Nyt kun meillä on poikkeukselliset olot eikä voi kauppakeskuksiin mennä aikaa kuluttamaan ja shoppailemaan, niin hyvät palvelevat kaupat ovat arvossaan. Yksi sellainen kauppa on Bombus Kemissä.

Olen muutaman ajan seurannut liikkeen fb-sivuja, niillä esitellään kivasti myytäviä vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja. Liikkeessä on naisten ja miesten asusteita. Aivan ihana on Kauppiattaren päivittäin julkaisema päivitys facebookissa.

Räntää satoi ulkona ja katselin sandaaleita ja punaista laukkua. Uskon, että tänäkin vuonna kesä tulee ja sandaaleilla on käyttöä. Mittanauha vain käteen ja jalkaa mittaileen. Halusin lisäksi farkkutakin tyyppisen takin ja siihen mätsäävän huivin. Nämä toiveet ja tiedot laitoin torstaina aamupäivällä menemään kauppiaalle mesen kautta. Nopeasti tuli viestinä takki/huivi ehdotuksia eri värein. Kaikki olisi käynyt, mutta valitsin vadelmanvärisen takin ja siihen ehdotetun huivin. Ne tuntuivat eniten omilta väreiltä.

Helppo oli ostokset tehdä, maksoin verkkopankissa hankintani ja samana päivänä sain paketin seurantakoodin. Postissa on pakettiruuhkaa ja eilen klo 17 jälkeen tuli viesti, että paketti on noudettavissa. Noutamatta jäi, kun postissa oli ulos asti jonot ja palveluaikaa vähän, liian vähän. Tänään kävin pakettini noutamassa, paketissa oli ihana ylläri. Voin suositella tämmöisiä ostoksia! Postitukset ovat hyvä asia meille kauempana asuville, lähellä asuvat voivat edelleen turvallisesti käydä ostoksilla liikkeessä.

Kyseisestä liikkeestä minulla on kivoja muistoja nykyisen kauppiaan vanhempien ajoilta. Taisi olla Kemissä ensimmäinen värianalyysi, kun kaupan ilmoituksessa kerrottiin, että valitaan juuri sinulle sopivan värinen pusero. Niinpä työkaverin kanssa ruokiksella mentiin puseroita ostamaan. Kaverini vai vihreän puseron ja minä meloonin. Molemmille värit sopivat erittäin hyvin.

Myöhempi muisto on muutaman vuoden takainen. Olin viikon Kemissä töissä ja punkkasin ystäväni luona. Työviikko oli lopuillaan ja torstaina menin Bombuksesta ostamaan uusia vaatteita. Ostin farkut, puseron ja uuden jakun. Vaatepussin kanssa menin kaverini luokse ja illalla saimme älyväläyksen lähteä paikalliseen kuppilaan käymään. Uusissa vaatteissa sinne lähdettiin. Vanhat vaatteet olisivat hyvin välttäneet, samoin oli monella paikallisellakin vanhat päällä. Tuli muutamasta tyypistä mieleen, että rippikoulupuvusta oli rässihousut laitettu jalkaan ja nahkaliivi paidan päälle ja lähdetty kylille. No se oli tuota aikaa...

Poikkeusoloissa ovat monet yritykset kehitelleet erilaisia tapoja selvitä pahimman yli ja uskovat koronan joskus olevan ohi. Eräs ravintoloitsija, nuori mies kertoi, että itku tuli, kun ihmiset halusivat maksaa normaalin hinnan eikä alehintaa noutoruoasta.

Minun mielestä myös pitää maksaa normaali hinta kaikista tavaroista ja palveluista, normaalit kulut yrityksillä edelleen on eikä kaikilla ole asiakkaita tungokseen asti. Kannatetaan paikallisia pienyrittäjiä mikäli se on mahdollista.

Hyvää keväistä viikonloppua, noudatetaan edelleen ohjeita ja pysytään terveenä!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla