Joku aika sitten siivosin komeroita ja kurkin kaikkiin kenkälaatikoihin mitä meidän vaatehuoneen hyllyiltä ja useasta komerosta löytyi. Ylläreitä löytyi useita. En muistanut mitä kaikkia kenkiä laatikot sisälsivät.

Useat uudet kengät ja jostain syystä laatikkoon jääneet päätin laittaa nettikirppikselle myyntiin. Todella hyviä käyttämättömiä kenkiä sain myytyä sopivaan hintaan itselle ja ostajallekkin, ehkä? Kierrätys on tärkeää ja näin se helposti toteutuu.

Muutamat kengät vien yhdelle hyväntekeväisyysjärjestölle, joka auttaa lapsia ja heidän perheitään. Mukaan lähtee kenkien lisäksi uusia villasukkia ja koulun aloittamiseen tarvittavia tavaroita ja vaatteita.

Ajelin eilen keskustaan kauppareissulla. Kävin Indiskassa katsomassa mitä kaikkea ihanaa siellä oli alessa. Paljon oli kaunista sisustustavaraa ja vaatteita, mutta mitään en oikeasti tarvinnut.

Huomasin, että Chennai-astiastoon oli tullut uusi kausiväri, lautasia päätin ostaa. Ylläri oli kassalla, kun myyjä sanoi, että sinulle on kertynyt bonusrahaa, käytätkö nyt vai myöhemmin. Käytin heti ja lähdin tyytyväisenä jatkamaan matkaa kauppakeskuksen muihin liikkeisiin.

Jotenkin kenkäosasto vetää aina puoleensa, oli sitten tarvetta uusille kengille tai ei. Katselin ALE-kenkiä ja alennusprosentteja, niistä ei mikään kolahtanut. Normaalihintaisia uusia kenkiä oli myös tullut ja paria kolmea kenkää kokeilin. Tutut merkit ne on vaan niin huippuja! Yhdet kengät olivat jalassa aivan ihanat, ne olivat kylläkin mustat. En ostanut vaan lähdin ruokakauppaan ja kotiin.

Netistä katselin myöhemmin kenkiä ja päätin mennä toiseen kauppaan katsomaan heidän kenkätarjontaa. Upeita värikkäitä kenkiä oli hyllymetrettäin ja monessa oli ALE-lappukin. Mieleisiä en kuitenkaan löytänyt, vaikka monta kenkäparia kokeilin. Oman pään kovalevylle oli jäänyt edellisenä päivänä kokeilemani mustat balleriinat. Nämä kävin ostamassa, onneksi kenkälaatikkoa ei tarjottu mukaan ja kenkät laitoin käyttökenkien kanssa samaan kaappiin. Kauniita laukkuja myös silmäilin, onneksi järki voitti ja en ostanut yhtään laukkua.

Miesten kenkiä en nyt katsonut, kun aikaisemmin viikolla ostin miehelleni kotimaiset Reinot. Reinoja meidän perheessä ei ole aikaisemmin ollut. Reinot on kokeiltu ja syksymmällä tulevat käyttöön.

Kävin naapurin naisten kanssa puutarhalla ostamassa meidän pihaan muutaman pionin ja samalla saatiin istutus- ja lannoitusohjeet. Kuopat on kukille kaivettu ja aurinkoiseen paikkaan istutettu ja joka päivä kasteltu. Kasteluhommia on luvassa moneksi päiväksi, kun vihdoin helteet palaavat Suomeen ja meidän kotikulmille myös. Parvekkeelle ostin kauniin lilan värisiä uusia pelargonioita. Tänään naapuri totesi, kukkien väristä ja runsaudesta tietää mikä on teidän parveke. Näin se on!

Ainolan puistossa on jälleen upeita pioneja. Niitä on paljon ja ne kukkivat juuri nyt, viikon pari myöhässä. Toivottavasti meidän pihalle istutetut pionit selviävät hyvin talvesta ja kukkivat ensi kesänä meidän ja muidenkin iloksi.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat