Kirjoitukset avainsanalla pakkasta

Hurjat pakkaslukemat oli viikolla monella paikkakunnalla Suomessa. Meillä oli muutama kylmä päivä, pakkanen oli -20 molemmin puolin. Ennätys oli kuitenkin -35. Kylmältä tuntui ja sitä myös oli. Pakkaslukemat eivät kuitenkaan todellista kylmyyttä kerro, myrskytuuli taikoi lisää pakkasen purevuutta.

Aurinko on kuitenkin jo näyttäytynyt, vaikka se ei vielä lämmitä yhtään. Pakkasta on enää vain -10. Kevättä kohti mennään!

 

Autoilijan onnenpäiviä ei kovat pakkaset ole. Monta autoa oli jäänyt tien sivuun ja hinurin kyytiä oli myös pitänyt ottaa. Ikävä tilanne, kun jää tien päälle kovassa pakkasessa ja vaatetta ei ole noiden tilanteiden varalta monella edes mukana. Ei olisi minullakaan ollut. Nykyisin autoissa on valtavasti kaikenlaisia sähköisiä ja muita vempaimia, jotka vievät virtaa ja saattavat tyhjentää akun kovilla pakkasilla. Ehkä nyt viimeistään pitää uusi akku hankkia ja ylläpitolaturi myös.

 

Villaiselle neulemekolle on ollut käyttöä monena päivänä ja olisi ollut villahousuille myös. Villahousut ovat vaiheessa, valmistuvat kyllä tämän talven pakkasille! Langat villureihin löytyi helposti, mutta oikean kokoiset pyöröpuikot oli hakusessa. Pipot, huivit, kinttaat ja lämpöiset takit sekä kengät ovat pakkaspäivän vaatteita ja asusteita. Kauniit säärystimet lämmittävät jalkoja ja näyttävät kivoilta.

Kevätostoksia olen myös ehtinyt tekemään. Kaapissa on uusia värikkäitä mekkoja ja asuihin sopivia kierrätysnahasta tehtyjä korviksia. Onneksi on laadukkaita ja luotettavia suomalaisia verkkokauppoja, niistä on vaivatonta ostaa ja tuotteet tulevat kotiin nopeasti.

Kevääksi on parit uudet nahkanilkkurit. Toiset ovat todella tyylikkäät mustaa ja kultaa olevat ja aivan huiput jalassa. Värikkäät kengät ovat uniikit, tosi kauniit ja uusiin mekkoihin molemmat kengät kyllä sopivat, samoin vanhoihin vermeisiin. Molemmat kengät ovat saman valmistajan ja verkkiksestä ostetut. Kaikki verkkokaupan hankinnat olivat sopivia, eli löytyi heti oikea koko, ei tarvinnut mitään palauttaa tai vaihtaa. Asiantunteva palvelu oli onnistuneiden ostosten taustalla.

Vuosi on eletty korona-aikaa ja nyt eletään koronavirusepidemian leviämisvaihetta. Kuinka kauan, sitä on mahdoton edes arvailla. Aikanaan tieto rokotteen saatavuudesta antoi vähän valoa ja toivoa, että joskus voidaan olla entisessä normaalissa ajassa. Eipä se aivan helppoa ja nopeaa taida olla.

Rokotteita on saatu Suomeen paljon vähemmän mitä olisi pitänyt saada. Rokotukset on kyllä aloitettu joulukuussa ja avainhenkilöt on rokotettu. Osa hoivakotien asukkaista ja henkilökunnasta on Oulussa rokotettu. Tulevalla viikolla näiden ryhmien rokotus jatkuu. Tällä hetkellä ei ole tietoa milloin ikäryhmittäiset ja riskiryhmäläiset saavat rokotteen. Samoin joukkorokotusten ajankohta ei ole tiedossa. Tietoa helmikuun rokotemäärästä ei ole.

Olitko ajatellut, että hoitotyötä tekevä fysioterapeutti tai vastaava ei voi kymmeneen vuorokauteen harjoittaa ammattiaan, jos hän ohjaisi vaikka yhden ryhmäliikuntatunnin oman päivätyönsä ulkopuolella?

Maanantaina menen jalkahoitolaan noudattaen hoitolan ohjeita. Kasvomaski valmiina kasvoilla, ovet avataan ja kädet pestään ja desinfioidaan ensin. Samat toimenpiteet lähtiessä. Yrittäjä oli laittanut muistutuksen myös fb-sivuilleen. Korona-aikana vanhat asiakkaat ainakin hoidetaan!

Harmaa luminen lauantai, valoisuus on kuitenkin lisääntynyt.

Nautitaan talvesta ja odotetaan kevättä!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat