
Keväällä pahimpaan korona-aikaan moni hyvinvointialan yrittäjän tuli yllätetyksi, kun ihmiset peruivat varattuja fysioterapia, hieronta ym. aikoja. Joku kuntosalikin joutui panemaan ovet lukkoon pahimmaksi ajaksi.
Eräs tuttavani koki myös tämän pysähdyksen ja kassavirran totaalisen loppumisen. Hetken tuumailun jälkeen hän päätti kehitellä heidän hoitolaan uuden tuotteen. Tästä syntyi jo keväällä pidetty ”Naisten Hyvän Olon pienryhmä”. Ryhmän tavoitteena oli turvallinen ja tehokas liikkuminen fysioterapeutin kanssa.
Syyskuun alussa alkoi fysioterapian pienryhmä, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien ennalta ehkäisyyn. Ensimmäiset tunnit ovat nimeltään fasciaMethod-tunteja. Tunnin tarkoitus on edistää selän terveyttä, lisätä rangan liikkuvuutta vahvistaa selkärankaa ja sitä tukevia lihaksia, parantaa kehonhallintaa ja ryhtiä. Tarkoitus on löytää oman kehon syvät lihakset ja kontrolloimaan omaa kehoa.
Tunnilla keskitytään parantamaan kehon liikkuvuutta toiminnallisin, aktiivisin venytyksin nivelten täysiä liikeratoja käyttäen. Liikkeiden teko rytmitetään sisään ja uloshengityksellä. Pallohieronta ja lyhyt rentoutuminen päättää tunnin. Fascia-metodi, liikkeet ovat pehmeitä, kuuma tuli ja liikkuvuus lisääntyy jokaisen tunnin jälkeen.
Meitä on ryhmässä 5 henkilöä.
Ensimmäinen tunti oli opettelua. Tennispalloa alaselän ja hartioiden alla kun selällään pyörittelin, tosi kipeä kohta löytyi toiselta puolelta kehoa. Kotiin tullessa oli lihakset kipeänä ja vettä piti juoda normaalia enemmän. Ilman särkylääkettä kuitenkin selvisin ja hyvä uni pelasti seuraavan aamun.
Toinen tunti tuntui jo helpommalta! Samoja liikkeitä tehtiin hengityksen myötäillessä liikkeitä. Tennaripallo selän alla ei tuntunut enää kipeältä. Tunnin jälkeen oli hyvä ja rentoutunut olo. Vettä pitää kuitenkin muistaa harjoittelun välissä hörppiä runsaasti.
Toisen tunnin jälkeen tuumasin: Taisin olla ihanimmalla tunnilla ikinä! Olisipa näitä tunteja ollut aikaisemminkin. Huomenna on testipäivä. Testaillaan liikkuvuutta, voimaa ja kehon hallintaa. Mielenkiintoinen tunti tulossa.
Aktiivista kuntosaliharjoittelua ja ryhmäjumppia olen yli 20 vuotta harrastanut. Välillä on kovasti treenaillu ja hyvässä kunnossa oltu. Joskus jopa ylikunto kolkutteli nurkan takana kovasta treenaamisesta. Muutaman kerran personal trainer melkein antoi salille porttikiellon! Lepoa määräsi ja venyttelyä. Tuolloin en älynnyt enkä malttanut. Tänään tekisin kyllä toisin näillä tiedoilla ja kokemuksella.
Vuosien jumpat ja salihommat oli aikoinaan ok ja ovat auttaneet tämän päivän jaksamiseen ja hyvään oloon sekä edistäneet terveenä pysymistä.
Keskiviikkona oli fyssarin hieronta ja kehonhuoltopäivä. Puikot ja langat kehoitettiin unohtamaan hieronnan jälkeen koko illaksi. Noudatin kehoitusta. Nyt olen kuitenkin voinut kutoa parit vanttuut, jotka menevät asunnottomien yö-keräykseen villasukkien kanssa.
Värikästä syksyä ja pysytään terveenä!