Reilu kolme vuotta sitten meidän perheeseen iski pommi, kun miehelläni todettiin vakava sairaus. Muutama toukokuun päivä meni sumussa ja vaikeiden asioiden ymmärtämisessä, mutta aina se uusi päivä tuli! Usko paranemiseen ei kertaakaan horjunut. Nyt ollaan pitkän matkan paremmalla puolella.

Pommi oli miehelläni todettu leukemia. Entisinä aikoina leukemia tunnettiin pahemmalla nimellä, verisyöpä. Jos siihen sairastui, sairaus muuttui kohtalokkaaksi ja vei hautaan. Onneksi nykyään on lääketiede mennyt huimasti eteenpäin ja monista syövistä ennuste paranemisesta on hyvä. Suomessa syöpähoidot ovat maailman huipputasoa. Kaikista syövistä Suomessa parantuu lopullisesti yli 60 % niihin sairastuneista. Joka kolmas Suomessa valitettavasti sairastuu syöpään elämänsä aikana.

Tasan kolme vuotta sitten miehelleni tehtiin kantasolusiirto Meilahden sairaalassa Helsingissä. Siskolta saatu kantasolu siirrettiin potilaaseen verenkierron kautta. Siirto onnistui hyvin.

Kun kansasolusiirtoa valmisteltiin, niin lääkäri Meilahden sairaalassa kertoi mitä kaikkea voi kantasolun siirrosta seurata, lista oli pitkä. Tuumattiin, ettei kaikki voi yhdelle ihmiselle sattua! Kuitenkin mieheni on joutunut käymään läpi monta ikävää ja vahvoilla lääkkeillä sairaalassa hoidettavaa infektiosairautta sekä opettelemaan uudelleen kävelemään kolme kertaa.

Sairaalavuorokausia, ambulanssikyytejä, tehohoitoa ja sairaalan monet osastot tulivat tutuiksi parin vuoden aikana. Sairaanhoidon ja lääkkeiden maksukatot ja kelakyytien omavastuut täyttyivät nopeasti.

Nyt kun kantasolusiirrosta on kulunut kolme vuotta, leukemiakin on pysynyt poissa. Sairaus parani, mutta kuntoutus jäi hieman keskeneräiseksi. Tällä hetkellä kuntoutus jatkuu.

Tätä sairautta ei voi ymmärtää eikä voi tietää miltä se tuntuu, ennekuin sen itse joutuu kokemaan. Monta kertaa on joutunut itku silmässä hymyilemään ja sanomaan, että kyllä tässä pärjätään. Empatia on kuitenkin parasta ulkopuolisten antamaa tukea koko perheelle.