Elokuun taivas on harmaa ja ilma pilvinen jopa synkkä. Olen taivaan värejä tarkemmin katsellut, aina hienolta harmaan eri sävyt ovat kyllä näyttäneet ja jotain punertavaakin on joskus taivaanrannassa pilkahdellut. Minä kuitenkin haaveilen näkeväni joskus kauniin sinisen taivaan, sinisen meren, auringon ja jalkojen alla kuuman hiekan.

Elämä yllätti keväällä 2016 perheemme jäätävästi. Mieheni vakava sairaus ravisteli perhettämme. Hänen kuntonsa heikkeni heikkenemistään ja ajoi terveyskeskukseen lääkärin juttusille. Alustavien verikokeiden perusteella lääkäri epäili vakavaa sairautta ja kirjoitti lähetteen Keskussairaalaan. Siellä otettiin paljon erilaisia kokeita, joiden perusteella selvisi sairauden laatu. Kyseessä on todella vakava sairaus.

Siinäpä sitä oli nielemistä meille kaikille. Lääkäri kertoi minulle ja pojallemme, ettei sairaus on tarttuva eikä perinnöllinen. Tuossa tilanteessa tieto oli helpottava. Tästä alkoivat pitkät ja rankat hoidot miehelleni. Sairaus saatiin nujerrettua yhden kuukauden hoitojaksolla tämän lisäksi oli pari ylläpitävää lyhyempää ja kevyempää hoitojaksoa.

Sairaudesta päätettiin kertoa ystäville ja tutuille avoimesti, sillä estettiin arvelut ja kuiskuttelut. Voimat ja jaksaminen oli vähissä ja yhteydenpito jäi luonnollisesti vähemmäksi. Alkuainoina tuli paljon tsemppiä ja paranemisen toivotuksia.

Nyt tuntuu, että vuosia kestäneen sairastelun aikana ystävien määrä on vähentynyt. Matkan varrella ovat hyvät ystävät kulkeneet kuitenkin mukana. Samanlaisia kokemuksia olen kuullut muillakin sairauden kanssa kamppailevilla olleen.

Tällä hetkellä tilanne on parempi, sairaus on remissiossa ja kadonneita ystävyyssuhteita elvytetään. Mieheni jälkisairauksia hoidetaan edelleen kortisonilla ja sen vuoksi hänelle ei ole voitu antaa MBR-rokotetta. Roketteen voi antaa vasta, kun kortisonilääkityksen loppumisesta on kulunut 3 kuukautta. Roketteen puuttuminen rajottaa elämää, juuri mihinkään kodin ulkopuolelle ei voi mennä, sillä sairastumisen riski tuhkarokkoon on suuri.

Menetetyt ystävyyssuhteet ovat mahdollisesti vielä palautettavissa, terveys on sitten toinen juttu.

Tätä kirjoitettaessa on piuhan päässä kello latautumassa ja aktiivisuustietojen synkronointi on valmis. Monta kertaa olen miettinyt, että olisi helppoa laittaa omat aivot myös piuhan päähän ja ladata tähän hetkeen ja tuleviin päiviin virtaa täyteen.

Illan hämärtyessä sytytämme diwalilyhtyyn valon, valaisemaan elokuun pimenevää iltaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat