Kirjoitukset avainsanalla leukemia

Reilu kolme vuotta sitten meidän perheeseen iski pommi, kun miehelläni todettiin vakava sairaus. Muutama toukokuun päivä meni sumussa ja vaikeiden asioiden ymmärtämisessä, mutta aina se uusi päivä tuli! Usko paranemiseen ei kertaakaan horjunut. Nyt ollaan pitkän matkan paremmalla puolella.

Pommi oli miehelläni todettu leukemia. Entisinä aikoina leukemia tunnettiin pahemmalla nimellä, verisyöpä. Jos siihen sairastui, sairaus muuttui kohtalokkaaksi ja vei hautaan. Onneksi nykyään on lääketiede mennyt huimasti eteenpäin ja monista syövistä ennuste paranemisesta on hyvä. Suomessa syöpähoidot ovat maailman huipputasoa. Kaikista syövistä Suomessa parantuu lopullisesti yli 60 % niihin sairastuneista. Joka kolmas Suomessa valitettavasti sairastuu syöpään elämänsä aikana.


Tasan kolme vuotta sitten miehelleni tehtiin kantasolusiirto Meilahden sairaalassa Helsingissä. Siskolta saatu kantasolu siirrettiin potilaaseen verenkierron kautta. Siirto onnistui hyvin.

Kun kansasolusiirtoa valmisteltiin, niin lääkäri Meilahden sairaalassa kertoi mitä kaikkea voi kantasolun siirrosta seurata, lista oli pitkä. Tuumattiin, ettei kaikki voi yhdelle ihmiselle sattua! Kuitenkin mieheni on joutunut käymään läpi monta ikävää ja vahvoilla lääkkeillä sairaalassa hoidettavaa infektiosairautta sekä opettelemaan uudelleen kävelemään kolme kertaa.

Sairaalavuorokausia, ambulanssikyytejä, tehohoitoa ja sairaalan monet osastot tulivat tutuiksi parin vuoden aikana. Sairaanhoidon ja lääkkeiden maksukatot ja kelakyytien omavastuut täyttyivät nopeasti.

Nyt kun kantasolusiirrosta on kulunut kolme vuotta, leukemiakin on pysynyt poissa. Sairaus parani, mutta kuntoutus jäi hieman keskeneräiseksi. Tällä hetkellä kuntoutus jatkuu.

Tätä sairautta ei voi ymmärtää eikä voi tietää miltä se tuntuu, ennekuin sen itse joutuu kokemaan. Monta kertaa on joutunut itku silmässä hymyilemään ja sanomaan, että kyllä tässä pärjätään. Empatia on kuitenkin parasta ulkopuolisten antamaa tukea koko perheelle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Marraskuun taivas on harmaa ja ilma pilvinen, jopa synkkä. Olen taivaan värejä tarkemmin katsellut, aina hienolta harmaan eri sävyt ovat kyllä näyttäneet ja jotain punertavaakin on joskus taivaanrannassa pilkahdellut. Minä kuitenkin haaveilen näkeväni joskus kauniin sinisen taivaan, sinisen meren, auringon ja jalkojen alla kuuman hiekan.

Elämä yllätti keväällä 2016 perheemme jäätävästi. Mieheni vakava sairaus ravisteli perhettämme perusteellisesti. Hänen kuntonsa heikkeni heikkenemistään ja ajoi terveyskeskukseen lääkärin juttusille. Saman vuorokauden aikana sairaalassa selvisi, että hänellä on leukemia ja keuhkoveritulppa. Siinäpä sitä oli nielemistä meille kaikille. Lääkäri kertoi minulle ja pojallemme, ettei sairaus on tarttuva eikä perinnöllinen. Tuossa tilanteessa tieto oli helpottava. Tästä alkoivat pitkät ja rankat sytostaattihoidot miehelleni. Leukemia saatiin nujerrettua yhden kuukauden hoitojaksolla. Tämän lisäksi oli pari ylläpitävää lyhyempää ja kevyempää hoitojaksoa. Mieheni oli lähes koko kesän kotona muutamia hoitopäiviä lukuunottamatta. Syksyllä hoito jatkui kansasolusiirrolla Meilahden sairaalassa. Kantasolusiirrolla haluttiin varmistaa, ettei leukemia uusiudu.

Sairastumisesta on yli kaksi vuotta aikaa, mutta jälkitaudit ja infektiot ovat vaivanneet viime kesään asti. Monta kertaa viime talven aikana meidän oven edessä oli ambulanssi ja matka vei mieheni useiksi päiviksi, jopa viikoiksi sairaalahoitoon. Pari vuotta on elämä pyörinyt sairauden ja hoitojen ympärillä. Toivoa paremmasta huomisesta ja selviytymisestä ei ole kuitenkaan menetetty edes kaikkein vaikeimpina aikoina. Toivottavasti mieheni saa kevään aikana yhden puuttuvan rokotteen. Sitten on mahdollista vaikka mennä katsomaan Intian aurinkoa.

Olemme viettäneet monta marraskuuta ennen mieheni sairastumista Intian auringon alla, viimeksi kolme vuotta sitten. Mieheni on ollut siellä talvisin pidempiä aikoja, minä aina kun työt ovat antaneet myöten. Nyt näyttää siltä, että pystymme tulevaisuudessa matkustamaan jälleen Intiaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2020
2019

Kategoriat