Marraskuun taivas on harmaa ja ilma pilvinen, jopa synkkä. Olen taivaan värejä tarkemmin katsellut, aina hienolta harmaan eri sävyt ovat kyllä näyttäneet ja jotain punertavaakin on joskus taivaanrannassa pilkahdellut. Minä kuitenkin haaveilen näkeväni joskus kauniin sinisen taivaan, sinisen meren, auringon ja jalkojen alla kuuman hiekan.

Elämä yllätti keväällä 2016 perheemme jäätävästi. Mieheni vakava sairaus ravisteli perhettämme perusteellisesti. Hänen kuntonsa heikkeni heikkenemistään ja ajoi terveyskeskukseen lääkärin juttusille. Saman vuorokauden aikana sairaalassa selvisi, että hänellä on leukemia ja keuhkoveritulppa. Siinäpä sitä oli nielemistä meille kaikille. Lääkäri kertoi minulle ja pojallemme, ettei sairaus on tarttuva eikä perinnöllinen. Tuossa tilanteessa tieto oli helpottava. Tästä alkoivat pitkät ja rankat sytostaattihoidot miehelleni. Leukemia saatiin nujerrettua yhden kuukauden hoitojaksolla. Tämän lisäksi oli pari ylläpitävää lyhyempää ja kevyempää hoitojaksoa. Mieheni oli lähes koko kesän kotona muutamia hoitopäiviä lukuunottamatta. Syksyllä hoito jatkui kansasolusiirrolla Meilahden sairaalassa. Kantasolusiirrolla haluttiin varmistaa, ettei leukemia uusiudu.

Sairastumisesta on yli kaksi vuotta aikaa, mutta jälkitaudit ja infektiot ovat vaivanneet viime kesään asti. Monta kertaa viime talven aikana meidän oven edessä oli ambulanssi ja matka vei mieheni useiksi päiviksi, jopa viikoiksi sairaalahoitoon. Pari vuotta on elämä pyörinyt sairauden ja hoitojen ympärillä. Toivoa paremmasta huomisesta ja selviytymisestä ei ole kuitenkaan menetetty edes kaikkein vaikeimpina aikoina. Toivottavasti mieheni saa kevään aikana yhden puuttuvan rokotteen. Sitten on mahdollista vaikka mennä katsomaan Intian aurinkoa.

Olemme viettäneet monta marraskuuta ennen mieheni sairastumista Intian auringon alla, viimeksi kolme vuotta sitten. Mieheni on ollut siellä talvisin pidempiä aikoja, minä aina kun työt ovat antaneet myöten. Nyt näyttää siltä, että pystymme tulevaisuudessa matkustamaan jälleen Intiaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Nyt olen reilun vuoden eläkeläisen elämää viettänyt yli 40 vuoden työuran valtion logistiikkapuolella tehnyt nainen. Asustelemme miehen kanssa kahdestaan. Elämä on kuljettanut jyrkkää ylämäkeä kohti, toki tasaista ja alamäkeä on myös ollut. AY-toiminnassa olen ollut monessa hommassa mukana, osaston puheenjohtajan ja liiton hallituksen hommat tulivat tutuiksi. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän sydämet mennessään.

Hae blogista