Kirjoitukset avainsanalla uusia reseptejä

Uusia ruokajuttuja ja reseptejä on viikon verran kokeiltu innolla. Kivasti saa vaihtelua ja potkua arkiseen ruoanlaittoon uusilla ideoilla.

Kiinnostuin kirjakaupan sähköpostista, jossa esiteltiin uusia kirjoja ja yksi reseptikirja vaikutti mielenkiintoiselta. Katsoin kuitenkin onko kirjaa saatavana kirjastosta lainaan. Olin jonossa 64, eli joskus hamassa tulevaisuudessa olisin saanut kirjan käsiini. Onneksi tämän hetken ruokatrendikirjaa oli saatavana kirjakaupasta ja sen myös ostin itselleni.

Pari päivää selailin kirjaa ja sen upeita kuvia tuijottelin ja mietin mistä aloittaisin. Aloitus oli sitten helppo. Ekana aamuna tein vanilja-rasvakahvia.

Toisena aamuna keittiössä oli huumaavat tuoksut kun uunissa valmistui Frittata. Paistoksessa on kasviksia ja kananmunaa pienellä tvistillä. Tosi hyvää ja normaalin juustomunakkaan hakkaa mennen tullen.

Monta helppoa aamua oli kun Frittatasta riitti minulle useaksi aamuksi rasvakahvin kanssa syötävää. Miehelleni tein hänen herkkuaan ”Viikkoaamiaista”. Viikkoaamiaisesta olen blogiin aikaisemmin kirjoittanut.

Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä ketolättyjä. Ne jäi vain haaveeksi, sillä en saanut lättyjä pysymään kasassa. Loppujen lopuksi tein lähes normaalin taikinan, jossa oli lisänä ranskankermaa. Maukkaita näistäkin tuli ja tarjoilin vieraille mansikkahillon kera. Itse söin ilman hilloa ja mahdollisimman pienin hiilarein.

Yhtenä päivänä oli tulista chili-possupataa. Kuva kirjassa oli upea ja herkullisen näköinen. Pata oli helppo tehdä kun kypsensin lihat painekattilassa. Painekattilassa liha kypsyy nopeasti ja varmasti siitä saa kypsää. Lihat sitten kasariin. Tulisia mausteita ja kasviksia tuli kasariin ja tulisuutta lisäsin enemmän kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt. Ranskankerma pehmensi maut sopivasti ja seuraavana päivänä pata oli maukkaimmillaan.

Parina päivänä oli Välimeren salaattia eri versioin. Fetajuusto ja halloumijuusto kuuluvat salaattiin lehtikaalen ja jääsalaatin sekä kurkun, tomaatin ja retiisin lisäksi. Tuore minttu ja ranskankermasta ja majoneesista tehty kastike kruunaa koko komeuden ja on lisäksi hyvän makuista.

Yksi keittopäivä pitää viikossa myös olla. Tänään valmistui kalakeitto hieman erilaisena kuin normaalisti olen tehnyt. Keitossa perunoiden tilalla oli kukka- ja parsakaalta, sitruunaa, voita ja kermaa. Tuore tilli kruunasi keiton.

Tänään oli tarkoitus leipoa keittokirjan ohjeen mukaan leipää ja sämpylöitä. Ne kyllä jäävät viileämpien päivien tehtäviin.

Vaan mullapa tuli tänään 5 vuotta kun luovutin kulkulätkän ja paukautin duunin oven kiinni? Eikä oo yhtään ikävä. Tänään juhlittiin naapureiden kanssa pihalla leivoskahvien merkeissä vapautta??
Ihanat naapurit olivat ostaneet kukkakimpun ja kortin, tuntui mukavalta.

Oulussa helle helli tänään ihmisiä rannoilla ja pihoilla. Varjoa piti päivällä katella, kun aurinko porotti niin kuumasti. Kuumuuteen olen kyllä Intiassa tottunut, mutta täällä se on erilaista ilman kuivuuden vuoksi.❤️

Parveke on saanut muutaman kesäkukan ja kauniin ison ruukun. Nyt kelpaa ilta-aurinkoa ihailla ja iltapalaa samalla nauttia.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat