista pipojen ja sukkien tarpeen voi tiedustella. Nämä projektit ovat siitä mukavia kun sukkia ja pipoja voi tehdä aina, kun on aikaa ja lankaa. Myssyjä voi tehdä kuka vain, eikä mukaan tarvitse erikseen ilmoittautua. Tällä kertaa tähtäin on Ystävänpäivänä 14.2.2019.

Mieheni sairauden kautta olen tutustunut syöpähoitoihin ja niistä aiheutuviin seurauksiin. Sairaalassa usein potilashuoneet ovat viileitä. Villasukat ja sytopipot ovat tarpeelliset lämpöä tuomaan. Sytopipoja ja sukkia olen tehnyt useana vuotena ja lahjoittanut ne sairaalan syöpäosastolla hoidettaville lapsille ja aikuisille sekä poliklinikalle edelleen potilaille jaettavaksi. Joka kerta kun olen sukkia tai pipoja vienyt sairaalaan, niin henkilökunta on ollut erittäin ystävällistä ja kiittäneet lahjoituksesta.

Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle. Raskaita sytostaattihoitoja ja muita syöpähoitoja saaneet tarvitsevat pipoja ja sukkia lämmittämään kehoaan. Monella on oma ”lämmitysjärjestelmä” mennyt sekaisin ja he palelavat herkästi. Sukat ja pipot ovat viesti sairaalan ulkopuolelta potilaille, että he eivät ole yksin sairautensa kanssa.

Myssyjä voi tehdä luonnonmateriaalista, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä ärsyttää herkkää ihoa. Myssyn pitää myös kestää hyvin pesua kulahtamatta ja väriä menettämättä. Mallilla ei ole väliä muuten, kuin pipot pitää olla tarpeeksi korkeita, etteivät ne hankaa esim. rikki mennyttä herkkää päänahkaa. Myssyjä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla ja ompelemalla. Ohjeita erilaisiin sytomyssyihin löytyy esim. erilaisista käsityöryhmistä.

Uusia ihania lankoja ja kevään värejä tämän projektin villasukkiin tuli tällä viikolla!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat