
Joulukalenterin luukku 5 on aamupäivällä korkattu. Tämä luukku on facen Taimitarha-ryhmässä. Joka päivä klo 5 ilmestyy kyseisen päivän Joulukalenterisukkien sekä Ave Maria sukkien ohje. Joulukalenterisukat ovat pitkät kirjoneulesukat ja herkät pitsisukat ovat nimeltään Ave Maria. Viimeinen luukku aukeaa 24 päivä. Näin sukat valmistuu juuri jouluksi. Sukkien suunnittelu on Niina Laitinen Designs.
Hämärän hyssyä, tänään on juuri sellainen päivä. Yön aikana oli satanut muutaman sentin verran lunta ja aamulla mittari näytti ulkona olevan pakkasta -1. Hiljalleen sateli lunta. Jos tänään olisi ollut kirkas päivä, aurinko olisi taivaalle ilmestynyt klo 10.01 ja laskeutuisi klo 14.16. Tänään ei näin ollut. Hämärä talvinen päivä ja lumitöitä riittää auroille ja lumikolaa pitää monessa pihassa ulkoiluttaa.
Aamun pimeydessä katselin ihmisten ikkunoissa palavia jouluvaloja. Monenlaisia näkyi olevan. Muutamalla oli niitä perinteisiä kynttelikköjä, joita on ollut ikuisuuden ikkunoilla. Kauniita vaaleita uusia metallitähtiä näkyi ikkunoissa ja jokunen oli rohkeasti valinnut värillisen tähden tai jonkun värikkään valon ikkunaan. Kauniita kaikki omalla tavallaan. Kävellessä mietin kuitenkin, että ikkunoissa olevien valojen perusteella voi arvella minkä ikäisiä asukkaita valojen takana asuu.
Tänä vuonna joulun odotus on erilaista kuin normaalina aikana, korona asettaa useita rajoituksia juhlan viettoon. Lähes koko maassa ollaan samassa tilanteessa koronan suhteen. Leviämisvaihe on mahdollisesti vaikeutumassa ja joukkoaltistumisia on useita ja satoja ihmisiä on asetettu karanteeniin. Joulutorit ja myyjäiset on tältä sesongilta peruttu. Onneksi läheisiä voi muistaa paikallisten yritysten ja yhteisöjen myymillä tuotteilla. Minä löysin lähellä olevan Hintan koulun nettisivut ja niiden kautta verkkokaupan sivulle.
Hintta Design on Hintan koulun oma tuotemerkki. Suunnittelu, valmistus, markkinointi, tilausten vastaanottaminen ja lähetysten lähettäminen asiakkaalle hoidetaan koululla itse. Minulle tuli eilen Ystävyys-korvakorut ja kaksi Tähtitaivaan kruunu-koristetta. Molemmat ovat kauniita.
Saadut varat käytetään täysimääräisenä koulun oppilaiden hyvinvointiin mm. retkien rahoittamiseen. Koulu on design -koulu, ehkä ainoa laatuaan Suomessa. Jos kiinnostuit, käy kurkkaamassa osoitteessa: www.hinttadesign.fi
Päivän harmaudessa naapurin rouva taluttaa hihnassa koiraa, pystykorvaa. He ovat lähdössä päivän toiselle tai kolmannelle kävelykierrokselle. Koira ja ulkoiluttaja ovat molemmat iäkkäitä, onneksi koira vain haukkuu! Nyt on hyvä ilma eikä ole liukasta. Iltalenkki ainakin tälle päivälle on heidän vielä tehtävä.
Huomenna avataan 6. luukku ja jatketaan sukkien tekemistä ja vietetään oman perheen kanssa kotona Itsenäisyyspäivää. Ehkä seuraavaa joulukuun kuudetta voidaan viettää jossain muualla normaaleissa olosuhteissa.