
Hellekausi taitaa olla tältä kesältä ohi näillä leveysasteilla. Toivottavasti kauniita aurinkoisia kesäpäiviä riittää vielä. Pitkään jatkunut helle on uuvuttanut ja tuonut terveysongelmia.
Meidän perheessä on selvitty hyvin. Liika kuumuus ei ole haitannut unta ja asunto on pysynyt kohtuullisen viileänä ulkoilman kuumuudesta huolomatta. Toki on nestettä kulunut normaalia enemmän. Kaupoista löytyy monenlaisia makujuomia veden lisäksi.
Niin hellettä ei ole ollut, etteikö villalangasta ole voinut kutoa päivittäin. Näin olen tehnyt ja lankoja on ollut paremmin saatavilla kuin talvella ja keväällä. Ihastuin Plötulopi islantilaiseen hahtuvalankaan. Langasta tulee kevyitä ilmavia villapaitoja säilyttäen kuitenkin kaikki villalangan hyvät ominaisuudet.
Erityisesti ilahduttaa langan pehmeän utuiset värit, niitä olen yhdistellyt erilaisiin paitoihin. Hieno vihreän-sininen väri on nimeltään Golf virta. Tämä väri ja siitä tehty villapaita sopii yhdelle ystävälle enempi kuin hyvin. Kaunis nainen ja upea väri saivat hänet hehkumaan. Paita oli viikolla ekaa kertaa päällä helteisenä päivänä minishortsien kanssa. Kiva yhdistelmä.
Upea ystäväni laittoi Ametisti-nimisestä langasta tehdyn villapaidan päälleen, väri oli täydellinen hänelle. Samoin Auringonlaskun punerrus langasta tehty paita oli erittäin onnistunut värivalinta.
Talveen olen varutunut ainakin langan värin nimen valinnassa. Talven sininen on upea voimakas sininen, herkullinen väri ainakin sinisen ystävälle!
Monta kertaa olen todennut, että värillä on väliä. Niin se vain on. Kuluvan viikon aikana jälleen asian saattoi todeta onnistuneilla värivalinnoilla. Juuri sinulle tai minulle oikea väri sävyineen saa kasvot loistamaan ja valostumaan.
Valoisat kesäyöt alkavat pimenemään ja ilmat viilenemään. Nautitaan vielä hetki kesästä ja muistellaan marraskuun pimeydessä kesän helteitä.
Ihania neuleita!! Ihastelee Anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Kiitos paljon😀
Aivan upeita neuleita ja niin kauniit värit! Kertoisitko mistä löytyisi Plötylopi langoille ohjeita? Esim. tuossa vihreän sinisessä (Golf virta) neuleessa on aivan ihana kuvio. Mistä saisi ohjeita? Kiitos vastauksesta.
Minun käsiala käy Lettlopin ohjeisiin, mallitilkku vain kokeiluun ja kivoja neulehetkiä villapaitojen ihmeelliseen ja kauniiseen maailmaan!
Vielä kysyisin, että minkä niminen on tuo Golf Virta neuleen ohje? Löytyykö jostain neulekirjasta? Kiitos vastauksesta.
Neule on Hopi, löytyy kirjasta Norjalaisia villapaitoja 2, Linka Neumann. Hopi on kirjan kansikuvassa.