Valoisuus on hurjaa vauhtia lisääntynyt kevättä kohti mennessä. Nyt päivän pituus on lähes 11 tuntia. Suomen talveen kuuluvia pakkasia on ollut vaihdellen 10-20 asteen välillä. Yöllä on pakkasta edelleen lähes -20, päivisin lukemat ovat muutamia miinus asteita. Aurinko lämmittää jo kivasti ilman.

Aurinko lämmitti naapurin varaston katon lumikuormaa muutaman päivän ja hieman vettäkin ripautti kyytipojaksi ja lumet sieltä sitten rojahti alas. Kuului vain vähän aikaa ihmeellinen humahdus ja lumet olivat pyörätiellä. Lumi tukki pätkän pyörätiestä. Onneksi ei ketään ollut silloin ohi menemässä, olisi voinut käydä ikävästi.

Voi hitsinpimpula mua! Lähdin kylille kahvakuulaa ostamaan ja tulin kotiin uuden takin ja huivin kanssa. Uudelle takille pitää aina ostaa siihen sopiva huivi, näin se vaan on. Onneksi kauppiaana oli nuoruudesta tuttu ihminen kotikaupungista ja todettiin huivijutun olevan näin. Sain hieman ”yhteisen kotikaupungin” alennusta. Uudelle takille piti väsätä myös uusi pipo, kun pakkaset vielä jatkuvat. Lankaa ja muita tarvikkeita löytyy aina kotoa yhden pipon tarpeisiin. Niin ei mulla edelleenkään ole kahvakuulaa! Mies tuumasi, hyvin tyypillistä emännän käyttäytymistä❤️.

Yllättävän hankalaa on löytää kivijalka kaupoista pieniä kahvakuulia. Olen kuntosalilla nähnyt yhden kilon kuulan ja sellaisen olisin kaverilleni halunnut hankkia käsivoimien palautumisen reenailuun. Itelle kyllä olisi löytynyt isoja palloja, mutta en vielä ostanut.

Pari viikkoa sitten tehtiin lihaskunto, käsien voiman, tasapainon ja vähän muitakin testejä. Kaikki meni muuten hyvin, mutta vesemman käden puristusvoimasta jäin yhden pisteen päähän maksimista. Nyt pitää reenailla ja kuulia nostella ja toukokuussa sitten kaikki täydet pisteet saada!

Eilen hankin uuden kevään vihreän jumppapallon. Entisen harmaan pallon olin keväällä laittanut kierrätykseen, silloin en tiennyt, että palloa meillä vielä tarvittaisiin.

Maanantaina päivittelin OmaVeroon vuoden 2018 verotustietoja. Tarkistin alustavan verotuslaskelman, täydensin sitä ja lähetin verottajalle lomakkeen sähköisesti takaisin.

Ajattelin, että veronallella menny plussat ja miinukset sekasin. En muista koska olisin saanut palautusta, nyt on tulossa. Toivottavasti uudistuksen ansiosta verotus jokupäivä olisi reaaliaikaista, ettei tulisi maksuja kumpaankaan suuntaan?

Verohallinnolta puuttui vielä osa mieheni verotustiedoista. Elinkeinotoiminnan tiedot pitää ilmoittaa 2.4 mennessä.

Arvio veronpalautuksesta veroilmoituksen muodostumishetkellä näkyy kuitenkin alustavassa verotuslaskelmassa. Määrä voi toki muuttua kun kaikki molempien tiedot on verottajan käytettävissä.
Nyt vain odotellaan verotuspäätöstä. Veronpalautukset maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Suurin osa saa veronpalautuksensa 6.8.2019.

Tänään aamulehden mukana tuli Verokirje, jossa oli kaikki alustavan verolaskelmat tiedot. Toivottavasti kirje on viimeinen, joka meidän perheeseen tulee. Sähköisesti on paljon helpompaa ja edullisempaa asiat hoitaa!

 

Suomen eduskuntavaalit 2019

Vaalit on tulossa ja olisi tosi hyvä, jos vihdoin Suomessakin päästäisiin sähköiseen äänestykseen. Eestissä äänestettiin viime viikonloppuna sähköisesti ja siellä kaikki meni hyvin, monista uhkakuvista pelottelusta huolimatta. Nykyinen käytäntö on kömpelö ja kallis, se sitoo liian monta toimijaa äänestyksen hoitamiseen.

 

Oma rannetietokone oli läppärin USB:ssa akkua lataamassa, kun tätä kirjoittelin. Olispa itelläkin joku USB-väylä, josta saisi tarpeen tullen lisää virtaa ja ladattua täyteen. Aurinko ja keväinen ilma taitaa olla ihmisen paras USB-väylä.


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Hae blogista

Kategoriat