
Tänään oli ihana aurinkoinen marraskuun aamu. Aurinko paistoi ja lämmintä oli muutamia asteita. Tuuli heilutteli puita aika kivasti, meren rannalla puut joutuivat antautumaan tuulelle ja olivat kaksin kerroin. Ehkä tänään oli meidän seutuvilla tämän kuukauden ennätysmäärä auringon valoa koko kuukauden ajalta!
Kiireetön aamu aamiaisen ja sanomalehden lukemisen venyi iltapäivän puolelle. Aamiaisen jälkeen lähdimme kaupungille katsomaan miltä siellä näyttää. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, ehkä jokunen jo jouluostoksillakin kun monessa paikassa oli alea. Auringon valo oli huikaiseva ja häikäisevä, haittasi autolla ajoa jonkun verran. Eilen syttyivät jouluvalot keskustaan, ne eivät kyllä näyttäneet auringon paisteessa miltään. Kaupungintalon edustalla oli upea kuusi vaaleanpunaisin palloin, eipä nekään näyttäny kummoisilta. Täytyy joku hämärän hyssy mennä uudelleen katsomaan kuinka upealta kuusi näyttää.
Illan härärtyessä meillä syttyi diwalilyhty valaisemaan kotiamme. Lyhty on tuotu Intiasta muutama vuosi sitten. Lyhdyn valo on kaunis, naapurit ovat ihastelleet sitä aina syksyisin kun hämärtää ja tulee pimeä.