Kirjoitukset avainsanalla Vakuutukset

Viime viikolla soitti miesääni eräästä vakuutusyhtiöstä ja kysyi, koska olette kilpailuttaneet vakuutukset. Kerroin hänelle, että viime elokuussa on kilpailutettu ja vaihdettiin yhtiötä, kun saatiin halvemmat vakuutukset. Soittaja kertoi, että hän voi tehdä tarjouksen edullisemmista ja paremmista vakuutuksista. Epäilin, voiko tehdä. Lopuksi vakuutusmies kysyi, onko estettä vaihtaa yhtiötä. Jos pystyt tekemään paremman ja edullisemman tarjouksen, voidaan yhtiötä kyllä vaihtaa. Sovittiin, että hän tulee kotona käymään ja katsotaan vakuutukset.

Aamulla vakuutusmies vielä varmisti, että meille käy aikaisemmin sovittu aika. Tässä vaiheessa vielä meinasin sanoa, että perutaan tapaaminen, meillä on hyvät vakuutukset. Onneksi olin hiljaa ja ajattelin, katsotaan nyt millaisen tarjouksen uudesta yhtiöstä saadaan.

Autovakuutuksesta aloitettiin keskustelu ja minkälaisia vakuutuksia nykyisin autoon on. Kerroin mitä on ja mitä halutaan. Tässä vaiheessa selvisi, että heillä on kasko hieman kattavampi. Omavastuut tippuivat hieman ja mikä parasta maksajalle, hinta tippui aika paljon.

Autovakuutus on parempi ja edullisempi, näin jouduin toteamaan. Tämän jälkeen käytiin kaikki nykyisin meillä olevat vakuutukset läpi ja keskusteltiin eroavaisuuksista. Yllättävää oli, että henkilövakuutuksissa oli todella suuret erot korvattavuuksilla ja siinä, kuinka vanhaksi vakuutuksen saa. Eikä edullisemmat hinnatkaan tuntuneet pahalta.

Paperille laitettiin meidän molempien nimmarit ja isännän tilinumero, jolle nykyisestä yhtiöstä tulee hieman maksetuista vakuutusmaksuista palautusta. Tarkistin ennen nimmareita, että onhan kotivakuutuksen hinta vielä sama toisenaki vuotena. Usein on maksuissa, että ensimmäisen vuoden aikana saa 20-25 % alennuksen maksuista, mutta sen jälkeen maksut nousevat.

Me vaihdettiin kaikki vakuutukset uuteen yhtiöön.

Tällä viikolla mies on käynyt kaksi kertaa voima-tasapainoryhmässä jumppaamassa. Kiva pieni muutaman hengen ryhmä kaupungin sairaalan tiloissa, jossa on useampi fysioterapeutti tuntia pitämässä. Tänään oli haastava rata laitettu, hyvin siitä mies selvisi! Ensi maanantaina jumppa jatkuu huhtikuun puoliväliin asti.

Ilolla voin todeta mieheni voinnin ja kunnon kohentuneen kevään valon ja auringon kanssa samaan tahtiin. Monena päivänä on työhuoneessa ollut iltasellakin valoa ja pienoismallin rakentaminen ja maalaushommat ovat meneillään. Uusia vesiliukoisia pienoismalliin tarkoitettuja maaleja on netin kautta pitänyt tilata, kun kaupungissa ei enää ole sellaista kauppaa, josta maalit voi ostaa. Onneksi on netti ja kaupassa yksi henkilö, joka tuntee maalien sävyt ja erilaiset pienoismallit.

Tänä vuonna on mieheni molemmista silmistä leikattu kaihi. Tammikuussa oli ensimmäinen leikkaus ja helmikuussa toinen. Suomessa on erinomainen julkinen terveydenhoito edullisine hintoineen. Yhden silmän kaihileikkaus maksaa meidän sairaalan alueella 135,10 euroa. Sama leikkaus yksityisellä puolella maksaa yli 1000 euroa. Molempien silmien leikkaus onnistui hyvin. Reilu viikko sitten oli mahdollisuus käydä näkö optikolla tarkistuttamassa ja samalla tilata lukulasit. Lukulaseja leikkaava lääkäri suositteli, mutta monitehot kuitenkin keskustelujen jälkeen tilattiin. Maanantaina noudettiin uudet siniset lasit.

Minä kävin vaateostoksilla palvelevassa naisten ihanuuskaupassa. Aikaisemmin keväällä samasta kaupasta ostin pinkin takin ja uuden huivin, nyt tuli pitkikset. Ostokset laitettiin ihanaan pahviseen kassiin, joka suljettiin satiinisauhalla. Kassi on niin kaunis, ettei siitä tule lehtikassia.

Taas on muutamat sukat valmistuneet sairaalan syöpäosastolle vietäväksi.

Vähän on ennakkoon pääsiäistä fiilistelty. Leivoin rahkapullia, osaan laitoin rahkan sekaan rusinoita ja kermaa, osaan aprikoosia palasina ja kermaa. Kuohukermaa jäi yli tarpeen, niin ajattelin lorauttaa kermaa kahviin. Kahvi jäi juomatta, oli se niin oudon makuista.

Aamulla oli muutama aste pakkasta ja maisema näytti harmaalta. Iltapäivällä ennusteen mukaisesti tuli lumisade, joka teki maiseman jälleen valkoiseksi. Nyt paistaa aurinko ja on lämpöasteita, joten lumet sulaa meilläkin. Valoista aikaa on jo 13 tuntia vuorokaudessa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat