
Ennen uskoin järjen voittoon
lueskelin filosofiaa aamun koittoon
sitten tuli koronakuningas
nyt musta on tullut urheiluhullu...
Niin, kotona on jumppapallo, käsipainoja, kahvakuulia, kuminauhoja ja jotain muitakin kotijumppaan tarkoitettuja vempaimia. Juoksumatto kotiutui lauantaina ja eilen kasattiin pojan avustuksella matto käyttökuntoon. Pitihän sitä heti kokeilla, aika hieno se on!
Viime viikolla oli useampi ”toimistopäivä”, oli monenlaisia asioita hoidettavana ja tarkistettavana. Oikeasti ilmettelin, kun miehelleni tuli kirje, jossa pyydettiin varaamaan aika terveyskeskukseen lääkärille, joka voi kirjoittaa lähetteen hoitoon. Viimeksi tk:n palveluita on käytetty monta vuotta sitten, joten uskalsin epäillä, kuinka outo lääkäri voi lähetteen kirjoittaa kun ei tunne asiakasta. Aikaa lääkärille ei tälle kuukaudelle ollut, kirjeellä luvattiin aika ilmoittaa ennen kesää!
Tänään olimme yhdessä Yliopistollisessa sairaalassa poliklinikalla lääkärin vastaanotolla. Täällä asiat hoituivat todella hyvin. Lääkäri sanoi, hän kirjoittaa lähetteen kun tuntee asiakkaan. Asia tuli siinä hoidettua. Samalla keskusteltiin tulevista verikokeista ja niiden ottamisesta. Lääkäri suositteli, että verikokeet käydään kotona ottamassa. Huomenna sitä asiaa aletaan kyselemään. Käynnin yhteydessä hoitui useampi asia ja lääkehoitoihin tuli uusia aikoja. Sairaalasta soitettiin vielä ja selviteltiin miten asiat saadaan parhaiten hoidettua ja kuka ottaa yhteyttä. Todella Hyvä Päivä!
Korona on keikauttanut monen elämän heikun keikun, useat normaalit asiat ei vain ole nyt mahdollisia. Meidän perheessä ei juuri muutoksia ole jouduttu tekemään, monta vuotta on pitänyt elää varoen ja välttää flunssaisia ihmisiä sekä suuria ihmisjoukkoja. Kaupassa ja apteekissa voi edelleen käydä hiljaisena aikana. Kuntosalin ovia en ole korona-aikana käynyt nykimässä, ehkä joskus myöhemmin sellaiseen on mahdollisuus.
Ilokseni olen kuullut hyvistä työnantajista, jotka ovat muistaneet työntekijöitä korona-aikana. Joku oli saanut tililleen ylimääräisen satasen ja lisäksi uuden firman logolla olevan takin, toisaalla postilaatikosta oli tupsahtanut kortin kera suklaata. Ihania ja hyviä asioita ja työntekijöiden arvostamista. Varmaan on paljon muitakin muistamisia, toivottavasti näin on.
Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki päivät ovat samanlaisia viikosta toiseen. Ehkä näin onkin. Itse olen ilahtunut uusista ystävistä ja onnistuneista etävaateostoksista. Palvelevia kivijalka erikoisliikkeitä suosin edelleen ja toivon muidenkin tekevän samoin. Kiva oli käydä kampaajalla ja saada uutta ilmettä hiuksiin ja samalla väriä koko ihmiseen.
Korona ei ole kadonnut mihinkään, vaikka monessa maassa on jo helpotuksia tehty ja karanteenia purettu. Mitenkähän meillä käy, kun kesäkuun alussa tulee voimaan monia helpotuksia nykyiseen käytäntöön?
Ollaan edelleen varovaisia ja pysytään terveenä sekä pestään käsiä, jos ne nyt sitten riittää...