Tänään ilma näyttää aurinkoiselta ja helteiseltä. Pari päivää aikaisemmin kävin sateen loputtua alppiruusuja katsomassa Tuiran alppiruusupuistossa. Ihania ruusuja.

Tuiranpuiston ensimmäiset alppiruusut on istutettu 1990-luvun puolivälissä. Uusia lajikkeita on myöhemmin lisätty kokeiltavaksi, mitkä lajikkeet menestyvät näillä korkeuksilla. Vanhimmat ruusupensaat ovat parin metrin korkuisia, osa jopa korkeampiakin.

Alppiruusut ovat kanervakasvien sukua. Suomessa kasvavat lajikkeet viihtyvät kangasmaastoissa ja happamassa maaperässä. Alppiruusun kaukainen sukulainen on soilla viihtyvä huumaavasti tuoksuva suopursu. Suopursu on tämän alueen, Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka.

Ruusuja oli ihailemassa paljon ihmisiä. Lapset juoksentelivat kulkusiltoja pitkin ja vanhemmat ihmiset ihailivat kukkaloistoa. Alppiruusuja on kyllä useita eri sävyjä, valkoisesta tummaan fuksiaan ja kaikki sävyt siitä väliltä.

Pari vuotta sitten puistoon rakennettiin puiset kulkureitit, jotta arvokkaiden kasvien juuristoalue ja metsäpohja säästyisivät kulumiselta. Puutasot mahdollistavat myös esteettömän liikkumisen puiston alueella. Siellä on helppo liikkua lastenvaunujen -ja rattaiden kanssa. Rollaattorilla ja pyörätuolilla liikkuminen onnistuu myös hyvin.

Käynti alppiruusujen puistossa herätti monenlaisia muistoja ja tunteita. Surullinen, mutta silti kaunis tarina tuli mieleeni.

Sodan jälkeen saapui Pohjois-Suomeen itävaltalaisnainen. Hänellä oli mukanaan alppiruusuja. Hänen oli tarkoitus istuttaa alppiruusut sodassa kaatuneen poikansa haudalle. Ruusut hän oli poiminut niiltä alppien rinteiltä, missä hänen tänne haudattu poikansa oli pienenä leikkinyt.

Muuttolaatikoiden täyttelyn välissä piti itsekin tehdä kukkarivi keskeneräiseen villapaitaan. Villapaidan nimi on #kesänkulku, se on mielestäni tosi kaunis kesäinen malli.

Aurinkoa ja hellettä on luvattu koko maahan Juhannuksen ajaksi, nautitaan keskikesän juhlasta!